Tuco ja Wiss pohtivat maalivirettä HJK-pelin alla

Tuttu näky Tammelassa: Tuco sijoittaa pallon hallitusti maaliin

Tunnelman nostattaja

Moni Ilveksen pelaaja on esiintynyt edukseen tällä kaudella. Yksi suurimmista onnistujista kantaa pelinumeroa 11. Hän on jäänyt tamperelaisyleisön ja koko kotimaisen jalkapalloväen mieliin.

Ariel Thierry Ngueukam, taiteilijanimeltään Tuco, on vahva ehdokas Veikkausliigan maalikuninkaaksi. Kasassa on 9 maalia, joista jokaisessa huokuu uskallus ja taito. Edellä maalimäärässä on ainoastaan 11 osuman Alfredo Morelos, joka siirtyi kesäkuussa HJK:sta Skotlannin kentille.

28-vuotias kamerunilainen saapui täksi kaudeksi Ilvekseen. Aiemmin mm. Seinäjoen Jalkapallokerhoa, FC Lahtea ja Joensuun Jippoa edustanut hyökkääjä nauttii olostaan Tampereella.

 – Olen tyytyväinen, mutta tiedän pystyväni vielä parempaan. Onnellisimmaksi minut tekee se, kun joukkueeni voittaa. Meillä on hyvä henki ja sitä täytyy jatkaa. Täällä on hyviä ystäviä.

 – Pyrin pitämään tunnelmaa yllä kopissa. Joskus olemme väsyneitä ja stressaantuneita pelireissuilla, joten on hyvä välillä nauraakin. Huutelen ja hassuttelen. Yritän tehdä yllätyksiä, mutta tähän mennessä joukkue on jo oppinut tuntemaan kikkani, Tuco myhäilee.

Veikkausliigakausi on vasta saavuttamassa puolivälin, joten yhdeksän maalia on todella kova suoritus. Omaa suosikkia kysyttäessä hymy levenee.

 – Joukkueelle voiton ratkaisevat maalit ovat tärkeimpiä. Tein sellaiset molemmissa otteluissa vanhaa seuraani SJK:ta vastaan. Nautin kyllä myös maalistani IFK:ta vastaan Maarianhaminassa. Se oli henkilökohtaisen ponnistelun tulos.

Matkan varrelle on mahtunut paljon hyviä muistoja. Katse on kuitenkin käännetty jo tiukasti tulevaan.

 – Odotan sunnuntailta vain voittoa. Tiedämme, että se on vaikeaa. HJK pelaa todella hyvin ja he johtavat sarjaa. Kotiyleisön edessä on annettava itsestä kaikki irti, Tuco toteaa.

Keskittyminen oikeisiin asioihin

Päävalmentaja Jarkko Wiss tiedostaa kärkipelaajansa tärkeyden. Hyvä pelivire ei ole löytynyt tuosta vain.

 – Ykköshyökkääjäähän me olemme kaivanneet. Nyt Tuco on täyttänyt sen ruudun hienosti ja tehnyt hyvin töitä. Olemme käyneet hänen kanssaan paljon keskusteluja.

 – Alkukaudella tietty sitoutuminen pelaamiseen oli vielä vähän kateissa, mutta nyt hän on oivaltanut, miksi hän on parhaimmillaan. Se jokapäiväisen tekemisen parantuminen näkyy myös treeneissä. Ja tietenkin toivon tehoja muiltakin pelaajiltamme, Wiss lisää.

 – HJK-peli on ollut meille keskikesän kohokohta. Paljon yleisöä ja hyviä kokemuksia. Etenkin tällä kaudella Klubi on ollut liigassa ylivoimainen, mutta keskitymme omaan juttuumme ja haemme voittoa, Wiss päättää.

Tervetuloa Tammelaan seuraamaan saako Tuco kympin täyteen! Hanki lippusi ajoissa, ettet jää ilman -> ENNAKKOLIPUNMYYNTI

Videokooste Tucon maaleista

<iframe width="1366" height="768" src="https://www.youtube.com/embed/oYDy2EhF9t8" frameborder="0" allowfullscreen></iframe>


Ilves – HJK
Su 16.7. klo 18.30
Tammelan stadion

Veikkauksen vedonlyönnissä kaikki Veikkausliigan ottelut.

Tätä linkkiä käyttämällä pääset suoraan päivän kertoimiin ja tuet samalla Ilveksen juniorityötä:
www.ilvesedustus.fi/veikkaus

<a class="twitter-timeline" href="https://twitter.com/IlvesEdustus">Tweets by IlvesEdustus</a> <script async src="//platform.twitter.com/widgets.js" charset="utf-8"></script>

Lue myös