Lauantaisen superpäivän vastustajaksi saapuvalla paikallisvastustajalla FC Hakalla on pitkä ja kunniakas historia takanaan. Yhdeksän Suomen mestaruutta sekä 12 Suomen Cupin voittoa kertovat, että kyseessä on kotimaisen jalkapalloilun suurseura.
Haka on Ilvestä kolme vuotta nuorempi eli perustettu 1934, tai oikeastaan heidän jalkapallojaostonsa on tuolloin perustettu. Aikaisemmin seuraan oli muodostettu voimistelu-, hiihto- ja luistelujaostot.
Alasarjoista Haka nousi nykyistä Ykköstä vastaavaan Suomensarjaan 1943 ja pääsarjaan 1949, jolloin se oli ensimmäinen ei-kaupunkilainen pääsarjajoukkue. Nousua oli mahdollistamassa seuran todella merkittävä taustavaikuttaja vuorineuvos Juuso Walden.
Menestystarina alkoi vuonna 1955, jolloin Haka voitti Suomen Cupin ja saalisti hopeamitalit SM-sarjassa. Ensimmäisen Suomen mestaruutensa seura voitti 1960, jolloin he olivat myös Suomen ensimmäinen tuplamestari voittamalla myös Suomen Cupin.
1972 Haka putosi pääsarjatasolta, mutta nousi kovien hankintojen avulla heti seuraavana vuonna takaisin. Nimet Matti Paatelainen, Esko Ranta ja Martti Kuusela ovat varmasti tuttuja kaikille jalkapalloa vähääkään seuraaville.
Kansainvälisille kentille Haka pääsi ensimmäisen kerran 1961–62, jolloin se hävisi Euroopan Cupissa kahdesti belgialaiselle Standard Liegelle. 1983–84 Cup-voittajien cupissa Haka laittoi jopa Juventuksen tiukoille, häviten molemmat ottelut ainoastaan 1–0.
1991 muodostettiin FC Haka ry ja 1995 seura voitti jälleen tuplamestaruudet. Seuraavalla kaudella Haka kuitenkin putosi pääsarjasta, noustakseen sieltä jälleen vahvempana takaisin. Vuosituhannen vaihteessa Valkeakoskella juhlittiin kultaa kolmena vuotena peräkkäin.
2012 Hakan kohtaloksi tuli jälleen pudota sarjaporrasta alemmas. Tällä kertaa paluuta pääsarjaan koskilaiset joutuivat odottamaan seitsemän kautta, kunnes kauden 2019 nousu vihdoin tapahtui. Nyt Haka on vahvasti palaamassa takaisin Veikkausliigan kärkijoukkueiden kastiin ja haastaa Ilveksen Pirkanmaan ykkösjoukkueen tittelistä kamppaillessa.