B-lohkon kärkijoukkue Ilves isännöi Kuopion Palloseuraa lauantaina. Samalla vastakkain olivat hallitseva cupin ja liigan mestari. Uudistunut KuPS pisti Ilveksen kunnon testiin. Kuumassa kamppailussa nähtiin värikkäitä kortteja ja kaksi rangaistuspotkua.
Avausjakso
KuPS osoitti ensimmäisistä minuuteista lähtien Suomen mestarin elkeitä. Etenkin kapteeni Ilmari Niskanen ja uusi hyökkääjä Aniekpeno Udo loivat tilanteita vasemmalta laidalta. Lucas Rangel oli totutun vahva voimanpesä kärjessä. Vauhti ja painostus oli hurjaa, eikä kotijoukkueen puolustus saanut montaa lepohetkeä.
Ensimmäisen vartin jälkeen kissapeto pääsi otteluun paremmin mukaan. Topparikaksikko Diogo Tomas – Baba Mensah ottivat ilmatilan haltuunsa ja pysyivät maapalloissakin mukana hyvällä sijoittumisella. Felipe Aspegren esitti itsevarmoja otteita molempiin suuntiin. Tiemoko Fofana väläytteli pirteitä juoksuja linjaan.
23. minuutilla Ilvekselle tuomittiin rangaistuspotku. Lauri Ala-Myllymäki hiipi pelattavaksi boksin sisään ja pallon saatuaan joutui Jiri Nissisen taklaamaksi. Ala-Myllymäki asettui itse pallon taakse ja upotti pilkulta komen kudin ohi Otso Virtasen.
Toinen jakso
Heti tauon päätyttyä vierasjoukkue joutui vajaalle Bismark Boatengin ulosajon myötä. Kovat otteet eivät rauhoittuneet erotuomarin puhutteluista huolimatta, joten ghanalainen sai kahdella keltaisella kortilla suihkukomennuksen. Kuopiolaisten fyysinen pelityyli ei tässä tapauksessa tuottanut toivottua tulosta.
66. minuutilla mustapaidoilla oli mainio tilaisuus tulla tasoihin. Baba Mensah säntäsi hieman holtittomasti ilmapalloon ja Lucas Rangel pelasi pallon hänen käteensä. Rangelin rangaistuspotku ei kuitenkaan tuottanut tulosta, sillä maalivahti Mika Hilander otti tärkeän torjunnan alakulmasta.
Miesylivoimasta huolimatta Ilves ei saanut niskaotetta vastustajastaan. KuPS loi entiseen tapaan tilanteita Hilanderin maalille. 74. minuutilla kotiyleisö jouti pettymään. Osto Virtanen lähetti pitkän vapaapotkun puolesta kentästä. Juho Pirttijoki puski pallon keskustaan, jossa yksin jäänyt Aniekpeno Udo tuikkasi pelivälineen etukulmasta sisään.
1-1-tilanteessa molemmilla osapuolilla oli omat mahdollisuutensa siirtyä johtoon, mutta lopulta pisteet menivät jakoon. Ilves ja KuPS eivät ole hävinneet ainuttakaan ottelua tänä vuonna.
Koutsin kommentit
Päävalmentaja Jarkko Wiss koki, että KuPS tarjosi Ilveksen nuorelle joukkueelle aiemmasta poikkeavan vastustajan.
– Futista voi pelata monella tavalla ja tämä oli vähän kuin aikamatka. Fyysisillä pelaajillaan KuPS on tyylinsä valinnut. Emme löytäneet siihen heti lääkettä, Wiss kuvailee.
– Vaikean alun jälkeen meidän nuoremmat ja pienemmät pelaajat pääsivät peliin mukaan. Uskalsimme ottaa muutaman haltuunoton ja syötöillä löytyi tiloja edetä. Kovaan fyysiseen vääntämiseen pitää tottua. Jos hyppii kaksinkamppailuissa, niin on vaikea voittaa palloa.
KuPS pääsi alivoimasta huolimatta rankaisemaan Ilvestä sen ”omilla aseilla”.
– Toiselle jaksolle lähdettäessä tiesimme, että he tulevat kovaa päälle, niin että höyry nousee päästä. Ulosajo muutti peliä ja meilläkin oli pari pelaajavaihtoa loukkaantumisten takia.
– KuPS osaa hyödyntää erikoistilanteet ja siten he saivat tasoituksen. Isoa palloa toimitetaan maalille. Me olemme tehneet joskus samaa vastustajille, mutta niiden puolustamista pitää vielä harjoitella. Olen kuitenkin tyytyväinen siihen, miten laitoimme kroppaa likoon.
Ilves jatkaa B-lohkon kärjessä ja on todella lähellä pudotuspelipaikan varmistamista.
– Voitto tavallaan karkasi hyppysistä, mutta se ei harmita. Tämä on pitkä kilpailu ja yksikin piste oli tässä kohtaa hyvä, Wiss muistuttaa.
Ilves vs. KuPS 1 – 1 (1 – 0)
24′ Ala-Myllymäki 1-0
47′ Boateng ulosajo
74′ Udo 1-1
Kokoonpano:
1 Hilander Mika
4 Aspegren Felipe <- 56′
13 Mensah Baba
3 Tomas Diogo
15 Almen Mikael <- 69′
8 Järvinen Iiro <- 88′
21 Laine Janne-Pekka
14 Siira Tuure <- 64′
25 Tendeng Emile Paul
10 Ala-Myllymäki Lauri
26 Fofana Tiemoko <- 81′
19 Mömmö Eetu -> 81′
20 Tamminen Eero -> 56′
5 Jair -> 64′
16 Miettunen Tatu -> 88′
28 Mäntynen Tuure -> 69′
32 Riikonen Matias