
Miettunen Pirkanmaan derbyssä kesäkuussa
Ilveksen toppari Tatu Miettunen on vasta 25-vuotias, mutta silti joukkueensa kokeneimpia liigajyriä. Seuran oma kasvatti on ehtinyt pelata edustusjoukkueessa peräti 165 sarjaottelua viimeistellen kahdeksan maalia.
Kuluvalla sesongilla minuutteja on kertynyt 14 ottelussa. Eleetön pelityyli ei aina kerää suurimpia otsikkoja, mutta Miettunen on varma lukko tupsukorvien alakerrassa. Toppari tuo johtajuutta nuoreen puolustuslinjaan.
– Alkukaudesta koko joukkueella oli ehkä sama piirre, kuin itsellänikin. Kesti pitkän tauon jälkeen saada peli uomiinsa. Nyt on kuitenkin saatu porukkaa sairastuvalta takaisin ja suoritusvarmuus on löytynyt.
– Olemme saaneet rutiinia pelitapaan. Samat äijät pelaavat tutulla systeemillä. Tiedetään mitä haetaan, Miettunen kertoo.
Aivan vieraaksi ei ole käynyt sairastupa Miettusenkaan osalta.
– Minulla oli kierukassa pieni repeämä, joka hieman vaivaa vieläkin. Todennäköisesti tämän syksyn jälkeen menen tähystykseen, kunhan kausi päättyy. Kyllä sen kanssa pelata voi, mutta parempi hoitaa sitten ajan kanssa kuntoon.
Veikkausliigassa on vielä kaikki ratkaisut auki. Putoajat, eurosijoitukset ja mitalien järjestys ratkeavat loka-marraskuussa. Runkosarjaa on jäljellä neljä kierrosta. Ilves on viidentenä kaksi pistettä HIFK:n ja FC Lahden yläpuolella. Eroa pronssiin on neljä pistettä.
– Haluamme olla vähintäänkin top kuudessa. Muutama tuleva peli näyttävät, että kuinka ylös pystymme kurkottaa. Mestaruus alkaa olla aika kaukana, mutta mitalisijat ja europelit ovat ihan ulottuvilla. Mielestäni meillä riittää siihen taito, tekeminen ja moraali.
– Klubi ja KuPS ovat tietenkin vahvoina kärjessä, ehkä Interilläkin on vielä sanansa sanottavana siinä, että kuka nostaa pokaalia, Miettunen pohtii.
Ammattilaisjalkapalloilijan uran ohella Miettunen lukee kauppatieteitä, joten luppoaikaa ei jää tylsistymiseksi asti.
– Pikkuhiljaa voisin koettaa saada maisterin paperit yliopistolta. Sen jälkeen on taas helpompi katsella uusia kuvioita. Futis totta kai on ykkösprioriteetti ja sen ehdoilla mennään.
Ilveksen seuraava ottelu: HIFK vieraissa 15.10. klo 18.30