Tuure Siiralle pitkä jatkosopimus

Ilves ja keskikenttäpelaaja Tuure Siira ovat allekirjoittaneet kauden 2019 loppuun asti ulottuvan jatkosopimuksen.

Siira liittyi Ilveksen vahvuuteen joulukuussa 2015 kaksivuotisella sopimuksella, jota on nyt jatkettu kahdella lisävuodella. 22-vuotias taituri on vakiinnuttanut paikkansa Ilveksen keskikentällä. Ensimmäisellä kaudella syntyi neljä maalia 30 liigaottelussa. Tällä kaudella pelejä on kertynyt 20.

Ennen Tampereelle saapumistaan Siira pelasi Ykkösen kärkijoukkueisiin kuuluvassa AC Oulussa toimien myös kapteenina. Tällä liigakaudella hän on kertaalleen kantanut kapteeninnauhaa myös Ilveksessä. Oulululaislähtöinen nuorukainen on ollut tyytyväinen oloonsa keltavihreissä.

 – Hyvät fiilikset, oli helppo päätös kirjoittaa jatkosopimus. Ilveksessä on todella hyvä mahdollisuus kehittyä pelaajana. Hyvät koutsit, fysiikkapuoli ja kaikki mitä nyt pelaaja voi kaivata. Puitteet ovat kunnossa, Siira kehuu ympäristöään.

 – Tampere on minulle mieluinen paikka, mutta toivon vielä jossain vaiheessa uraani pääseväni myös ulkomaan kentille. Pitää jaksaa painaa hommia, jotta kehitys jatkuu. Meillä on koko joukkueena peli sujunut hyvin. Uskon, että parannamme entisestään loppukautta kohden.

Ilveksen päävalmentaja Jarkko Wiss kehuu suojattiaan.

 – Näin Tuuren otteita ensimmäisen kerran monta vuotta sitten junnumaajoukkueleirillä ja oppilaitosten SM-kisoissa. En ollut hänen valmentajansa, mutta nimi jäi mieleen. Hän on tulisieluinen kaveri, jolta löytyy johtajuutta. ”Tume” on hyvä esimerkki siitä, miten vielä juniori-iän jälkeenkin pelaaja voi kehittyä harppauksin, Wiss kuvailee.

Siiran voi nähdä Tammelan viheriöllä seuraavan kerran lauantaina 26.8. klo 17.00, kun Ilves isännöi HIFK:ta. 
-> Ennakkolipunmyynti

Lue myös