Raportti: Ilvekseltä jälleen vakuuttavaa viimeistelyä – HPS kaatui kotonaan 1-4

Jälleen kolme pistettä rikkaampi joukkue Helsingissä!

Ilves otti jo neljännen perättäisen voittonsa kukistaessaan Oulunkylässä HPS:n runsasmaalisesti. Silja Tuomisen kymmenettä maalia säestivät kauden avausmaaleillaan Heta Olmala sekä Anna-Stina Simonen.

HPS – Ilves 1-4 (0-2)

Avausjakso

Ilves aloitti ottelun erittäin pirteästi ja otti ohjat haltuunsa heti avauspotkusta eikä avausmaaliakaan tarvinnut kauaa odotella. Kuudennella peliminuutilla Ilves lähti nopeaan vastahyökkäykseen ja Aino Rasinen siirsi pallon hyvässä vauhdissa olleelle Heta Olmalalle. Hetan laukaus osui tolppaan, mutta hän ehti itse ensimmäisenä paluupalloon ja iski kauden avausmaalillaan Ilveksen vierasjohtoon.

Ilveksellä toimi ottelun alussa oikeastaan kaikki varsin mallikkaasti. Prässi esti kotijoukkuetta rakentamasta omia hyökkäyksiään ja syöttöpeli toimi mallikkaasti. Nopeat tilanteenvaihdot oli joukkueen toimiva ase avausjaksolla ja se tuotti pian toistamiseen tulosta. Saana Tuomalan pitkä avaus napsahti jälleen Hetan jalkoihin, jonka matalan laukauksen HPS:n maalivahti Emilia Tuomela onnistui torjumaan. Heta ehti kuitenkin jälleen ensimmäisenä palloon ja vei Ilveksen jo kahden maalin johtoon. Hetalle näin kauden 1. ja 2. maali.

Kotijoukkue sai hetkeksi aikaa maalin jälkeen pelin hallinnan itselleen, mutta sinä aikana Ilveksen puolustus pystyi helsinkiläisten hyökkäykset torjumaan. Kymmenisen minuuttia HPS:n painostus kesti, kunnes Ilves pääsi jälleen itsekin paremmin peliin takaisin.

Ilveksen hyökkäyspelaaminen näytti avausjaksolla erittäin hyvältä ja paikkoja useammankin maalin tekemiseen oli. Tuomela kuitenkin esitti useita hyviä torjuntoja eikä antanut pallon enää mennä selkänsä taakse.

Toinen jakso

Toinen jakso alkoi selvästi avausjaksoa tasaisemmissa merkeissä. Molemmat joukkueet halusivat seuraavan maalin tehdä eikä sitä kauaa tarvinnut tämänkään jakson alusta odotella. 50. peliminuutilla HPS sai vapaapotkun noin 25 metristä vasemmalta puolelta. Kaikki odottivat Julia Haikosen keskittävän pallon boksiin, mutta vahvan laukauksen omaavana hän päättikin yrittää suoraa ratkaisua. Pallo leijalikin näyttävästi aivan takakulmaan yllättäen myös Roosa Karppisen Ilveksen maalilla.

Kotijoukkueen kiri sai kuitenkin välittömästi kolauksen, kun Eerika Hämäläinen joutui alimpana pelaajana kaatamaan karkumatkalle pyrkineen Sofia Määtän ja sai sen seurauksena suoran punaisen kortin.

Yhden pelaajan ylivoimalla sai Ilves pelin hallinnan hetkeksi itselleen ja loikin muutaman hyvän hyökkäyksen. HPS sai muutamia vastahyökkäyksiä tehtyä, mutta ne Ilveksen puolustus selvitti tyylikkäästi.

Reilun tunnin pelin jälkeen sai Ilves puolestaan jälleen nopean vastahyökkäyksen, jossa Heta levitti pitkällä sivusyötöllä Silja Tuomiselle, jonka vasuri puhui jälleen tehokkaasti. Etuylänurkan upeasti löytänyt Silja iski kauden kymmenennen osumansa ja vei joukkueensa jälleen kahden maalin johtoon.

Ilves osoitti myös osaavansa tehdä upealla kaukolaukauksella maalin, kun vaihdosta sisään tullut Anna-Stina Simonen jysäytti reilusta 20 metristä pallon aivan takaylänurkkaan. KuPS:sta lainatulle ”Nannulle” maali oli tämän kauden ensimmäinen osuma.

Tämän jälkeen kotijoukkueen loppukiristä katosi terävin puhti ja Ilves saikin rauhassa rakennella omia hyökkäyksiään, mutta lisämaaleja ei kuitenkaan enää nähty.

Päävalmentaja Anssi Ylinen oli todella tyytyväinen joukkueensa peliin. Varsinkin ensimmäinen 20 minuuttinen lämmitti Anssin mieltä.

