Tänään Ilves/2 matkaa Ouluun nauttimaan lisää cup-romantiikasta haastamalla AC Oulun. Pelaajat valmentajineen tietävät tehtävän olevan haastava, mutta ovat valmiita taistelemaan jatkopaikasta.
Suomen Cupin viidennelle kierrokselle Ilves/2:n vastustajaksi arvottiin Veikkausliigan AC Oulu. Harmittavasti tällä kierroksella ei enää alemman sarjaportaan joukkueella ole kotietua, joten arpa heitti keltavihreät pitkälle junamatkalle Ouluun.
Oululaisten taival cupissa on sujunut kahden helpohkon voiton myötä. Kolmannella kierroksella he hakivat 5–0 vierasvoiton Kokkolan GBK:sta ja seuraavalla kierroksella 4–0 vierasvoiton torniolaisesta TP-47:sta. Oululaisten yhdeksästä maalista on kolme tehnyt Onni Suutari ja kahdesti maalipuiden väliin on osunut Markus Könkkölä. Toistaiseksi AC Oululle ei ole siis onnistuttu tekemään maaliakaan cup-otteluissa.
Nähtäväksi jää, minkälaisella kokoonpanolla oululaiset lähtevät illan otteluun. Ilves/2 on jo kuitenkin yhden Veikkausliigan joukkueen pudottanut jatkosta, joten eiköhän AC Oulu osaa varautua otteluun oikealla tavalla.
Käy katsomassa mitä miettivät maalinteossa viime peleissä onnistunut Max Minkkinen sekä päävalmentaja Lada Lahtinen niin illan ottelusta kuin lauantaisesta sarjapelistä.
TamU oli maalin verran parempi Pyynikillä
Kenraaliharjoituksena cup-ottelulle toimi Kakkosen sarjaottelu paikallisvastustaja TamU:a vastaan lauantaina. Sinipaidat aloittivat ottelun jykevästi ja siirtyivät puolessa tunnissa jo kolmen maalin johtoon.
Ilves aloitti vahvan loppukirin, mutta ei onnistunut pienellä kentällä tiivistä TamU:n puolustusta murtamaan kuin kahdesti, joten tuloksen oli niukka tappio. Ilveksen maalit kirjattiin Alex Ciriacon ja Max Minkkisen nimiin.
TamU – Ilves/2 3–2 (3–1)
Maalit:
6’ Toijala Toni 1–0
15’ Stenroos Julius 2–0
26’ Toijala Toni 3–0
33’ Ciriaco Alex 3–1
66’ Minkkinen Max 3–2
Ilves kokoonpano:
12 Huuhtanen Eetu MV
2 Rasinen Lauri C
4 Koistinen Jonne
6 Riissanen Jere
7 Hytönen Teemu 46’ -> 28 Lähteenmäki Akseli
8 Lehtonen Rasmus
10 Peltola Miska 46’ -> 15 Minkkinen Max
16 Ciriaco Alex 46’-> 29 Jukkola Oiva
21 Bushara Badreddine
22 Hasa Noel 82’ -> 30 Danish Iltaf
25 Kyllönen Leo
Vaihtopelaajat
14 Aro Oskari MV
5 Valli Elias