Skytän 10 suosikkia

kuva: Arno Hämäläinen

17-vuotias Ilves-kasvatti Naatan Skyttä oli eilen perjantaina ensimmäistä kertaa Veikkausliiga-ottelun avauskokoonpanossa. Ilves/2-joukkueen vakiokasvo Skyttä oli aiemmin pelannut kuudessa liigaottelussa, mutta nyt vyölle kertyi ensimmäinen täysi 90-minuuttinen. Hyökkäävä keskikenttäpelaaja kiitti vastuusta ja laukoi uransa ensimmäisen liigamaalin. Komea kaukolaukaus upposi aivan ylänurkkaan.

Kiva oli päästä avaukseen. En ollut pariin viikkoon pelannut ollenkaan, joten oli hyvä saada minuutteja alle, Skyttä kertoo.

Irtopallo jäi eteeni pelattavaksi. Yksi tatsi keskelle ja vedinkin siitä suoraan. Tällä kertaa meni sitten maaliin.

”Naatti” on Ilveksen edustusjoukkueen nuorin pelaaja, mutta hän ei turhia hötkyile.

Johan tässä olen pari vuotta ollut mukana joukkueessa, eli tuttuja kavereita kaikki. Vahvuuteni on varmaan se, että pystyn kääntymään linjojen välissä ja sitten jakamaan palloa eteenpäin. Pyrin siten auttamaan joukkuetta, jos kutsu käy.

HIFK ja Ilves tasasivat pisteet 2-2-tuloksella Töölössä. Seuraavan kerran joukkueet kohtaavat Tammelassa jo tiistaina vain kolmen välipäivän jälkeen.

Odotan siitä kovaa kamppailua ja suoraviivaista peliä. Tammelassa ei varmaan pysty pelaamaan ihan samalla tavalla, kuin mitä HIFK:n kotikentällä. Yksi vastaan yksi -tilanteet ja kakkospallojen voittaminen ovat todella tärkeitä, Skyttä arvioi.

”Naatin” kymmenen kivointa / setti suosikkeja

ruoka: siivet

juoma: Sprite

elokuva: Taru sormusten herrasta

musiikki: räppi, artisteista NF

jalkapalloilija: Lionel Messi

seura Ilveksen lisäksi: Chelsea

harrastus: pihapeleissä sähly

asia tai paikka Tampereella: Tammela

matkakohde: Mauritius

vitsi: Miksi joulupukki meni psykiatrille?
Hän ei enää uskonut itseensä.

Aiemmat lempparilistat:

Aleksi Tarvonen »
Tiemoko Fofana »
Iiro Järvinen »
Felipe Aspegren & Janne Saksela »
Tariq Kazi »
Eero Tamminen »
David Addy »
Tatu Miettunen »
Jesse & Roope Huhtala »
Tuure Siira »
Lauri Ala-Myllymäki »
Janne-Pekka Laine & Mika Hilander »

Lue myös