”Ottelun alku varsinkin oli parasta peliä, mitä tällä kaudella olemme pelanneet. Pelaajat nostivat kyllä osaamisensa aivan uudelle tasolle. Hiukan sitten nostivat jalkaa pois kaasulta kahden maalin johdossa, muttei meillä siinäkään mitään hätää ollut. Hieno aggressiivinen prässi, tilanteenvaihdosta saatiin jälleen maali ja avaamisessa ei ollut mitään ongelmaa. Jalkakin liikkui aivan eri mallilla tänään.”

Anssi tunnusti hiukan jännittäneensä ottelua, sillä sarjasijoituksesta huolimatta hän pitää HPS:ää vaarallisena vastustajana.

”Vähän jännitin tätä peliä, sillä he ovat hankala ja hyvähenkinen joukkue. Viime vuonna voittivat Ykkösen ja ovat hiukan sellainen hurmosjoukkue. Vaihtopenkki ja yleisö kannustaa heitä koko ajan, mikä nostattaa pelaajien yritystä. Olen erittäin tyytyväinen tähän voittoon.

Anssin mukaan Ilveksen puolustuksella ei ollut isompaa hätää, vaikka kotijoukkue saikin omat painostushetkensä. Hän antoi myös tunnusta heidän upeasta vaparimaalistaan.

”Vaikka kotijoukkue saikin jo avausjakson lopulla vahvan painostuksen aikaiseksi, eivät he kuitenkaan saaneet yhtään laukausta aikaiseksi. Roosalla ei ollut ennen sitä upeaa vaparimaalia yhtään torjuntaa. Jotenkin meidän peli näytti niin tasapainoiselta, etten tuntenut isompaa huolta.

Ilveksen puolustuspelaaminen on tiivistynyt hurjasti alkukaudesta. Sen myöntää myös Anssikin. 

”Pelaajat tietävät nyt mitä heidän kuuluu tehdä ja tekevät sen rauhallisesti. Tasapaino säilyy koko ajan ja pelaajat tekevät jatkuvasti vähän epämieluisaa työtäkin antamalla todella kovaa takaprässiä eivätkä anna kyllä yhtään periksi missään tilanteessa. Ja olihan meillä heidän painostuksensa aikanakin omia vaarallisia vastahyökkäyksiä. Koko ajan oli sellainen tunne, että vaikka he painostavat, niin me saatamme silti osumia tehdä.

Kaksi maalia laukonut ja yhden syöttänyt Heta Olmala saa isot kiitokset Anssilta. 

”Heta pelasi jo Jyväskylässä erittäin hyvin ja on kyllä peli- ja harjoitusesityksillään ansainnut paikkansa avauksessa. Nyt on sellainen hieno tilanne valmennuksella, kun pääsee oikein valitsemaan useista hyvistä pelaajista avauskokoonpanon. Kilpailu on kyllä hyvää ja jokaisen on paikkansa viikonlopun peliin ansaittava harjoituksissa. Vapaalippuja ei ole tarjolla.

Anssi ja koko joukkue halusi vielä onnitella omien häidensä vuoksi pelistä puuttunutta Laura Kattelusta. Samoin hän antoi tunnustusta Lauraa tuuranneelle Julia Rytköselle.

”Laura meni lauantaina naimisiin ja hänelle me kaikki lähetämme erittäin paljon onnea! Julia pelasi nyt minun aikanani (päävalmentajana) ensimmäisen kerran avauksessa ja täytti kyllä paikan mallikkaasti, Julia pelasi hienon pelin.”

Seuraava peli Ilveksellä on ensi sunnuntaina 15. elokuuta. Silloin Kauppiin vieraaksi saapuu PK-35 Vantaa. Voitollaan jo kuudenneksi noussut Ilves pyrkii parantelemaan silloin sarjasijoitustaan, kun taas kahdeksantena oleva vierasjoukkue pyrkii välttämään karsijanpaikkaa. Luvassa siis jälleen kerran jännittävä ottelu, jota kannattaa saapua paikan päälle katsomaan!

Ja Lauralle aivan valtavat onnittelut koko keltavihreän yhteisön puolesta!

HPS – Ilves 0-4 (0-2), Oulunkylän TN 1, Helsinki 

Ilveksen kokoonpano: 

4 Rytkönen Julia   

8 Tuominen Silja -> 86’ 11 Lähteenmäki Lotta 

9 Tuomala Saana 

14 Rasinen Aino -> 86’ 13 Purhonen Pessia 

16 Vesaniemi Eini  

19 Määttä Sofia -> 60’ 10 Saarilahti Pipsa 

21 Salmijärvi Johanna (kapt.) -> 86’ 23 Koskinen Hilkka 

22 Olmala Heta -> 73’ 18 Simonen Anna-Stina 

32 Karppinen Roosa (mv)

35 Heikkilä Armi  

42 Hämäläinen Noora  

Vaihtopelaajat: 

3 Simola Joanna  

41 Helminen Loviisa (mv)

Maalintekijät: 

6’ 0-1 Olmala Heta 

14’ 0-2 Olmala Heta 

52’ 1-2 Haikonen Julia 

65’ 1-3 Tuominen Silja 

76’ 1-4 Simonen Anna-Stina

Varoitukset: 

51’ Hämäläinen Eerika (kentältäpoisto)

Lue myös

X