Raportti: Ilves haki avauspisteet pohjoisesta

Veikkausliiga teki kymmenen vuoden tauon jälkeen paluun Ouluun. Maanantai-iltana laivastonsinisten juhlat jäivät kuitenkin väliin, sillä vierasjoukkue Ilves anasti täydet kolme pistettä. Yhtä päivää vaille 19-vuotias Eetu Mömmö teki kaksi hienoa puskumaalia. 2–0-voitto on hieno kauden avaus tamperelaisille.

 

Avausjakso

AC Oulu on nousijajoukkue, jolle kissapeto ei halunnut antaa enempää aihetta juhlaan. Ilveksen 90-vuotisjuhlavuoden kunniaksi tupsukorvat astelivat viheriölle kokokeltaisessa peliasussa. Ilves otti oitis kuskin paikan. Pallo liikkui hyvin pelurilta toiselle.

Avausmaalia ei tarvinnut odottaa seitsemää minuuttia kauempaa. Teemu Jäntti antoi vasemman jalan sisäänpäin kiertävän keskityksen boksiin, jossa keltapaidat odottelivat vapaana. Eetu Mömmö ja Eric Oteng olivat molemmat valppaina, ja ensin mainittu puski avausmaalin helpohkosti verkkoon. Osuma oli Mömmölle liigauran toinen.

Vartti myöhemmin oli sama Jäntti-Mömmö-kaksikko asialla. Tällä kertaa keskitys lähti vasemmalta laidalta ja Mömmö ajoi tilanteeseen voimalla. Oikeaoppisesti alaviistoon suuntautunut pusku pomppasi maasta ja painui maalivahti Yann Fillionin ulottumattomiin. 0–2-osuma osoitti jälleen oululaispuolustuksen haavoittuvuuden.

FC Hongan kirjoilta Ilvekseen täksi kaudeksi siirtynyt Rasmus Leislahti teki Veikkausliiga-debyyttinsä. 20-vuotias veräjänvartija sai olla melko toimettomana, sillä ”laivastonsinisillä” oli suuria vaikeuksia edetä viimeiselle kenttäkolmannekselle.

Toisessa päässä sen sijaan riitti vilskettä. Juuri ennen taukovihellystä Patrick Loa Loalle avautui avopaikka, kun toppari Miika Koskela hukkasi pallon. Loa Loa sai rauhassa viritellä kudin kohti etukulmaa, mutta Fillion loikkasi hienosti käsineen väliin ja pelasti tilanteen.

 

Toinen jakso

Jyrki Aholan suojatit saapuivat pukukopista piristyneinä. Peliväline pyöri lähinnä vieraspäädyssä. Keväisen luonnonnurmen murtuva pinta ei mahdollistanut kovin näppärää lyhytsyöttöpeliä, mutta tahtotilaa ei kummaltakaan joukkueelta puuttunut. Joona Veteli hääri monessa mukana ja oli omalta osaltaan ottamassa komentoa takaisin Ilvekselle.

Tunnin pelin kohdalla kotijoukkue oli lähellä kavennusta. Roger Bonet nousi vasemmalta laidalta päätyviivan tuntumaan ja imi Leislahden puoleensa. Kääntö takaviistoon tavoitti David Popan, jonka laukauksen kuitenkin blokkasi toppari Kalle Katz viime tingassa.

Tamperelaisillakin oli omat paikkansa lisätä johtoa. Jäntti oli tyylilleen uskollisena tarjoilemassa namupaikkaa, mutta kamerunilaishyökkääjä Loa Loa ei saanut kunnon osumaa pomppuisella kentällä, vaan pallo karkasi juoksuradoille asti. Myös Mömmö haki hanakasti hattutemppua täyteeen.

20 minuuttia ennen loppua päävalmentaja Jarkko Wiss aloitti vaihturumban, ja kentälle asteli ensimmäistä kertaa pääsarjatasolla 17-vuotias Leo Kyllönen. Ilves-kasvatti työskenteli ennakkoluulottomasti keskikentällä. Samalla kehiin päässyt Momodou Sarr puski pelivälineen ylärimaan ja siitä maaliviivan tuntumaan, mutta kotijoukkue säästyi lisäosumilta.

Tupsukorvien keski-iältään noin 21-vuotias miehistö piti muutenkin päänsä viileänä, eikä kolme sarjapistettä ansainneesta osapuolesta jäänyt epäselvyyttä.

 

Koutsin kommentit

Päävalmentaja Jarkko Wiss ei peitellyt tyytyväisyyttään voitokkaan avausottelun jälkeen.

Hieno tulos ja kypsä puolustusesitys meiltä. Vaikka muutama lipsahdus pääsikin, niin olimme kurinalaisia. Tilanteenvaihdoista olisimme voineet rokottaa vielä jokusen maalin lisääkin. Niissä riittää vielä työstettävää, Wiss kuvailee.

Peli-ilme oli kohdillaan ja pelaajat noudattivat pelisuunnitelmaa. Luotetaan joukkueen omaan juttuun, eikä lähdetä soveltamaan. Tulos tulee sitä kautta.

Totuttuun tapaan Ilveksessä nuoret talentit nostavat päätään. Tänään selkeitä onnistujia olivat muun muassa kahden maalin mies Eetu Mömmö sekä ensiminuuttinsa Veikkausliigassa kellottanut ja nollapelin pitänyt Rasmus Leislahti.

Laajalla rintamalla oli onnistumisia. Eetu on pelannut vahvan kevään ja on hienoa, että se näkyi tänään myös maaleina. Hän on ottanut isoja askeleita ja on jo aivan eri kaveri, kuin viime kaudella.

Rasmuksella lähti ehkä hieman hiekosti käyntiin, mutta hän kasasi itsensä todella hienosti. Otteet olivat varmoja ja avauspeli oli hyvää luokkaa. Koko joukkueena on tärkeää pitää oma pää puhtaana, Wiss päättää.

 

Mömmöä onnitellaan ansaitusti pelin tauottua.

AC Oulu vs. Ilves 0–2 (0–2)

7′ Mömmö 0–1
23′ Mömmö 0–2

Kokoonpano:

1 Leislahti Rasmus (mv)
3 Loa Loa Patrick -> 84′ 6 Arifi Doni
5 Katz Kalle
7 Veteli Joona -> 90+1′ 20 Rautiola Miska
8 Jäntti Teemu
14 Siira Tuure (c) -> 84′ 29 Jukkola Oiva
15 Almen Mikael
19 Mömmö Eetu
21 Gbe Vigori Jean-Jaures
32 Vertainen Eetu -> 71′ 11 Sarr Momodou
49 Oteng Eric -> 71′ 25 Kyllönen Leo

12 Huuhtanen Eetu (mv)
16 Miettunen Tatu

Lue myös