Keskikentän ikitaistelija Tuure Siira on solminut vuoden jatkosopimuksen ja aloittaa Ilveksessä jo seitsemännen kautensa.
27-vuotias keskikenttäpelaaja Tuure Siira nähdään tulevallakin kaudella taistelevan Veikkausliigassa Ilveksen väreissä. Päättynyt kausi sisälsi hänen mukaansa normaalia enemmän ylä- ja alamäkiä.
– Kausihan oli melkoista vuoristorataa, joukkueen sisällä sattui paljon kaikenlaista. Niin pelaajia kuin valmentajiakin lähti kesken kauden ja välillä oli tosi vaikeaakin. Onneksi saatiin runkosarjan loppuun hyvä vaihe. Se nostatti fiilistä ja oikeastaan pelasti kauden. Loppusarjasta jäi kyllä hiukan hampaankoloon. Eihän viides sija mitenkään huono ole, mutta siinä ehti nälkä kasvaa syödessä ja varsinkin europaikkaa kovasti haluttiin saada.
Tuuren oma rooli vaihteli myös melkoisesti, mutta oli kuitenkin nousujohteinen.
– Alkukausi meni itsellä melko heikosti, mutta kun alkoi saada uudestaan isompaa roolia sekä peliaikaa, niin peli alkoi jälleen kulkemaan. Samoin kokoonpanon vakiintuminen helpotti pelaamista ja tuloksia alkoi tulla myös joukkueelle. Terve kilpailu näkyi treeneissä, kun penkillä istuneet nälkäiset pelaajat yrittivät päästä kokoonpanoon.
Kaudelle 2016 Ilvekseen siirtynyt Tuure on viihtynyt Tampereella pitkään. Välillä on mielessä käynyt siirtyminen toisaalle, mutta Ilveksen onneksi hän päätti jatkaa vielä Tampereella.
– Tampere on hyvä paikka asua ja pelata, ei kait täällä olisi näin kauaa muutoin oltukaan. Kieltämättä tähän kauteen lähtiessä oli vähän fiilikset viimeisestä Tampereen kaudesta, mutta loppukausi sai vielä jäämään ainakin yhdeksi kaudeksi. Kyllä muutama yhteydenotto tuli muistakin seuroista, mutta lopulta oli helppo päätös jatkaa täällä.
Kauden 2022 alkaminen on jo yllättävän lähellä, pitkistä lomista eivät ammattiurheilijat pääse juuri nauttimaan. Alkava kausi on pitkän linjan Ilves-pelurille mielenkiintoinen ja uusi projekti. Päävalmentaja Toni ”Köpi” Kallio on rakentamassa uutta Ilvestä.
– Todella odottavaiset fiilikset on uudesta kaudesta. Uusia pelaajia on tulossa ja Köpi pääsee aloittamaan puhtaalta pöydältä. Mielenkiintoinen projekti ehdottomasti. Marraskuussa ehdin pikku loman Dubaissa viettämään, mutta kyllä omatoimisesti koko ajan valmentajien ohjeiden mukaan harjoitellaan. Aika lailla fysiikkapainotteisesti, sillä palloon en ajatellut vähään aikaan koskea. Jätetään siitä nälkää joulukuussa alkaville joukkuetreeneille.
Tuurella on vielä edessään useampi pelivuosi ja keskikenttäpelaajan parhaimmat vuodet ehkäpä jopa edessäpäin. Silti peliuran jälkeinen elämä on jo jonkin verran käynyt mielessä. Jalkapallon parissa hänet todennäköisesti nähdään silloinkin.
– Hiukan nuo valmennushommat ovat jonkin aikaa jo kiinnostaneet. Tässä on saanut läheltä seurata vahvoja persoonia ja nähnyt, miten he ovat hommansa hoitaneet. Kyllä tässä on jo ”sillä silmällä” kevyesti valmentajia analysoitu ja imuroitu varsinkin ne hyvät jutut. Mutta ei tässä nyt ihan vielä olla niihin hommiin ryhtymässä, pelataan nyt vielä.