Satavuotisjuhliaan lähestyvä VPS Ilveksen vieraaksi

Ilves – VPS 14.4.2019. Kuva: Jimi Soinila

Vaasassa on jalkapalloa pelattu jo 1800-luvun loppupuolilla, kun englantilaiset merimiehet halusivat kuluttaa vapaa-aikaansa urheillen. Keskenään pelanneet merimiehet alkoivat hiljalleen saamaan vastustajaksi vaasalaisia satama- sekä tehdastyöläisiä josta kipinä kuningaslajiin Vaasassa syttyi.

VPS näki päivänvalonsa syyskuussa 1924, jonka osa Vaasan Vasaman johtohenkilöistä perusti omaksi jalka- ja jääpalloseuraksi. Puheenjohtajaksi valittiin toimittaja Hugo Valpas ja peliasuksi mustavalkoraitainen paita sekä mustat housut.

Palloliitto järjesti ensimmäisen sarjamuotoisen toimintansa Suomen mestaruuden ratkaisemiseksi vuonna 1930. VPS oli tuolloin mukana kahdeksan joukkueen sarjassa, sarjasijoitus oli lopulta viides. Ensimmäinen vaasalainen nousi tuolloin myös A-maajoukkueeseen, Nuutti Lintamon (Lindgren) aloittaessa 24 ottelua kestäneen maajoukkueuransa.

Ensimmäisen SM-mitalinsa VPS voitti kaudella 1932, jolloin pelaajien kaulaan ripustettiin hopeiset mitalit. Samana vuonna kävi Ilveksen perustaja Niilo Tammisalo vetämässä harjoitusleirin VPS:lle, joka oli tiettävästi ensimmäinen laatuaan yksittäiselle seuralle suunnattu koulutustapahtuma.

40-luvulla VPS voitti toistaiseksi ainoat Suomen mestaruutensa. Ne tulivat vuosina 1945 sekä 1948. Samalla vuosikymmenellä joukkue saalisti myös kaksi kertaa hopeamitalit. Tuo vuosikymmen oli vaasalaisille menestyksekäs.

Synkempi ajanjakso VPS:n historiasta alkaa vuodesta 1978, jonka jälkeen joukkue putosi alemmille sarjatasoille peräti 13 vuodeksi. Kaudelle 1992 joukkue nousi ensin Ykköseen ja kaudelle 1995 Veikkausliigaan. 90-luku olikin VPS:lle hyvää aikaa, sillä kahdesti joukkue ylsi hopealle ja Liigacupista tuli hopeaa 1997 ja kultaa 1999.

Kauden 2002 päätteeksi VPS:n kohtaloksi tuli putoaminen Ykköseen, josta joukkue nousi takaisin Veikkausliigaan kaudeksi 2006. SM-pronssia joukkue voitti vuonna 2013 ja vuonna 2014 jälleen Liigacupissa hopeaa.

2020-luvun VPS aloitti Ykkösessä, josta sen jälkeen täksi kaudeksi nousi takaisin Veikkausliigaan. Vaasalaiset ovat aloittaneet kautensa pirteästi. Ensin tasapeli AC Oulua vastaan, jonka jälkeen murskavoitto 0-5 FC Lahdesta. Ennen Ilvestä joukkue kohtasi vielä kotonaan HJK:n, jolle vaasalaiset joutuivat taipumaan 0-1 kotitappioon.

VPS:ssä on nähty vuosien varrella nimekkäitä pelaajia sekä valmentajia. Valmentajina ovat olleet mm. Heikki Suhonen, Hannu Touru, Kimmo Lipponen, Jukka Ikäläinen sekä Olli Huttunen. Pelaajista huomionarvoisia nostoja ovat Jussi Jääskeläinen, Juha Reini, Toni Kinnunen, Kimmo Tarkkio, Juuso Kangaskorpi sekä Henri Sillanpää.

Ilveksen pelaajista VPS:n paidassa ovat pelanneet mm. Rasmus Leislahti sekä Momodou Sarr, jotka ovatkin VPS:n kasvatteja.

Europelejä VPS:llä on vyöllään 14. UEFA-cupissa 1998-99 joukkue pudotti ensimmäisellä kierroksella färsaarelaisen Havnar B Torshavnin, mutta itävaltalainen Grazer AK oli toisella kierroksella liian vahva mennen jatkoon. Edellisen kerran VPS on esiintynyt Euroopan kentillä 2017-18, jolloin Eurooppa-liigan avauskierroksella vaasalaiset pudottivat slovenialaisen NK Olimpija Ljubljana. Toisella kierroksella kuitenkin tanskalainen Bröndby IF vei niukasti jatkopaikan VPS:ltä.

Lue myös