Tuure Siira - keskikentän työmyyrä - Ilvesedustus.fi | Edustusjoukkueiden yhteinen koti

Tuure Siira – keskikentän työmyyrä

Ilveksen keskikentän työmyyrä Tuure Siira on ihastuttanut kannattajia periksiantamattomalla pelityylillään sekä kovalla mutta puhtaalla puolustuspelaamisellaan. Neljättä kauttaan Ilveksessä pelaava Tuure istahti toimituksen tentattavaksi ja kertoi hiukan taustoja itsestään.

Tuure syntyi jalkapalloperheeseen, joten oli luonnollista, että hänkin lapsena liittyi Oulussa jalkapallojoukkueeseen. ”Taisin olla neljän vanha, kun liityin Rajakylän Ajaxiin, jossa isoveljetkin pelasivat ja isä valmensi”, Tuure muistelee. Rajaxista Tuuren tie vei hiukan suurempaan oululaisjoukkueeseen eli Tervareihin.

Liikunnallisena lapsena Tuure pelasi juniorivuosina myös jääkiekkoa Kärppien junioreissa ja oli jopa lähellä valita jääkiekon jalkapallon sijaan. ”Olin jääkiekossa paljon parempi kuin jalkapallossa siihen aikaan ja taisin pitääkin jääkiekosta enemmän. Aikataulujen sovittaminen alkoi käydä vaikeaksi ja tietysti kahden lajin harrastaminen oli melkoisen kallista. Isä oli aikoinaan valinnut jalkapallon ja velipoika myös jätti jääkiekon pois, joten seurasin heidän esimerkkiään ja valitsin lopulta futiksen lajikseni”, avaa nuorukainen silloista vaikeaa päätöstään. Tuuren silloinen pakkipari Kärpissä oli Markus Nutivaara, joka nykyään pelaa NHL:n Columbuksessa. Tuure ei kuitenkaan ole katunut päätöstään, vaan on nauttinut jalkapalloon satsaamisesta täysin rinnoin.

Ylioppilaaksi Tuure luki itsensä, vaikka koulunkäynti ei aivan helppoa ollutkaan mahduttaa motivoituneen jalkapalloilijan kalenteriin. Tuohon aikaan ei Oulussa kauheassa huomioitu seuran puolelta koulun aikatauluja eikä toisaalta kaikki opettajatkaan halunneet joustaa jalkapallon suuntaan. Huhujen mukaan opettajanhuoneessa oli kuulemma lyöty vetoakin siitä, ettei Tuure saisi lakkiaan kirjoitettua.

Vaikka Tuure olikin lahjakas ja motivoitunut jalkapalloilijanuorena, niin juniorivuodet hän piti pelaamistaan vaan vakavana harrastuksena. Yömyöhään hän saattoi pelailla kaverin kanssa pleikkaria ja lähteä erittäin lyhyillä yöunilla seuraavan päivän koitoksiin. Välillä tuli nukuttua pommiinkin, joista yksi huvittavakin muisto löytyy. B-junnujen peliin lähtö jäi viime tippaan ja aamupalakseen Tuure nautti ainoastaan puolitoista litraa sokeroitua sekamehua. Kauaa ei Tuure pystynyt kentällä pelaamaan, kun sekaisin mennyt vatsa pakotti nuorukaisen vaihtoon.

”Vasta lukion jälkeen aloin miettimään sitä, että jalkapallostahan saattaa tulla ammattini. Päätin satsata kaiken futikseen, ja varsinkin miettimään mitä syön ja milloin ja aloin ymmärtämään levon merkityksen”, Tuure valottaa uransa käännekohtaa. Muutto omaan kotiin oli ensimmäinen askel itsenäistymiseen ja nuorena pelaajana saatu kapteeninnauha kasvatti häntä jalkapalloilijana.

