Ilves palasi vihdoin takaisin kotiyleisönsä eteen ja palkitsikin kannattajansa avausjakson hienolla pelillä. Toisella jaksolla kuitenkin HIFK pääsi peliin mukaan ja onnistui pelin tasoittamaan. Kiihkeän väännön jälkeen lukemiksi jäivät 2-2 (2-1).
Ensimmäinen jakso
Ottelu lähti liikkeelle molempien hiukan tunnustellen toistensa pelaamista. Ensimmäinen hyvä tilanne syntyy Ilvekselle, kun HIFK joutuu rikkomaan Tiemoko Fofanan ja Naatan Skytän edetessä kohti boxia. Lauri Ala-Myllymäen laukoma vapaapotku oli hyvä, mutta Arnold Origi vieraiden maalilla venyi laukauksen eteen.
Seuraava tilanne nähtiinkin toisessa päädyssä, kun 10. minuutilla Sakari Mattila oli jäänyt Ilveksen puolustukselta vapaaksi ja pääsi laukomaan pallon vasemmalta puolelta kohti takanurkkaa. Maalissa jälleen hyviä otteita jatkanut Matias Riikonen oli tilanteessa hyvin mukana, mutta aivan eivät sormet yltäneet palloa pysäyttämään.
Tämän jälkeen ote siirtyi keltapaidoille, eikä tasoitusmaalia tarvinnut kovin kauaa odotella. Skytän antama kulmapotku ohittaa pelaajamuurin boxin sisällä ja pallo ajautuu Mikael Almenille, joka siirtää pallon maaliin kun 14. peliminuutti oli käynnissä.
Ilves hallitsi peliä ja varsinkin kolmikko Fofana-Skyttä- Ala-Myllymäki piti vieraiden puolusta lähes paniikin partaalla hienoilla kuvioillaan. 2-1 johtomaali nähtiin jakson puolivälissä ja maalintekijänä Skyttä, joka lyhyestä varrestaan huolimatta pääsi puskemaan pallon maaliin Eero tammisen keskityksestä.
Jakson lopussa HIFK pääsi jälleen peliin mukaan, mutta kotijoukkueen puolustus pystyi heidät pitämään poissa maalintekopaikoilta.
Toinen jakso
Toiselle jaksolle HIFK tuli paremmalla jalalla ja ottikin pelin haltuunsa. 52. minuutilla vieraille vihellettiin rangaistuspotku, jonka Luis Henrique ohi Riikosen ja tasoitti näin pelin.
Hetki tästä ja pirteästi pelannut Fofana loukkasi reitensä juoksutilanteessa ja hänet jouduttiin ottamaan vaihtoon. Tilalle juoksi Emile Paul Tendeng ja samalla myös Iiro Järvinen korvasi Janne-Pekka Laineen.
Toisella jaksolla alkoivat otteetkin hiukan kovenemaan ja tunteet varsinkin vaihtopenkeillä kävivät melkoisen korkealla. Tuomaristo sai kuitenkin pidettyä pelin hyvin hallinnassaan, vaikkakin tuomiot eivät tuntuneen oikein tasapuolisesti menevänkään. 73. minuutilla Eetu Mömmö vaihdettiin kentälle hyvin pelanneen Tammisen tilalle.
Mömmö olikin heti pelissä hyvin mukana ja oli hankkimassa Ilveksellä rangaistuspotkua. Pahaksi onneksi tuomari näki tilanteen toisin ja antoi Mömmölle keltaisen kortin ja vieraille vapaapotkun. Muutoinkin Ilves pääsi pelin edetessä jälleen ottamaan pelin haltuunsa, mutta HIFK:n puolustus pystyi maalipaikat kuitenkin peittämään.
86. minuutilla kentälle otettiin Eemeli Raittinen ja Tuure Siira ja heille tilaa tekivät loistavasti pelanneet Ala-Myllymäki sekä Skyttä. Myös nämä vaihdot toivat lisää sähköä peliin ja tällä kertaa Raittinen kaadettiin kulman jälkitilanteessa boxin sisällä, mutta tästäkään tuomari ei heltynyt rangaistuspotkua Ilvekselle antamaan.
Ilves haki voittomaalia raivoisasti ja paras mahdollisuus sen tekemiseen olikin jo lisäajan ollessa käynnissä. Avausmaalin tehnyt Mattila palauttaa pallon maalivahdilleen ja tästä tuomittiin Ilvekselle epäsuora vapaapotku ns. vitosen viivalta. Jairin siirto Tendegille, jonka laukaus kuitenkin kilpistyi eteen juosseihin helsingiläispelaajiin.
Pisteet tasattiin näin maalein 2-2 ja varsinkin kotijoukkueelle tasapeli maistui tappiolle. Loistavasti varsinkin avausjaksolla pelannut Naatan Skyttä oli erittäin pettynyt pelin jälkeen.
– Harmittava rike boxissa, josta kaveri pääsi tasoituksen tekemään. Mutta, näitä sattuu. Keskiviikkona kuitenkin jo seuraava peli, joten ei tätä murehtimaan kannata jäädä, kertoi nuorukainen pelin jälkeisessä haastattelussa. Edellisen puskumaalinsa Skyttä epäili tehneen joskus 12-vuotiaana, joten harvinaista herkkua tänään nähtiin.
Päävalmentaja Jarkko Wiss oli myös pelin jälkeen pettynyt mies. Hän kaipasi varsinkin toiselle jaksolle johtajuutta kentälle.
– Tauolla kopissa painotettiin sitä, että jokainen antaa kaikkensa ja pidetään pisteet kotona. Kuitenkin näytti siltä, että siellä oli lauma zombieita. Kukaan ei tehnyt mitään, jos ei joku huutamalla käskenyt. Kentältä puuttui johtajuutta ja se valitettavasti näkyi tänään, analysoi Wiss peliä.
– HIFK:n pilkku tuli aivan aiheesta. Meidän pelaajamme varmasti tietää tehneensä tilanteessa väärin. Ilveksen mahdollisesta rangaistuspotkusta Wiss vastasi omaan tyyliinsä: Olin itse kaukana tilanteessa, tuomari oli varmasti lähempänä. Mutta, Mömmö on pelaaja, joka ei kaadu ja HIFK:n pelaaja sanoi minulle pelin jälkeen, että se oli pilkun paikka.
Ilves vs. HIFK 2 – 2 (2 – 1)
9′ Mattila 0-1
14′ Almen 1-1
24’ Skyttä 2-1
52’ Luis Henrique 2-2 (RP)
Kokoonpano:
3 Tomas Diogo
4 Aspegren Felipe
5 Tavares Silva Jair
10 Ala-Myllymäki Lauri (86’ 18 Raittinen Eemeli)
13 Mensah Baba
15 Almen Mikael
20 Tamminen Eero (74’ 19 Mömmö Eetu)
21 Laine Janne-Pekka (58’8 Järvinen Iiro)
23 Skyttä Naatan (86’ 14 Siira Tuure)
26 Fofana Tiemoko (58’ 25 Tendeng Emile Paul)
32 Riikonen Matias (mv)
12 Huuhtanen Eetu (mv)
28 Mäntynen Tuure