
Koskinen kiskaisee keskityksen
Kilpailu pelipaikoista näkyy kentällä
Ilveksen edellinen peli RoPS:n vieraana päättyi hieman pelitapahtumien vastaisesti 0-1-tappioon, mutta päävalmentaja Jarkko Wiss on tyytyväinen kokonaistilanteeseen. Joukkue on viime päivät harjoitellut Ratinan stadionilla täyden miehistön kera.
– Rovaniemen tulos harmittaa, mutta joukkueessa on hyvä tekemisen meininki. Mieltäni lämmittää se, miten pelimme on viime aikoina lähtenyt kehittymään. Jos jatkamme samaan suuntaan, niin varmasti voitamme enemmän pelejä kuin häviämme kauden loppuun mennessä, Wiss kertoo.
– Kukaan ei ole enää loukkaantumisen takia sivussa. Terveystilanteemme on niin hyvä, että kokoonpanoa laatiessa pitää jo miettiä sitä päivän kuntoa. Treeneissä edukseen esiintyminen auttaa myös pelaamaan pääsemisessä. Kilpailu antaa mahdollisuuksia. Taktinen puolikin parantuu, kun pääsemme vetämään koko kentän joukkueharjoituksia. Lisäksi meillä voi lähiaikoina olla liikennettä pelaajamarkkinoilla.
Lauantaina Tammelassa vastaan asettuu Kuopion Palloseura. Yhteinen historia on tamperelaisille selvästi suosiollinen, sillä KuPS:n edellinen voitto Ilveksestä Veikkausliigassa on niinkin kaukaa kuin vuodelta 1994.
– KuPS on hyvä joukkue, joka pelaa tosi isolla sykkeellä ja energialla. Pelitapa on ehkä poikinut vähän loukkaantumisia ja pelikieltoja. Meidän pitää elää samalla tavalla kuin viime pelissä ja koko ajan kontrolloida peliä. Täysivaltaiseen juoksukilpailuun emme voi lähteä, muuten tulee vaikeuksia.
– En tiedä mihin pitkä voittoputki KuPSia vastaan perustuu vai onko se sattumaa. Niin paljon vaihtuu pelaajia vuosittain, että ei sitä pidä miettiä liikaa. Jokainen peli on ollut ihan oma tarinansa ja niin tulee olemaan tämäkin, Wiss kuittaa.
Kärsivällinen työ palkitsee
Yksi loukkaantumisen tällä kaudella voittaneista pelureista on Antti Koskinen. Puolustuksen väsymätön työmyyrä viihtyy niin laidassa, kuin topparinakin. Kolmatta vuotta Ilvestä edustava Koskinen koki kovia helmikuussa, kun hänen jalkansa murtui harjoituksissa. 28-vuotias liigajyrä hoiti kuntoutuksen huolellisesti ja on jälleen päässyt kiinni pelivauhtiin.
– Pitkä työ on takana. Kyllä sitä yrittää parhaansa tuoda joukkueelle ja olla esimerkillinen treeneissäkin. Onhan se aina keskimäärin mukavampaa pelata, kuin katsella katsomosta, Koskinen virnistää.
– KuPS on laatujoukkue kuten kaikki koko sarjassa. Kun katsoo pinnoja, niin aika tasaista on. Kyllä ne kolmen pisteen pelit ovat vain tärkeitä, ja sitä pitää lähteä tavoittelemaan nytkin.
Tupsukorvien suorituksia on seurattu tarkasti ja kokeneella silmällä.
– Suunnanmuutospelaamisessa olemme olleet vahvoja. Kun pallo vaihtaa omistajaa, niin sitten on isketty nopeasti kiinni. Kehittämistä on ehkä ollut tietyssä rauhallisuudessa ja viimeisissä syötöissä. Sitä myöten pystytään tehdä maalejakin ja peli konkretisoituu tulostaululle enemmän, Koskinen uskoo.
Tätä linkkiä käyttämällä pääset suoraan päivän kertoimiin ja tuet samalla Ilveksen juniorityötä:
www.ilvesedustus.fi/veikkaus