Puolustusvoimien Urheilukoulussa palvellut Tuure herätti heille jalkapalloharjoituksia vetämään tulleen Jarkko Wissin mielenkiinnon. Jallu jutteli harjoitusten jälkeen Tuurelle ja kyseli halukkuudesta siirtyä Tampereelle Ilveksen riveihin. Nuori mies lupasi miettiä asiaa ja isän kanssa keskusteltuaan hän päätti suostua Jallun ehdotukseen. Tuuren äidillä oli puolestaan pienoinen huoli pojan pärjäämisestä kaukana etelässä, koska Tuure ei tuntenut Tampereelta ketään. ”Kyllä minä ajattelin siirron olevan kaikin puolin hyvä juttu. Uusi kaupunki ja joukkue ja uusi sarjataso. Ja noin kaukana omista vanhemmista auttoi aikuistumisessa”, Tuure analysoi muuttoaan. Tampereelta Tuure löysi kuitenkin nopeasti tyttöystävän, joka auttoi sopeutumisessa hyvinkin paljon. Ja pian Tuuren jälkeen Ilvekseen saapui Felipe Aspegren, joka oli Tuurelle tuttu maajoukkueajoilta. ”Kyllähän me Felpun kanssa oltiin silloin alussa sellainen paita ja peppu -tyylinen parivaljakko”, naurahtaa Tuure.

Felipen kanssa Tuure on aloittanut myös maalausharrastuksen, mutta aivan vielä ei kaksikon tauluja kuitenkaan ole tulossa julkisesti näytille. Pohjoisen poikana Tuure nauttii paljon luonnossa liikkumisesta. Pikkupojasta asti hän samoillut kesämökin maastossa ja oppinut arvostamaan luontoa. Tammisen Eeron kanssa Tuure on käynyt Tampereen lähimaastossa myös kalastamassa, mutta pojat ovat tuntuneet löytäneen ainoastaan ne kalattomat järvet…

Tuuren esikuvana ja idolina on ex-ManU Paul Scholes, joka tunnettiin periksiantamattomana ikitaistelijana sekä kovapotkuisena viimeistelijänä. Periksiantamattomuus näkyy Tuurenkin pelissä ja hän usein pysäyttääkin vastustajan hyökkäysyritykset jo keskikentällä. Tuuren rooli aikaisemmin on ollut hivenen ylempänä, jolloin myös muutamia maaleja nuorukainen pääsi esikuvansa tavoin tykittämään, mutta nykyisessä roolissaan hänelle ei noita paikkoja liiemmälti siunaannu. ”Kyllä mulla vähän tekisi mieli päästä sinne laukaisupaikoille, kumminkin tykkään paljon ampua”, esittää nuorukainen toivetta valmennukselle.

Ilveksen nykyiseen suoritukseen Tuure on luonnollisesti erittäin tyytyväinen. Joukkueessa on kova kilpailutilanne päällä ja se nostaa koko joukkueen tekemisen tasoa niin peleissä kuin harjoituksissakin. Tuure ei myöskään koe mestaruudesta puhumisen tuovan sen enempää paineita kuin muidenkaan puheiden. ”Kyllä se varmaan on hiukan helpompaa olla takaa-ajajana kuin takaa-ajettuna, sarjakärjen päänahka kiinnostaa kaikkia, mutta kyllähän se ihan kivaa on olla kärjessäkin”, hymyilee hän leveästi.

Pelaajauransa jälkeistä elämää nuorukainen ei kauheasti ole vielä miettinyt, mutta kertoo miettineensä valmentamista. ”Olen nähnyt ja kokenut monia hyviä ja erilaisia valmentajia ja yrittänyt heiltä ottaa oppia. Uskoisin, että minulla olisi itsellänikin annettavaa, kun urani joskus päättyy”, valottaa Tuure tulevaisuuttaan.

Tammisen Eeron paluu Tampereelle miellytti Tuurea kovasti. Nuorten miesten kemiat sopivat hyvin yhteen, vaikkei se kalastus välttämättä kovinkaan hyvin suju. ”Eero on hyvä tyyppi. Heti paluunsa jälkeen hän kiitteli sitä, ettei Ilveksessä tarvitse kokoontua harjoituksiin niin kauhean paljon aikaisemmin. Turussa hän kuulemma saapui kyllä paikalle hyvinkin ajoissa, mutta piiloutui inva-wc:hen torkuille enne harjoitusten alkamista”, suolaa Tuure kaverinsa.

Tule katsomaan tiistaina 27.8. Tammelaan, pääseekö Tuure kokeilemaan potkunsa kovuutta, kun Ilveksen vieraaksi saapuu HIFK. Ottelu alkaa klo 18.30 ja liput kannattaa tietenkin ostaa ennakkoon osoitteesta http://www.seamchip.fi/ilvesjalkapallo

Lue myös