rannankari

Ilves siirtyi johtoon Tuomas Rannankarin antamasta kulmapotkusta



HJK ja Ilves pelasivat jännittävän liigakauden avausottelun Helsingissä. Ilves taisteli kynsin ja hampain Tuure Siiran iskemästä johtoasemasta, mutta joutui lopulta antautumaan paineen alla. Klauss sai helpon työn iskeä tasoituksen pilkulta, ja Filip Valencic viimeisteli kahdella maalillaan isäntien 3-1-voiton.


Alku antaa toivoa tupsukorville


Ilves ei lähtenyt hattu kädessä nöyristelemään hallitsevan mestarin edessä. Nuori tamperelaisjoukkue aloitti pirteästi ja pisti jalkaa toisen eteen prässin ollessa aktiivista.

Palkinto saatiin ennen kuin täysi kymppi oli ehtinyt täyttyä pelikellossa. Ilves hyödynsi kulmapotkunsa, kun toinen varakapteeni ja keskikentän työmyyrä, Tuure Siira, pyssytti pomppupallon rangaistusalueen kaarelta voimalla alakulmaan.

Takaiskumaali herätti Klubin eloon. Väkivahva ja nimekäs kotijoukkue vyörytti hyökkäyksiä pakottaen keltavihreät vetäytymään syvälle omalle alueelleen.

18. minuutilla pallo kävi jo maaliviivalla, kun Evans Mensah tykitti oikealta laidalta puolittaisen keskityksen voimalla kohti etukulmaa. Ilves-kippari Mika Hilander oli maalillaan hereillä ja venytti viime hetkellä jalan pallon tielle.

Hetkeä myöhemmin Sebastian Dahlström irtosi puolittaiseen läpiajoon, mutta haki vielä syöttöä sivuliikkeeseen. Moshtagh Yaghoubilla oli jo hetken aikaa tyhjä maali edessään. Toppari Jani Tanska ehti blokkaamaan laukauksen ajoissa.

Vierasjoukkue kesti paineen kunnialla. Klubi pakotettiin turvautumaan kaukovetoihin, kun tilaa nopeaan keskialueella etenemiseen ei löytynyt. Pelintekijä Yaghoubi oli työteliään Lauri Ala-Myllymäen tarkassa miesvartioinnissa.

Ilves oli jopa lähellä siirtyä tauolle kahden maalin johtoasemassa, kun sähäkkä laituri Eero Tamminen pääsi ohjaamaan linjan taakse kimmonnutta palloa. Nosto ylitti maalivahti Markus Uusitalon, mutta valitettavasti myös maalikehikon.


Toisen jakson painostus ja pilkkutuomio ylittävät sietokyvyn


Toinen jakso meni käytännössä täysin HJK:n komennossa. Pallonhallinta- ja laukaustilastojen voittaminen ei kuitenkaan oikeuta automaattisesti kolmeen pisteeseen.

Ilves puolusti kurinalaisesti ja pakotti sinivalkoiset keskustan vaarapaikoilta kohti laitoja. Hyvät syöttökuviot sahasivat ajoittain puolustusta auki, mutta uhrautuvat tamperelaiset ehtivät aina ratkaisuhetkillä kiinni pelivälineeseen.

55. minuutilla Tatu Miettunen osui vahingossa kädellään palloon rangaistusalueella. Peliasento ei ollut holtiton ja tilanne tulkittiin tahattomaksi. Toppari selvisi tilanteesta säikähdyksellä. Lisää harmaita hiuksia puolustajille oli kuitenkin luvassa.

Lämpö Telia 5G -areenan höyrykattilassa kasvoi. Brasilialaiskärki Klaussilla oli pari paikkaa iskeä tasoitus, mutta lähimmilläänkin pallo päätyi ainoastaan maalin katolle.

Ilmassa roikkunut tasoitus konkretisoitui viimein 76. minuutilla. Toppari Jani Tanska pelasi liukutaklauksella palloa rangaistusalueella ja katkaisi hyökkääjä Riku Riskin etenemisen. Tilanteesta tuomittiin rangaistuspotku. Tällä kertaa Klauss ei erehtynyt, vaan pussitti 1-1-tasoituksen.

