Raportti: Puolustustaan parantanut Ilves kaatoi KTP:n toistamiseen

Lauantai-iltapäivänä Ilves isännöi Veikkausliigaan täksi kaudeksi noussutta FC KTP:tä harjoitusottelussa. Kuukausi sitten vastaava koitos päättyi 3–2, mutta tällä kertaa kissapeto piti nollan maalivahti Rasmus Leislahden johdolla. 3–0-voitossa maalipuiden väliin osuivat Eetu Vertainen, Maximo Tolonen sekä uusi ghanalainen testipelaaja, jonka nimeä hänen nykyinen seuransa ei vielä toistaiseksi halua julkaista.

 


Avausjakso

Talven yhdestä raskaimmasta harjoitusviikosta huolimatta keltapaidat prässäsivät ärhäkkäästi, eivätkä päästäneet sarjanousijoita helpolla. KTP:llä oli vaikeuksia päästä hallitusti ylös omalta alueeltaan. Perjantaista lauantaihin Eerikkilässä leireilleet kotkalaiset saattoivat myös tuntea reissun rasituksen jaloissaan.

Kärkihyökkääjä Momodou Sarr, keskikentän dynamo Joona Veteli ja ärhäkkä laituri Vigori Gbe pääsivät virittelemään kanuunoitaan, mutta useimmiten pallo pysähtyi Pirkkahallin päätyseinään. Teemu Jäntin lähietäisyyden yrityksen torjui vastaan juossut KTP:n maalivahti Anton Lepola.

23. minuutilla KTP:lle tuli musta hetki. Ensin toppari Michael Ogungbaro syötti pallon poikittain suoraan Eetu Vertaiselle, joka rankaisi virheestä sijoittamalla pallon alakulmaan. Pari minuuttia myöhemmin Ilveksen uusi ghanalainen testipelaaja karkasi vasemmalta laidalta boksiin ja upotti pallon varmasti takakulmaan. Tilanne ei jäänyt hänen ainoaksi pirteäksi suoritukseksi.

2-0-tilanteessa puntit hieman tasoittuivat. Matias Tamminen ja kapteeni David Ramadingaye pääsivät puolittaisista läpiajoista kasvokkain Rasmus Leislahden kanssa, mutta Ilves-kassari peitti molemmat yritykset mallikkaasti.

Tupsukorvat liikuttivat hyvin palloa. Tapahtumarikkaan jakson lopussa Veteli kävi vielä täräyttämässä pallon lähietäisyydeltä ristikkoon ghanalaisen taidokkaasta esityöstä. Toisessa päässä Leislahti haki vaparispesialisti Antti Mäkijärven kudin komealla syöksyllä yläkulmasta.


Toinen jakso

Tauon jälkeen peli oli katkonaisempaa, mutta edelleen vahvasti Ilveksen hyppysissä. Seuraa pisimpään nykyjoukkueesta edustanut toppari Tatu Miettunen vaihdettiin kentälle ja hän sai ensimmäiset peliminuuttinsa sitten viime syksyn polvioperaation.

Kroonisesta topparipulasta kärsivät kotkalaiset olivat paineistettuna ja vetäytyivät matalaan blokkiin. Etenkin kokenut Johannes Laaksonen oli tärkeässä roolissa kaksinkamppailujen voittamisessa ja pelin ohjaamisessa.

Laaksosella oli vastassaan muun muassa 20-vuotias TPV:n ja Ilveksen kasvatti Taha Özcelik, joka nousi mukaan edustusjoukkueen rinkiin. Vasemman laidan ghanalaistestipelaaja teki ennakkoluulottomia nousuja ja ohituksia, kunnes jätti kentän varotoimenpiteenä pienen nilkkakivun vuoksi.

77. minuutilla Ilvekseen täksi kaudeksi saapunut keskikentän väkkärä Maximo Tolonen upotti komean vapaapotkumaalin tolpan kautta sisään. Kymppipaitaa kantavalle Toloselle maali oli ensimmäinen keltavihreissä.

Noin kuukausi sitten pelatussa harjoitusottelussa Jarkko Wissin miehistö johti pitkään kolmella maalilla. Lopussa vihreävalkoiset kirivät lähes tasoihin ja valotaululle jäi 3–2-lukemat. Tänä lauantaina repaleisen KTP:n kiri kuitenkin jäi piippuun.


Koutsin kommentit

Ilveksen päävalmentaja Jarkko Wiss oli tyytyväinen, että nuori joukkue osoitti taisteluluonnetta. Cupin pelit päättyivät alkulohkoon, mutta vaikeudet on tehty voitettaviksi.

Kokonaisuutena oikein hyvä esitys. Suomen Cupin alkulohkovaiheen jäätymisvaihe saatiin tänään sulatettua. Näimme hyviä valonpilkahduksia. Pelaajista huomasi, että he haluavat laittaa virtaa kentälle. Ilme oli positiivinen, eikä kontakteja kaihdettu, Wiss antaa kehut.

Tärkeää on myös koko joukkueen puolustamisen kannalta, että saimme tänään nollapelin. ”Rasse” (Leislahti) osoitti muutamalla hyvällä torjunnalla olevansa tasokas maalivahti. Myös pelinavaaminen sujui häneltä hyvin.

Ilveksen loukkaantuneiden listalla on Baba Mensah, Ilari Mettälä, Juho Pietola ja Tuure Siira. Luottopuolustaja Tatu Miettusen paluu vahvuuteen on positiivinen uutinen.

Tatun paluu on tärkeää meille. Hän tuo kokemusta ja johtajuutta kentälle. Saamme taas yhden vaihtoehdon alakertaan ja pelimuodostelmaakin voi vaihtaa, Wiss kertoo.

Uusi testipelaaja Ghanasta oli pirteällä pelipäällä. Ilves kunnioittaa hänen pelioikeutensa omistavan seuran toivomusta siitä, että pelaajan henkilöllisyyttä ei vielä tuoda esiin.

Kansainvälisesti yleinen tapa on mielestäni hyvä. Sopimusasiat solmitaan seurojen välillä valmiiksi, ennen kuin lyödään nimi lehteen, Wiss toteaa.

Hän esitti juuri niitä ominaisuuksia, joita kaipaamme. Ohitukset olivat räjähtäviä. Nyt tuli uusi ympäristö lyhyellä varoitusajalla, mutta hyvin kaveri pärjäsi. Olin todella tyytyväinen. Hänelle tuli pieni kolhu nilkkaan, mutta sen ei pitäisi olla vakavaa.

 

Ilves vs. KTP 3–0

Maalintekijät:
23′ Vertainen 1–0, 25′ testipelaaja 2–0, 77′ Tolonen 3–0

Ilveksen kokoonpano:
R. Leislahti (mv)
M. Rautiola -> 46′ K. Katz
M. Almen -> 46′ T. Miettunen
T. Özcelik -> 66′ D. Arifi
J. Veteli (c) -> 75′ M. Tolonen
E. Vertainen -> 70′ E. Raittinen
V. Gbe -> 66′ F. Aspegren
M. Sarr -> 70′ E. Mömmö
T. Ollila -> 67′ T. Mäntynen
T. Jäntti -> 75′ O. Jukkola
ghanalainen testipelaaja -> 50′ L. Kyllönen

Lue myös