Ilves/2 hävisi viikonloppuna FC Jazzille, vaikka peliesitys olikin huomattavasti parantunut edellisistä kohtaamisista. Edellisestä voitosta on jo tovi, mutta valmennusjohto odottaa sunnuntain ottelusta Musan Salamaa vastaan täyttä pistepottia.
Viime sunnuntaina Ilves/2 kärsi todella kirvelevän tappion FC Jazzille. Peliä hallinnut Ilves/2 ei onnistunut omassa viimeistelyssään ja oli hetki ennen loppua pettymässä menettäessään kaksi pistettä tasapelin vuoksi. Onnetar kuitenkin pyllisti vielä ennen loppua ja lopputuloksena oli viimeisenkin pisteen menettäminen.
Valmentaja Topi Priha oli luonnollisesti pettynyt lopputulokseen, mutta näki pelissä paljon hyvää.
- Pelattiin kyllä yksi kauden parhaista otteluista. Syöttötyöskentely oli riittävän laadukasta siihen, että ottelun olisi pystynyt voittamaan ja kentäntäyttö oli oikein mainiota. (Mika) Lahtinen oli laatinut toimivan ottelusuunnitelman meidän pelinavaamiseemme. Olimme aika ylivoimaisia siinä, pystyimme pitämään kentän isona ja keskikentän avustuksella saatiin luotua aina ylivoimatilanne.
Ilves/2 sai luotua useita hyökkäyksiä, mutta jotain jäi vielä viimeistelyvaiheesta puuttumaan.
- Saimme riittävän monta murtautumismahdollisuutta sekä maalipaikkaa, mutta viimeistely jäi pikkaisen vielä ontumaan. Noista murtautumistilanteista olisi ehkä pitänyt saada vieläkin parempia maalintekotilanteita luotua.
Jazzia vastaan Ilves/2:lla oli samoja ongelmia kuin aikaisemminkin, kun vastassa on ollut fyysisesti vahvempi ja kokeneempi joukkue.
- Nuoren joukkueen ongelma on molempien boxien sisällä pelaaminen ja siihen aina välillä olemme kaatuneet. Mutta emme kaadu kyllä enää montaa kertaa. Alkaa pojille menemään oppi perille. Kamppailupallojen voittaminen riittävän kovalla prosentilla ja selkeästi on nuorten pelaajien ongelmana kokeneempia pelaajia vastaan.
Joukkueella on kahden porilaisen viikko, sillä sunnuntainen vastustaja MuSa saapuu myös Porista.
- Heillä on muutama pelaaja, joilla on paljonkin pelaamisesta Ykkösessä. Ovat vahva kamppailujoukkue varmasti. Pelasimme heitä vastaan keväällä harjoitusottelun, jossa mielestäni olimme parempia tasatuloksesta huolimatta. Kontrolloimme peliä heitä paremmin. Minulla on vahva usko siihen, että meidän kurssimme kääntyy nyt sunnuntaina.
MuSa pelasi viime kaudella Ykkösessä, josta se kuitenkin tipahti täksi kaudeksi Kakkoseen. Porilaiset ovat kolme pistettä Ilves/2:sta edellä voitettuaan sekä HJS:n että KaaPo:n. Tappiot ovat tulleet tamperelaisjoukkueille TamU:lle sekä I-Kissoille. Sanalasku ”Ei kahta ilman kolmatta” kävisi meille ihan mainiosti.
MuSa:n pelaajista kahden maalintekijöitä ovat puolustaja Verneri Salminen, kanadalainen keskikenttäpelaaja Jordan Faria sekä FC Interistä lainalla oleva keskikentän Jasper Yrjas. Ykköstorjujan viitta on norjalaisen Daniel Skrettenbergin harteilla.
Viime sunnuntaisen ottelun tilastot:
Ilves – FC Jazz 1–2 (1–1)
32’ Pitkälä Eino-Iivari 0–1
37’ Minkkinen Max 1–1
84 Stroud Benjamin 1–2
Ilveksen kokoonpano:
12 Huuhtanen Eetu MV
2 Rasinen Lauri C
4 Koistinen Jonne
6 Riissanen Jere
25 Kyllönen Leo
22 Hasa Noel 78’ -> 17 Pero Julius
8 Lehtonen Rasmus
16 Ruuth Artturi 59’ -> 13 Pietola Juho
15 Minkkinen Max 59’ -> 7 Hytönen Teemu
21 Bushara Badreddine 71’ -> 10 Peltola Miska
28 Lähteenmäki Akseli 78’-> 5 Valli Elias
Vaihtopelaajat:
14 Aro Oskari MV