
Jokelainen (vas.) on saanut ensikosketuksena keltavihreisiin
Maanantai-iltana Tammelan stadionille saapuu vieraaksi Helsingin IFK. Ilveksen kanssa vastikään jatkosopimuksen allekirjoittanut päävalmentaja Jarkko Wiss tuntee vastustajan tarkasti.
HIFK:ta luotsaa 63-vuotias Antti Muurinen. Kenttien konkari on mittavalla urallaan valmentanut monia menestyneitä pelureita. Myös Jarkko Wiss pelasi aikoinaan Muurisen alaisuudessa niin seura- kuin maajoukkueessakin.
– Antti auttoi minua pelaajaurani alkutaipaleella. Opin paljon hänen kanssaan Jarossa ja Klubissa. Odotan mielenkiinnolla HIFK:n kohtaamista. He ottivat täydet pisteet viime pelissään Vepsua vastaan. Antti on flow-valmentaja ja siellä on joukkueessa voiton myötä varmasti positiivinen vire päällä.
– HIFK on meille kova haaste. Joukkueessa on muutamia Suomen kaikkien aikojen parhaimpia futareita. Kyseessä on rutinoitunut porukka, jolla kuitenkin riittää näytönhaluja ja nopeutta. Meillä on juuri tullut muutoksia pelaajistoon, mutta olemme iskussa, Wiss kertoo.
Ilves pystyy vastaamaan HIFK:n kokemukseen nuoruuden innolla. Sitä edustaa myös Jarkko Wissin viimeisin pelaajahankinta. Valioliigaseura Stoke Cityn organisaatiosta siirtynyt 17-vuotias Niklas Jokelainen on tuttu kasvo poikamaajoukkueissa ja pian myös tupsukorvissa.
– Vuosi Stokessa oli opettavainen. Opin paljon jalkapallosta kentällä ja kentän ulkopuolella. Marraskuussa tullut loukkaantuminen ja sitä seurannut leikkaus katkaisivat hyvin alkaneen kauden. Onneksi kuntoutus meni hyvin ja jalka on aivan täydessä kunnossa, Jokelainen taustoittaa.
– Stoke tarjosi uutta kaksivuotista sopimusta, mutta monista seikoista johtuen sinne jääminen ei tuntunut hyvältä. Alunperin sovittuja asioita muutettiin liikaa.
– Kun kuulin Ilveksen kiinnostuksesta, tiesin heti, että haluan tänne. Jarkko Wiss valmentajana oli suurin syy. Toivottavasti pääsen pian asettumaan aloilleni ja vetämään pelipaidan päälle, Jokelainen kertoo.
Tätä linkkiä käyttämällä pääset suoraan päivän kertoimiin ja tuet samalla Ilveksen juniorityötä:
www.ilvesedustus.fi/veikkaus