Jarkko Wiss ennakoi cupin välierää


Kaksinkertainen Suomen Cup -voittaja Ilves matkustaa torstaina Kokkolan Pallo-Veikkojen vieraaksi. Välieräottelua ennakoi tamperelaisten päävalmentaja Jarkko Wiss.

Tappioton Ilves johtaa Veikkausliigaa ja KPV on ilman voittoja sarjajumbona, mutta Jarkko Wiss jättää sen asetelman omaan arvoonsa. Kerrasta poikki -pelisysteemi luo oman jännitteensä.

Ensinnäkin pitää huomioida, että nyt pelataan cup-hengessä. Se on oma mielentilansa, että vain voitto ratkaisee, eikä aiemmin hankituilla ansioilla liigassa ole mitään painoarvoa, Wiss paaluttaa.

Kokkolan nurmella pitää olla valmis voittamaan jokainen kaksinkamppailu. Taisteluasenne tulee ensin ja vasta sitten aletaan pelaamaan futista.

Ilves eteni välierävaiheeseen tiukimman kautta. FC Honka johti puolivälieräottelua Espoossa 1-0, kunnes Emile Paul Tendeng tasoitti viimeisillä minuuteilla. Jatkoaika ei tuottanut tulosta, joten ratkaisu haettiin rangaistuslaukauskilpailussa, jossa etu kääntyi Ilvekselle 4-3.

Valmentajalla ja pelaajilla pitää cupissa olla eri tapoja lyödä ’all in’. Esimerkiksi Honkaa vastaan näytti, että olemme jo ulkona jatkosta, mutta hienosti reagoimme ja nousimme vielä ohi, Wiss kertaa.

Torstain vastustaja on Wissin mukaan ollut epäonninen, ettei voittoja liigan puolella ole tullut. Cupissa on hyvä sauma loistaa, kuten kaudella 2006, jolloin KPV viimeksi ylsi finaaliin pääsarjan ulkopuolelta.

Kokkolassakin on varmasti mietitty, että cupin kautta heillä on hyvä mahdollisuus saavuttaa menestystä tällä kaudella. Talvella saapuneet uudet pelaajat alkavat löytää toisensa ja kyllä he ovat monessa ottelussa hallinneet peliä.

Vauhtia ja yksi vastaan yksi -osaamista lötyy yläalueella ja keskikentällä on laukaisuvoimaa. He voivat rankaista nopeasti, joten tarkkana saamme olla.

Ilveksen tilanne on siinäkin mielessä positiivinen, että tiheä loukkaantumissuma on helpottunut. Tiistain joukkueharjoituksissa oli paikalla 24 kenttäpelaajaa ja kolme maalivahtia, eli Wissillä on periaatteessa käytettävissään täysi rosteri.

Harjoituksissa on kuhinaa. Valitettavasti kaikki eivät vain mahdu kokoonpanoon, mutta samalla kilpailu peliajasta kovenee. Kenelläkään ei ole automaattista paikkaa avaukseen.

Toki osa pelaajista vielä hakee pelituntumaa ja käy Ilves/2:n mukana Kakkosessa. Loukkaantumistilannehan voi olla taas kokonaan toinen jo perjantaina, kun pelit ovat verottaneet porukkaa. Mutta nautitaan nyt tästä hetkestä ja otetaan torstaina finaalipaikka, Wiss päättää.

Lue lisää maanantaina julkaisemastamme otteluennakosta »

KPV vs. Ilves to 16.5. klo 18.30 Kokkolan keskusurheilukenttä

Hyödynnä Oma Ruutu-kampanja 31.5.2019 mennessä, niin saat ensimmäisen tilauskuukauden ilmaiseksi ja tuet samalla seuraasi. Vieraile osoitteessa ruutu.fi/lahjakortti ja käytä tunnusta: SC19ILVES

Ottelu on luonnollisesti myös Veikkauksen pitkävetokohde, katso kertoimet täältä.

Muista myös Ilves-app, josta näet ensimmäisenä Ilveksen avauskokoonpanon pelipäivänä ja parhaimman pelaajan äänestykseen osallistumalla voit voittaa erilaisia tuotepalkintoja.

Lue myös

Haastajasarja käyntiin Valkeakoskella – ”Avainasiat, oikeastaan koko loppusyksyyn…” haastattelussa päävalmentaja Lehtonen

Haastajasarja käyntiin Valkeakoskella – ”Avainasiat, oikeastaan koko loppusyksyyn…” haastattelussa päävalmentaja Lehtonen

Tampereen Ilves aloittaa Veikkausliigassa sijoille 7-12 sijoittuneiden joukkuiden kesken pelattavan Haastajasarjan. Ilves tippui pääsarjan runkosarjaosuuden viimeisen kierroksen jälkeen sijalle 10. Loppusarjan viidestä ottelusta ensimmäisessä eteen osuu vierasmatka,...