Tatu Miettunen johdattaa Ilveksen uudelle Tammelan stadionille – Kapteenille pitkä jatkosopimus

 

Ilveksen kapteeni Tatu Miettunen on kirjoittanut 3-vuotisen jatkosopimuksen. Kaudesta 2014 alkaen edustusjoukkueen mukana ollut puolustaja on ollut tärkeässä roolissa seuran noustessa Ykkösestä Veikkausliigan kärkijoukkueiden kastiin.

 

Mäntän Valossa aivan pikkupoikana jalkapalloilun aloittanut ja 5-vuotiaana Ilveksen junioreihin liittynyt Tatu Miettunen on jatkossakin osa Ilveksen puolustuslinjaa. 3-vuotisen sopimuksen allekirjoittanut Tatu on uransa aikana kehittynyt yhdeksi Veikkausliigan luotettavimmaksi toppariksi.

Tatu on pelannut Ilveksen paidassa 165 Veikkausliigaottelua, joissa hän on viimeistellyt 9 maalia. Yhteensä Tatu on edustanut Ilvestä yli 200 virallisessa ottelussa. Uransa ehkä ikimuistoisimman ja tärkeimmän maalin Tatu viimeisteli Suomen Cupin finaalissa 2019 Ilveksen 2-0 voitossa IFK Mariehamnista.

Tatu on ollut tyytyväinen omaan kehitykseensä joukkueen mukana eikä ole haikaillut siirtymistä muualle. Pitkä jatkosopimus osoittaa myös sen, että seuralla on vahva halu pitää kapteeni mukana johdattamassa joukkoja uudelle Tammelan stadionille.

 – Miksi tästä mihinkään lähtisi, kun molemmat osapuolet ovat tyytyväisiä toisiinsa. Ilveksen mukana on ollut hienoa olla mukana ja projekti kohti tulevaisuutta näyttää todella hyvältä.

Tälle kaudelle Ilveksen pelaajarunko vaihtui melkoisesti, mutta Tatun mukaan se on osa jalkapallotoimintaa. Ilves vetää puoleensa eteenpäin pyrkiviä nuoria pelaajia ja samalla omasta laadukkaasta juniorimyllystä tulee tasaisesti Veikkausliigatason pelaajia.

 – Tähän lajiin kuuluu se, että pelaajisto vaihtuu, se on jalkapalloammattilaisen elämää. Hienoa on ollut nähdä, kun kovasti töitä tehneet ja potentiaaliset pelaajat ovat päässeet Ilveksen kautta maailmalle.

Kesä on kääntymässä syksyä kohti ja kamppailu paikoista ylempään jatkosarjaan käy kuumana. Ilves haluaa taistella loppukaudella mitaleista ja siihen myös kapteeni uskoo.

 – Kyllä sen on jo harjoituksissakin nähnyt, että pisteiden merkitys korostuu. Kamppailua ja tempoa on ollut selvästi enemmän. Uskomme siihen, että pystymme ylemmän jatkosarjan paikan nappaamaan ja taistelemaan vielä mitaleista. Meidän vahvuus syksylle on laaja ja monipuolinen rosteri, joka sopeutuu nopeasti eri pelitapoihin sekä -muotoihin. Tulemme olemaan erittäin juoksuvoimainen sekä yllätyksellinen joukkue.

 

Lauantaina 14.8. pelataan Ratinassa Ilveksen 90-vuotisjuhlaottelu Ilves-HIFK. Liput otteluun täältä

 

 

 

 

 

 

Lue myös