Ilves on kiinnittänyt edustusjoukkueen riveihin oman kasvattinsa Naatan Skytän. 15-vuotias keskikenttäpelaaja on yksi Suomen lupaavimpia ikäluokassaan. Sopimus on 3+2 -vuotinen.
U15-maajoukkuepelien lisäksi Skyttä pelasi viime vuonna vahvan kauden SM-hopeaa voittaneissa Ilveksen B-junioreissa. Hän on parhaimmillaan keskikentän keskustan rooleissa ja saa käyttää vahvuuksiaan varsinkin kymppipaikalla.
Tänä talvena ”Naatti” on harjoitellut säännöllisesti edustusjoukkueen mukana. Debyytti miesten peleissä tuli tammikuussa, kun vastuuta annettiin harjoitusottelussa Tampereen Pallo-Veikkoja vastaan. Nuorukainen kiitti luottamuksesta ja laukoi keltapaitojen tasoitusmaalin 1-1-päättyneessä derbyssä.
– Vahvuuksiani ovat pelikäsitys ja pallonkäsittely pienessäkin tilassa. Hyvin minut otettiin joukkueessa vastaan ja olen innoissani sopimuksesta. TPV-peli oli hieno kokemus, en uskonut pääseväni niin nopeasti mukaan miesten peleihin. Tietysti oli vielä upea juttu tehdä maali kotiyleisön edessä, Skyttä kertoo.
Päävalmentaja Jarkko Wiss näkee suuren potentiaalin suojatissaan. Nuorille talenteille luodaan pelaajapolkua huipulle asti.
– Naatti tuli ennakkoluulottomasti joulukuussa mukaan ja vakuutti vanhemmat pelaajat taidoillaan. Hänellä on poikkeuksellisen hyvät ominaisuudet, vaikka onkin pienikokoinen. Älykäs pelaaja, joka pystyy pallollisena vaihtamaan nopeasti suuntaa. Meillä on siinä hiomaton timantti kasvamassa.
– Sopimuksen myötä saamme rauhassa käydä Naatin kanssa tilannetta läpi ja tehdä töitä. Hänellä on ollut rasitusperäisiä pikkuvammoja, joten meidän pitää olla tarkkoja mm. fyysisen kehityksen kanssa, Wiss tietää.
– Toivottavasti tässä on yksi monista lahjakkaista pelaajistamme, jotka tekevät tulevaisuudessa läpimurron urallaan. Naatti täyttää kohta 16 vuotta, ja muistaakseni Lauri (Ala-Myllymäki) tuli saman ikäisenä mukaan edustukseen. Esimerkkejä on olemassa, mutta nyt tarvitaan kärsivällisyyttä.
Naatan Skyttä
lempinimi: Naatti
syntymäaika: 7.5.2002
pituus: 165cm
paino: 55kg
ensimmäinen joukkue: Ilves Futis-Liiga – Siivikkalan kaupunginosa
pelaajaesikuva: Lionel Messi
24 sopimuspelaajaa kaudelle 2018
maalivahdit:
Mika Hilander
Johannes Luukkanen
puolustus:
Jani Tanska
Baba Mensah
Tatu Miettunen
Tariq Kazi
Martti Haukioja (lainalla AC Chievo Veronassa)
Felipe Aspegren
Tuomas Rannankari
Diogo Tomas
keskikenttä:
Lauri Ala-Myllymäki
Tuure Siira
Iiro Järvinen
Santeri Haarala
Matias Ojala
Eero Hyökyvirta
Abdoulaye Ba
Naatan Skyttä
hyökkäys:
Marius Noubissi
Aleksis Lehtonen
Eero Tamminen
Niklas Jokelainen
Ilari Mettälä
Jusif Ali