Ilves kohtasi tänään aamupäivällä harjoitusottelussa Suomen U19-maajoukkueen. Ottelu pelattiin Eerikkilän urheiluopistolla. Ilves oli matkassa 16 kenttäpelaajan ja yhden maalivahdin voimin. Jo etukäteen oli päätetty, että kaikki mukaan lähtevät pelaajat pelaavat ottelussa vähintään yhden puoliajan.
Ensimmäinen puoliaika tasainen ja vauhdikas
Ottelun ensimmäinen puoliaika oli vauhdikasta pelaamista, jossa molemmat joukkueet pyrkivät aktiiviseen hyökkäyspeliin ja prässäämiseen. Ensimmäinen vaarallinen tilanne nähtiin jo ottelun 3. minuutilla, kun Antto Hilska aavisti hyvin Suomen puolustajan taaksepäin syötön ja pääsi katkaisemaan syötön. Antto yritti välittömästi syöttää pallon Tucolle avoimeen maalipaikkaan, mutta Ilveksen harmiksi Suomen puolustus onnistui katkaisemaan syötön.
Kun ottelua oli pelattu 27 minuuttia tuomittiin Suomelle rangaistuspotku Tatu Miettusen ja Benjamin Källmanin törmättyä toisiinsa rangaistusalueella. Källman asettui itse pallon taakse ja laukoi sen varmasti maaliin, 1-0.
Kuusi minuuttia myöhemmin avautui Ilvekselle erinomainen mahdollisuus tasoitukseen, kun Suomen puolustus tarjoili kaamealla harhasyötöllä pallon Tucolle 16 metriin, mutta Ilveksen harmiksi Tuco laukoi tilanteessa niukasti maalin ohi.
Ottelun 38. minuutilla Lauri Ala-Myllymäki nousi vahvasti vasenta laitaa pitkin ja tarjoili pallon takaviiston Emile Paul Tendengille, joka laukoi pallon voimalla maalin vasempaan kulmaan, 1-1.
Ensimmäisellä puoliajalla ei nähty enempää osumia, joten tauolle siirryttiin tilanteessa 1-1.
Toisella puoliajalla Youness Rahimi-show
Ilves suoritti tauolla ennakkoon päätetyllä tavalla kuusi pelaajavaihtoa. Yksi vaihdosta kentälle tulleista pelaajista oli Youness Rahimi, joka pisti pystyyn varsinaisen näytöksen. Toinen puoliaika ei ehtinyt vanhentua edes kahta minuuttia, kun Rahimi laukoi upeasti kuudentoista rajan tuntumasta pallon voimalla maalin takaylänurkkaan, 1-2.
Marco Matronella oli hyvä paikka lisätä Ilveksen johtoa 52. minuutilla, mutta Maken laukaus suuntautui maalin sivuverkkoon ja näin ollen tilanne säilyi numeroissa 1-2. Vain kaksi minuuttia myöhemmin Lauri Ala-Myllymäki pelasi Antto Hilskan puolittaiseen läpiajoon, mutta Anton laukaus painui vasemmalta maalin ohi.
Ottelua oli pelattu 57 minuuttia, kun oli jälleen Rahimin vuoro. Tuure Siiran keskitys löysi Junnun rangaistusalueelta ja Junnu puski pallon varmasti maaliin, 1-3.
Rahimin toisen maalin jälkeen Ilves hätyytteli Suomen maalia jatkuvasti, mutta seuraavaa maalia saatiin odottaa aina ottelun 77. minuutille asti. Tuolloin Siira ja Ala-Myllymäki pelasivat laidalla hyvini yhteen ja lopulta Lämmi pelasi pallon hienosti maata pitkin takatolpalle nousseelle Rahimille, jolla oli helppo työ siirtää Ilves kolmen maalin johtoon. Hattutemppu Junnulle ja tilanne 1-4 Ilvekselle.
Junnun kolmannen maalin jälkeen ei ottelussa nähty enempää maaleja, vaikka Ilves onnistuikin luomaan muutamia vaarallisia tilanteita.
Jarkko Wiss tyytyväinen joukkueen esitykseen
”Vaikka ottelu pelattiin vähän erilaiseen aikaan mihin pelaajat ovat tottuneet, oli esitys meiltä hyvä ja ammattimainen. Moni pelaaja onnistui ottelussa ja meillä valmentajilla alkaa olla jo vähän päänvaivaa valitessamme pelaajia avauskokoonpanoon. Saimme tämän ottelun onnistumisista paljon positiivista energiaa jatkoa ajatellen,” päävalmentaja Jarkko Wiss kommentoi ottelun jälkeen.
”Huomenna on vielä harjoitukset, jonka jälkeen siirrytään saunaillan kautta viikon mittaiselle lomalle. Loman jälkeen alkaa valmistautuminen Suomen Cupin viimeiseen lohkovaiheen otteluun sekä Veikkausliigaan,” Wiss jatkoi.
Maalit:
28’ 1-0 Källman
38’ 1-1 Tendeng
47’ 1-2 Rahimi
57’ 1-3 Rahimi
77’ 1-4 Rahimi
Ilveksen kokoonpano:
Hilander
Kazi -> 46’ Hynynen
Haukioja
Tanska -> 46’ Aspegren
Miettunen
Ayarna -> 46’ Matrone
Ala-Myllymäki
Tendeng -> 46’ Siira
Tamminen -> 46’ Rahimi
Hilska
Tuco -> 46’ Lehtonen