
Ilves – Ilves/2 9.1.2021. Kuva: Jimi Soinila.
Palloliiton sääntöjen mukaan Suomen Cupin neljännellä kierroksella saman seuran mukana olevat joukkueet kohtaavat toisensa. Näin Ratinassa nähdään keskiviikkona Ilves/2 haastamassa omaa edustusjoukkuettaan.
Moni jalkapallon ystävä oli mielissään Suomen Cupin palatessa jälleen kilpailukalenteriin ”oikeassa” pelimuodossaan. Lohkovaiheet jäivät Liiga Cupiin ja perinteinen ”tulos tai ulos”-pelisysteemi palasi Suomen Cupiin. Tämä saikin ennätysmäärän joukkueita ilmoittautumaan kilpailuun. Monella alasarjatason joukkueella oli mielessään cup-romantiikan tekeminen eli ylemmän sarjatason joukkueen pudottaminen.
Kilpailusääntöjen mukaan Ilves/2 toimii kotijoukkueena, mutta peliä ei käytännön syistä kuitenkaan pelata heidän kotikentällään Kauppi 3 -tekonurmella. Pelipaikkana toimii vierasjoukkue Ilveksen kotikenttä eli Ratinan stadion.
Ilves/2 aloitti cup-taipaleensa 3. kierrokselta voittamalla Kolmosessa pelaavan NoPS:n lukemin 1–4. Kakkosjoukkueen maaleista vastasivat Lauri Rasinen, Miska Peltola sekä kaksi maalia viimeistellyt Oiva Jukkola.
Miesten Kakkosessa Ilves/2 on ehtinyt pelata vasta kaksi ottelua. Kotona kaatui GrIFK komeasti 3–1, mutta VJS oli kotonaan vahvempi maalein 4–0. Reservijoukkueena pelaavan Ilves/2:n tarkoituksena on kehittää nuoria pelaajia edustusjoukkueen käyttöön.
Keltavihreästä ”pelaajahautumosta” onkin viime vuosina noussut useita loistavia pelaajia, jotka ovat ehtineet siirtyä jo ulkomaillekin. Kakkosen pelejä seuranneet saivatkin nauttia Naatan Skytän, Eetu Mömmön sekä Maksim Stjopinin taituruudesta.
Ilveksen edustusjoukkue aloitti myös 3. kierrokselta Suomen Cupin. Turussa TPS:n veteraanijoukkue M35 sinnitteli ansiokkaasti Veikkausliigajoukkueen vauhdissa mukana, mutta joutui lopulta taipumaan 0–6 tappioon. Ilveksen maalintekijöinä olivat Jorn Vancamp, Momodou Sarr, Tabi Manga, Eric Oteng, Tuco sekä Mikael Almén. Veikkausliigan kuudesta ottelustaan Ilves on voittanut kaksi, pelannut kerran tasan ja hävinnyt kolmesti. Ratinassa Ilves ei tällä kaudella ole kuitenkaan menettänyt pistettäkään.
Ilves/2 päävalmentaja Mika ”Lada” Lahtisen mukaan joukkue lähtee tosissaan kiusaamaan edustusjoukkuetta ja tavoittelemaan jatkopaikkaa.
– Ei meitä kukaan ole kieltänyt voittamasta ja aina joka peliä lähdetään voittamaan. Pelistä tulee meille todella kovatempoinen ja edelliset kohtaamiset huomioiden varmasti melko puolustusvoittoinen. Nyt on kuitenkin panoksellinen ottelu, jossa meillä ei ole mitään hävittävää. Uskon meiltä löytyvän näytönhaluisia pelaajia, jotka lähtevät sitä cup-romantiikkaa metsästämään.
Edustusjoukkueen päävalmentaja Toni ”Köpi” Kallio pitää ottelua aivan normaalina kilpailullisena tapahtumana.
– Kyseessä on Suomen Cupin peli, voittoa lähdetään hakemaan. Nyt kun vastassa on oma kakkosjoukkue, niin ero löytyy ainoastaan siitä, että vastustaja ja sen pelaajat ovat hyvinkin tuttuja.
Helpotusta valmennukselle tuo myös se, ettei vastustajan otteluita tarvitse tutkia videolta ennakkoon kuten normaalisti.
– Ainakaan yksittäisiä pelaajia ei tarvitse käydä lävitse. Vaikka sama se on heilläkin, kyllä siellä meidän tapamme ja pelaajamme ovat hyvin tiedossa.
Köpi tiedostaa materiaalierosta huolimatta sen, että ilmaiseksi tai edes helpolla voitto ei tule irtoamaan kakkosjoukkueestakaan.
– Lähtökohtaisesti tämä on ottelu, joka meidän täytyy pystyä hoitamaan. Se ei kuitenkaan tapahdu itsestään, asenteen työntekoon on oltava 10/10, jotta jatkopaikka saadaan. Edelliskierroksella TPS:n ikämiehiä vastaankin jouduimme useamman minuutin tekemään töitä ihan tosissaan, että saimme avausmaalin tehtyä.
Etukäteen voisi ennakoida Ilves/2:n lähtevän melko puolustusvoittoisesti suojelemaan omaa maaliaan mahdollisimman pitkään. Tämä vaatii Köpin mukaan edustuksen pelaajilta myös uskoa omaa tekemiseen sekä kärsivällisyyttä.
– Lähtökohtaisesti tilanne on varmaankin juuri noin. Aina eteen tulee tilanteita, joissa asiat ei toteudukaan toivotulla tavalla. Samanlainen työnteko ja asenne, mikä meillä on nyt viime aikoina ollutkin, pitää löytyä myös keskiviikkona. Jos me olemme siihen valmiita ja pystymme omalla tasollamme pelaamaan, pystytään myös se jatkopaikka nappaamaan.
Cupin peli on kahden Veikkausliigaottelun välissä, joten jonkin verran pelaajien kierrätystäkin keskiviikkona nähdään.
– Varmasti tulemme antamaan peliaikaa niille, jotka ovat enemmän olleet sivussa. Heille tämä peli on jälleen yksi paikka näyttää meille valmentajille, että heidän paikkansa olisi liigassakin avauksessa. Sairaslistalla ovat ainoastaan Ilari Mettälä ja Jorn Vancamp.
Köpi pääsee samalla hyvin tarkkailemaan Ilves/2:n ringissä olevia pelaajia. Heistä osa kuitenkin taistelee samoista peliminuuteista osan edustuksen pelaajien kanssa.
– On mielenkiintoista nähdä, nouseeko kakkosen pelaajista ketään selkeästi esille. Peli antaa siinäkin suhteessa tärkeää informaatiota meidän suuntaan.
Pelipaikan muuttuminen Kauppi 3:n tekonurmikentästä Ratinan luonnonnurmelle ei Köpin mukaan johdu Ratinan taiasta.
– Me halusimme saada yhden tapahtuman lisää Ratinaan. Emme vieläkään pääse harjoittelemaan nurmella, joten sunnuntaita varten tämä toimii myös pelialustaan valmistautumisena.
Köpikin pitää cup-romantiikasta, mutta ei toivo sitä kuitenkaan näkevänsä keskiviikkona.
– No sanotaan niin, että meidän cup-romantiikka tulee jatkoonpääsystä. Torstain arvonnassa selviää seuraava vastustaja, siitä lähdetään.
Keskiviikkona kannattaa ilman muuta suunnata itsensä Ratinaan. Harvoin näkee yhden ottelun aikana 30 Ilves-pelaajaa tositoimissa. Siellä taistelevat jatkopaikasta niin nykyiset kuin tulevatkin Ilves-tähdet!