Suomen Palloliitto on vuosittain 2007 lähtien nimennyt ansioituneita maajoukkuetoimijoita Gladiaattoreiksi. Kunniakerhoon pääsemiseksi vaaditaan vähintään 40 A-maaottelua ja/tai muu ansioitunut työ jalkapallon parissa maajoukkueuran jälkeen. 45 A-maaottelua keskikentällä uurastanut Ilveksen päävalmentaja Jarkko Wiss täyttää molemmat kriteerit.

A-maajoukkue kohtasi viime maanantaina Ratinan stadionilla Kansojen liigan voitokkaassa ottelussa Kreikan. Ennen alkuvihellystä Jarkko Wiss palkittiin Gladiaattori-kunnianimellä. Ennen kuluvaa vuotta Gladiaattoriksi oli valittu 43 miestä, mukaan lukien esimerkiksi Huuhkajien nykyinen päävalmentaja Markku Kanerva, kaikkien aikojen paras suomalainen jalkapalloilija Jari Litmanen sekä Ilveksessä Suomen mestaruudenkin voittanut Ari Hjelm.

Nuorena on vitsa väännettävä

 – Valinta Gladiaattoriksi on hieno kunnianosoitus, joka ei ole itsestäänselvyys. Kun mietin omaa jalkapallouraani taaksepäin, niin matkan varrelle on mahtunut paljon upeita, mutta myös vaikeita hetkiä, Wiss kertoo.

Jalkapalloilijana Wiss on niin sanotusti myöhäisherännäinen. Onnistumiset ovat vaatineet kovaa työtä ja vastoinkäymisten voittamista.

 – En pelannut yhtään poika- tai nuorisomaaotteluita, enkä päässyt edes maajoukkueleireille mukaan. Tein liigadebyyttini vasta 21-vuotiaana ja 26-vuotiaana siirryin ulkomaille. Alkutaipaleella moni valmentaja sanoi, ettei minusta tulisi mitään. Ja kuitenkin sain pelata ammatikseni vielä 35-vuotiaana rakastamani lajin parissa.

 – Epäilijöitä on matkan varrella riittänyt. Toimikoon se opetuksena nuoremmille. Kaikki on mahdollista, kunhan luottaa itseensä ja omiin vahvuuksiinsa. Tavoitteen eteen pitää tehdä lannistumatta töitä ja siihen keskitymme myös Ilveksessä, Wiss painottaa.

Ilveksen nuoressa joukkueessa on tällä kaudella ollut peräti seitsemän kotimaista liigadebytanttia. SM-sarjaa pelaavista A- ja B-junioreista sekä Kakkoseen nousseesta Ilves/2-joukkueesta nostetaan mielellään pelaajia edustusjoukkueen rinkiin.

 – Totta kai yksilölliset erot voivat olla suuriakin. Pelaajat kehittyvät eri aikaan. Jotkut ovat jo 16- tai 17-vuotiaina valmiita edustusjoukkueeseen. Toisilla tie on pidempi syystä tai toisesta. Itse tasapainoilin kahden lajin välillä, sillä pelasin myös jääkiekkoa pitkään. Monella asiat loksahtavat kohdilleen vasta parikymppisinä.

Läpimurron kynnyksellä

 – Totta kai ensimmäinen maajoukkuekutsu on tärkeä hetki. Vuosi oli 1996 ja pelasin Jarossa. Valinta tuli mieluisena yllätyksenä. ”Jupe” (Jukka Ikäläinen) oli päävalmentaja ja Thaimaan auringossa pelasimme harjoitusottelun Tanskaa vastaan, Wiss muistelee.

 – Seuraavana vuonna tullut ensimmäinen karsintamaaottelu on myös jäänyt mieleen. Uusi valmentaja Richard Møller Nielsen oli nimennyt minut mukaan ja sain tietää valinnasta erikoisen mutkan kautta. Olin Helsingissä nuorisotalolla töissä, kun teinit yhtäkkiä bongasivat nimeni teksti-tv:stä, Wiss naurahtaa.

Vuosituhannen vaihteessa suomalaisia nousi pelaamaan Euroopan huippusarjoihin. Kansainvälisten tähtien, kuten Sami Hyypiä, Mikael Forssell ja Jussi Jääskeläinen, myötä kilpailu maajoukkueessa koveni entisestään. Ilveksen nykyinen maalivahtivalmentaja Mikko Kavén on kulkenut Wissin kanssa lähes käsi kädessä niin seura- kuin maajoukkueessakin.

 – Koin hienoja hetkiä hienojen pelaajien kanssa. Roolini vaihteli ja vaihtopenkkikin tuli tutuksi. Viimeisinä vuosina olin yksi niistä liigapelaajista, jotka olivat jo ulkomaan kierroksensa tehneet. Nuorimmat hakivat vielä näytönpaikkoja. Mikon kanssa on kuljettu tiiviisti samoja reittejä. Sääli hänen kannaltaan, Wiss keventää.

Nappikset naulaan

Ympyrä sulkeutui 34 000 silmäparin edessä Olympiastadionilla syyskuussa 2007. EM-karsintoja oli pelattu kymmenen ottelua ja Suomi oli hienosti A-lohkon kakkosena. Taakse olivat jääneet esimerkiksi Portugali, Serbia ja Belgia. Tasainen ottelu lohkokärki Puolaa vastaan päättyi 0-0, mutta Wissille kyseessä oli enemmän, kuin vain maaliton tasapeli.

 – Sain kantaa Suomi-paitaa yli 10 vuotta. Leikattu jalkani oli siinä kunnossa, että uran olisi pitänyt jo olla ohi. Paljon oli ehtinyt kertyä kilometrejä mittariin. Lupasin kuitenkin olla apuna Roy Hodgsonin ryhmässä.

 – Tulin vaihdosta kentälle viimeisiksi minuuteiksi ja se oli tunteikas hetki. Kyseessä oli kruunaus pitkälle elämänvaiheelle. Muutama viikko myöhemmin lopetin pelaajaurani kokonaan.

Huuhkajien nykyistä nousukiitoa ja voittoputkea Wiss on seurannut tarkalla silmällä.

 – Nostan ylipäätään hattua jokaiselle maajoukkuepelaajalle. Kun ikää ja perhettä kertyy, ei ole aina helppoa hypätä lentokoneeseen ja käyttää harvoja lomapäiviä maajoukkuekomennukseen. Nöyryys tekemiseen on kohdillaan ja jokainen on sitoutunut valmentajan pelitapaan. Yläkerrassa on vauhtia ja vaarallisuutta. Huuhkajilla on hyvä draivi menossa, Wiss kehuu.