
”Tammelan Taikuri” on Wissin ja yleisön tarkkailussa
Ilveksen päävalmentaja Jarkko Wiss on kartoittanut keskiviikkoista vastustajaa.
– PS Kemi on mielenkiintoinen joukkue, jossa on paljon uusia ulkomaalaisvahvistuksia. Viime pelit osoittavat, että heidän yhteispelinsä on parantunut koko ajan.
Ilves pelaa reilun parin viikon aikana viisi ottelua, jolloin levon ja palautumisen merkitys korostuu. Veikkausliigassa meneillään olevaan otteluruuhkaan Wiss suhtautuu pilke silmäkulmassa.
– Tämähän on pelaajan juhla-aikaa, kun ei tarvitse harjoitella. Vähän kun vain jaksaa keskittyä palavereissa, niin pelejä tulee tarpeeksi, Wiss naurahtaa.
– Sinänsä on mahtavaa, että pelejä tulee nopealla aikavälillä, sillä nyt meidän pitää ponnahtaa kuin koho syvästä vedestä takaisin pinnalle.
Edellisen ottelun karvas tappio on käsitelty joukkueen sisällä ja aikaisempia suorituksia on analysoitu laajemminkin.
– Ensinnäkin olemme katsoneet niitä maaleja, joita tulee omaan päähän. Kolmen matsin tilastojen mukaan meidän maalivahdilla ei ollut yhtään torjuntaa. Puolustuspeli toimii ihan ok, mutta sitten tulee liikaa henkilökohtaisia virheitä. Niistä pitää vain päästä yli ja tarkentaa keskittymistä koko 90 minuuttia. Hyökkäyssuuntaan meidän tulee alusta asti pistää jalkoja liikkeelle, jotta saamme painettua pallon Kemin päätyyn.
– Meillä on ollut paljon loukkaantumisia ja muita poissaoloja. Esim. puolustusvoimat tarvitsee Lauri Ala-Myllymäkeä taas niin kipeästi varuskunnalla, että hän ei ole käytettävissämme. Rotaatiota pitää tehdä, mutta sitä vartenhan meillä pelaajia on, Wiss summaa tilanteen.
Ilveksen senegalilainen keskikenttätaituri Emile Paul Tendeng valittiin viime kauden päätteeksi Veikkausliigan parhaaksi pelaajaksi. Tänä vuonna hän on pelannut jokaisessa yhdeksässä ottelussa. Maalitili aukesi viikko sitten VPS:ää vastaan. Kymppipaitaa kantava Tendeng uskoo hänen ja koko joukkueensa suoritustason paranevan entisestään.
– Edellisessä pelissä emme pelanneet, kuten olemme harjoitelleet. JJK ansaitsi silloin voittonsa. Meidän pitää olla yhtenäinen joukkue, jossa pelaajat auttavat toisiaan. Täysi keskittyminen puolustuksessa ja maalipaikkojen hyödyntäminen hyökkäyksessä ovat ratkaisevassa asemassa.
– Viisi peliä 17 päivän sisään ja loukkaantumiset eivät helpota tehtävää. Se on rankkaa, mutta vaihtoehtoja ei ole. Käsittelemme asian parhaamme mukaan. Uskon, että myös oma vireeni paranee, mutta joukkue tulee aina ensin. Voittaminen on tärkein tavoite, ja huomenna otamme kolme pistettä, Tendeng ennakoi pelipäivän alla.
Tammelan koulun portit aukeavat yleisöpalveluineen klo 16.30. Alueella on mm. musiikkia, haastatteluita sekä ruoka- ja juomatarjoilua. Muut portit aukeavat klo 17.30. Tänä keskiviikkona haastateltavina ovat Englannissa ammattilaisuraa tekevät ex-Ilvesläiset Mikael Soisalo ja Otto Huuhtanen klo 17.45.
Tapahtuman otteluisäntänä toimiva LähiTapiola Pirkanmaa arpoo pelin päätteeksi Jopo-polkupyörän kaikkien LähiTapiolan pisteellä arvontaan osallistuneiden kesken.
Muista myös Vakion Kesäkisa 2017