Testihyökkääjä Patrick Loa Loa osui kahdesti päivän ottelussa
Ilveksen edustusjoukkue pääsi harjoittelemaan hyökkäyspelaamista sekä viimeistelyä ottelussa kakkosjoukkuetta vastaan. Ensimmäisen jakson pysyi kakkosjoukkue vielä vauhdissa mukana, mutta toisella peli retkahti edustusjoukkueen selkeään hallintaan. Ottelu päättyi lopulta lukemiin 8-0.
Edustusjoukkue otti pelin heti hallintaansa
Kaupin urheilupuiston koleassa kevätsäässä pelattu ottelu päättyi odotetusti edustusjoukkueen voittoon. Kakkosjoukkueen nuori ryhmä pystyi vielä avausjaksolla laittamaan edustusjoukkueelle kampoihin, mutta toiselle jaksolle virtaa ei enää riittänyt samalla tavoin.
Edustusjoukkue otti pelin hallinnan heti avauspotkusta haltuunsa ja sai luotua vaarallisia tilanteita kakkosjoukkueen maalille. Maalipuut kolisivat sekä Joona Vetelin että Eetu Mömmön laukauksista.
Kakkosjoukkueella oli omat hyvät hetkensä ja joukkue osoittikin vaarallisuutensa hyökkäyspelissä luoden painetta edustuksen puolustajille. Avausmaalia saatiin odottaa lähes puoli tuntia, ennen kuin Kalle Katz pääsi ohjaamaan keskityspallon maaliin.
Toinen maali tuli aika nopeasti perään, sen laukoi kauniisti Noel Hasa. Aivan jakson lopulla Mömmö kaadettiin rangaistusalueen sisällä ja siitä seuranneesta pilkusta laittoi testissä oleva Patrick Loa Loa pallon varmasti maaliin.
Toisella puoliajalla viisi maalia
Toiselle jaksolle edustusjoukkue vaihtoi kahdeksan pelaajaa, ainoastaan Katzin sekä Loa Loan jäädessä kentälle. Kauaa ei jaksoa ehditty pelata, kun pirteästi pelannut Momodou Sarr siirsi lukemiksi 4–0. Energinen Sarr kuitenkin hiukan loukkasi itseään ja siirtyi pois kentältä, Mömmön tullessa takaisin kentälle hänen tilalleen.
Edustusjoukkue piti palloa hallussaan lähes koko toisen jakson ja puolustaminen alkoi vaatia kakkosjoukkueen pelaajilta voimia. Viimeisten minuuttien aikana edustusjoukkue iski vielä neljä maalia, näistä Mömmö viimeisteli kaksi, Loa Loa yhden kuten myös suoraan kulmapotkusta osunut Mikael Almen.
Päävalmentaja Jarkko Wiss oli tyytyväinen suojattiensa peliin, varsinkin kun joukkue pystyi parantamaan peliään toiselle puoliajalle.
”Ensimmäisellä jaksolla tehtiin pelistämme turhan vaikeaa, otettiin liian usein liian monta kosketusta palloon ja pelasimme ehkä hiukan epävarmasti. Puolen tunnin pelin kohdalla se tosin hiukan parani. Ehkä tämä viileä ilma ja hiukan kuollut pallokin teki siitä vaikeaa. Toisella jaksolla oli jo selkeästi parempaa pallon liikuttamista sekä pallottomien pelaajien aloitteita. Myös kun olimme aktiivisempia, niin saimme sitä kautta tempoakin kasvatettua. Kyllä tämä peli palveli meitä loppujen lopuksi aivan hyvin. Kakkosjoukkueelta myös ihan hyvä esitys, niin kauan kuin jaksoivat.”, analysoi Wiss ottelua.
Testissä oleva kamerunilaishyökkääjä Patrick Loa Loa näytti maalintekotaitojaan kahdella osumalla. Hänen pelaamiseensa Wiss oli myös tyytyväinen, olosuhteet huomioiden.
”Hänen liikkeensä ei ole vielä sitä, mitä olen häneltä nähnyt videolta, mutta se on ihan ymmärrettävää kahden viikon hotellikuoleman jäljiltä. Osaamista hänellä on, kosketuspinta palloon on hyvä. Meidän pelaajamme täytyy vaan saada oppimaan, miten hän hyvin hän hakee paikkoja tyhjiin tiloihin. Vielä häntä ei osattu hyödyntää kunnolla, mutta näytti osaavansa viimeistellä”, kehui hän Loa Loaa.
Ilveksen avauskokoonpano:
5 Kalle Katz
6 Doni Arifi -> 46’ Tuure Siira
7 Joona Veteli -> 46’ Taha Özcelik
8 Teemu Jäntti -> 46’ Felipe Aspegren
12 Eetu Huuhtanen (MV) -> 46’ Rasmus Leislahti
19 Eetu Mömmö -> 46’ Momodou Sarr -> Eetu Mömmö
20 Miska Rautiola -> 46’ Mikael Almen
21 Vigori Gbe -> 46’ Leo Kyllönen
23 Noel Hasa -> 46’ Oiva Jukkola
26 Patrick Loa Loa
49 Eric Oteng -> 46’ Linus Rönnberg
Maalintekijät
1-0 Kalle Katz
2–0 Noel Hasa
3–0 Patrick Loa Loa
4–0 Momodou Sarr
5–0 Eetu Mömmö
6–0 Patrick Loa Loa
7–0 Mikael Almen
8–0 Eetu Mömmö