
Kuva kotiottelusta AC Oulua vastaan kaudelta 2021. Kuvassa ottelun komeimman maalin iskenyt Patrick Loa Loa. Kuva: Jimi Soinila
Ilvekseen palannut Tuco näytti taitojensa olevan tallella, kun Ilves kohtasi harjoitusottelussaan AC Oulun. Runsasmaalisessa ottelussa vieraat onnistuivat kuitenkin tekemään yhden maalin enemmän.
Ilves – AC Oulu 3–4 (2–3)
Lähtökohdat ottelulle eivät olleet Ilveksen kannalta optimaaliset, sillä kokoonpanosta puuttuivat tänään Kalle Katz, Tatu Miettunen, Aapo Mäenpää, Tuomas Ollila, Yusif Moussa, Doni Arifi sekä Teemu Jäntti. Tuorein hankinta Ariel ”Tuco” Ngueukam oli sen sijaa avauksessa mukana ja pääsi avaamaan pistetilinsä keltavihreissä komeasti.
Ilves aloitti erittäin pirteästi ja varsinkin hyökkäyspeli sujui loistavasti. Kolmentoista peliminuutin jälkeen avausosuman tyhjänä ammottavaan maaliin viimeisteli Jorn Vancamp Tucon hienosta tarjoilusta. Maalin jälkeen pääsivät oululaisetkin paremmin peliin mukaan ja pystyivät luomaan vaarallisia hyökkäyksiään, joista lopulta pääsivät iskemään tasoituksen.
Ilves pääsi kuitenkin heti aloituksen jälkeen tasoihin, kun Tuco itse sai tällä kertaa Momodou Sarrinkin syötön rinnalla haltuun kuudentoista sisällä ja laukoi pallon upeasti takaylänurkkaan 24 peliminuutin jälkeen. Yhteistyö tuntui heti pelaavan hyvin niin Vancampin kuin Sarrinkin kanssa.
Jos hyökkäyspelaaminen toimi hyvin, niin puolustuspelaaminen sitä vastoin ei ollut aivan samalla tasolla. Vieraat onnistuivat tasoittamaan pelin ja siirtyivät vielä Ilveksen harmillisesta omasta maalista johtoon. Oululle tarjottiin vielä mahdollisuus lisämaaliin rangaistuspotkusta, mutta tämän vasemmalle alhaalle suuntautuneen vedon Eetu Huuhtanen torjui vakuuttavasti. Tauolle lähdettiin laivastonsinisten johdossa numeroin 2-3.
Toisen jakson alussa Ilveksellä oli vaikeuksia saada omia hyökkäyksiään käynnistymään. Oululaiset saivat luotua painetta Ilves-alueelle ja 67 minuutin jälkeen kahden maalin karkumatkalle. Kun Ilves alkoi hiljalleen pääsemään pallon kanssa ylöspäin, Patrick Loa Loan upea tulinen veto 83. peliminuutilla toi Ilveksen jo maalin päähän, mutta lisämaaleja ei ottelussa enää nähty.
– Ei todellakaan ollut sellainen tulos, jota lähdettiin hakemaan. Saatiin hyvä startti otteluun ja nopeasti maalikin tehtyä. Onnistuimme tekemään kolme hienosti rakennettua maalia, mutta kyllä tänään koko joukkueen kollektiivinen puolustus oli kaukana siitä, mitä sen pitäisi olla, päävalmentaja Toni Kallio harmittelee.
Ilveksen pelaamiseen varmasti vaikeutti haastava edellisviikko, mutta sen taakse ei valmentajan mukaan voi kuitenkaan täysin mennä.
– Pelaaminen pallon kanssa oli hiukan arkaa ja osalla pelaajista selvästi vaikeuksia itseluottamuksensa kanssa. Onhan tässä ollut haastavat pari viikkoa takana, mutta toivotaan että ensi viikolla päästään jo lähemmäs omaa tasoamme, Kallio jatkaa.
Ilves pelaa seuraavan ja viimeisen harjoitusottelunsa ennen Veikkausliigastarttia ensi viikon lauantaina 26.3., jolloin vastaan asettuu Ykkösessä pelaava PK-35. Ottelu pelataan Kaupissa klo 14:45 alkaen.
Ilveksen kokoonpano
12 Huuhtanen Eetu
19 Lehtonen Rasmus -> 28 Lähteenmäki Akseli
15 Almen Mikael
17 Tabi Manga
25 Kyllönen Leo -> 27 Moisio Jaakko
8 Pennanen Petteri -> 23 Hasa Noel
13 Siira Tuure -> 33 Valli Elias
21 Bushara Badreddine -> 3 Loa Loa Patrick
10 Vancamp Jorn -> 42 Meriluoto Kai
7 Sarr Mudu -> 9 Mettälä Ilari
11 Tuco -> 20 Hytönen Teemu
Vaihtopelaajat:
1 Leislahti Rasmus
49 Oteng Eric
Ilveksen maalit
Jorn Vancamp 1-0
Tuco 2-1
Patrick Loa Loa 3-4