Ilves ei antanut piiruakaan periksi. Ottelun lopussa käynnistynyt Filip Valencic -show oli kuitenkin liikaa. Vaihdosta sisään tullut slovenialainen hakeutui aktiivisesti tekopaikoille. Ex-ilvesläisen Juha Pirisen nappikeskitys vapautti Valencicsen taka-alueelta avopaikkaan. 2-1-osuma käytännössä ratkaisi ottelun 84. minuutilla.

Lisäajalla Valencic vielä kaunisteli numerot 3-1:een. Tarkka sijoitus tolpan kautta sisään, ja kotiyleisö sai juhlia kolmea sarjapistettä. Ilvekselle jäi luu käteen, mutta joukkue voi poistua kentältä pää pystyssä hienon taistelun jälkeen.


Wiss: ”Kokonaisuudessaan pojat taistelivat ja suoriutuivat hyvin”


Päävalmentaja Jarkko Wiss oli harmissaan pelaajiensa puolesta siitä, että palkintoa kovasta työstä ei pisteiden valossa tullut.

 – Kausi on nyt avattu, eikä avauspeli ainakaan näkynyt negatiivisina ilmiöinä joukkueessa. Kukaan ei liiaksi jännittänyt. Jokainen oli heti valmiina sitoutumaan yhteiseen peli-ideaan. Meillä oli siinä mielessä erittäin positiivinen peli-ilme tänään. Otimme vastaan HJK:n painostusta, mutta hyödynsimme tilanteenvaihtoja hyvin. Ajatus pysyi kasassa. Harmittaa todella paljon pelaajien puolesta, Wiss huokaa.

– Toisella jaksolla HJK hieman muutti pelaajistoaan, ja me reagoimme siihen. Vastustaja piti palloa, mutta emme antaneet älyttömän vaarallisia maalipaikkoja. Boksipuolustaminen oli hyvää ja paikkasimme tasapainottomat tilanteet nopeasti. Saimme tästä paljon hyvää oppimateriaalia jatkoa varten.

– Sitten tuli tasoitukseen johtanut pilkkutuomio. Ennen virallista lehdistötilaisuutta en ollut nähnyt tilannetta videolta, mutta nyt olen. Mielestäni kyse ei ollut rikkeestä. Joskus tuomari saattaa olla heikosti sijoittunut tai murtua suuren kotijoukkueen paineen alla. En tiedä, mistä nyt oli kyse, mutta aika iso päätös se oli. Se siitä.

 – Lopussa hieman herpaannuimme ja kaveri rokotti toisen ratkaisevan osuman selkeän puolustusvirheemme jälkeen. Kokonaisuudessaan pojat taistelivat ja suoriutuivat hyvin, Wiss kiittelee kovaan tulikasteeseen joutunutta nuorta miehistöään.



HJK – Ilves  3 – 1  (0 – 1)

9′ Siira 0-1
77′ Klauss (rp) 1-1
84′ Valencic 1-2
94′ Valencic 1-3

Ilveksen kokoonpano:

Kentällä:

1 Hilander Mika
19 Rannankari Tuomas -> 67min 3 Tomas Diogo
16 Miettunen Tatu
5 Tanska Jani
4 Aspegren Felipe
14 Siira Tuure
25 Thiaw Issa
6 Ojala Matias
10 Ala-Myllymäki Lauri -> 86min 11 Ali Jusif
45 Noubissi Marius -> 80min 21 Jokelainen Niklas
20 Tamminen Eero

Vaihdossa:

17 Ba Abdoulaye
29 Haarala Santeri
7 Hyökyvirta Eero
12 Luukkanen Johannes
Seuraava ottelu:

Ilves – KuPS
su 15.4. klo 15.00 Telia 5G -areena (Helsinki)
Lisätietoja »
Lipunmyynti »

Otteluraportit tarjoaa POAS:


Pirkan Opiskelija-asunnot on Tampereen kaupungin omistama osakeyhtiö, jolla on tällä hetkellä reilu 30 talokokonaisuutta kaupungin eri osissa. Asunnot on tarkoitettu Tampereella ja Pirkanmaan alueella peruskoulun jälkeisissä oppilaitoksissa opiskeleville sekä alle 30-vuotiaille työssäkäyville nuorille.

Lue lisää:
poas.fi »

Ilves – IFK Mariehamn -ottelu siirtyy elokuulle
Kausikorttilaisille ilmainen bussikuljetus Helsinkiin