Päävalmentajan mietteet maajoukkuetauolle

Taktiikkavihko käytössä (kuva: Jimi Soinila)

 

Ilves on kahdesta viimeisimmästä pelistään napannut täydet pisteet. Ensin Ratinassa kaatui KuPS maalein 3–2, ja sitten KTP 2–0. Kuumassa vireessä paraikaa oleva kissalauma katsantotavasta riippuen joko joutuu tai pääsee parin viikon huilille. Maajoukkuetauko pitää Veikkausliiga-pelit paussilla 10.6. asti.

Hyvällä mallilla ollaan ja nuori joukkue hitsautuu yhteen. Tiimityötähän tämä ennen kaikkea on, päävalmentaja Jarkko Wiss kertoo.

Meillä alkoi KTP-pelistä osalla neljän päivän vapaat ja osa lähti maajoukkueiden mukaan. Saadaan pientä breikkiä ja samalla yksilöllisesti jokainen pääsee palautumaan tai kehittämään vaadittavia ominaisuuksia.

Keltavihreisiin viimeisimpänä liittyneet kolumbialaiset Roger Torres ja Jean Blanco ovat päässeet jo hyvin joukkueeseen sisään, mutta ruuvissa on vielä kiristysvaraakin.

Esimerkiksi Torresilla on pitkä kausi alla, ja hän jatkaa suoraan siihen päälle kauden meillä. Blancolla taas on puolen vuoden pelaamattomuus, ja se on hänen lähtökohtansa. Meidän täytyy ymmärtää ja lukea pelaajia. Aina valinnat eivät mene kohdilleen, mutta onneksi niitä voidaan korjata, Wiss puntaroi.

Nuorista tupsukorvista pääsee peräti viisi pelaajaa U21-maajoukkueen mukaan: Momodou Sarr, Eetu Mömmö, Kalle Katz, Mikael Almén ja Rasmus Leislahti. Kaikkiaan Suomi-paitaa lähipäivinä kantaa kymmenkunta Ilveksen pelaajaa.

Pikkaisen on täytynyt jo miettiä peluutusta ja lepoa. Seuraava liigapeli tulee maajoukkuetehtävien jälkeen nopeasti, se on aika tiukkaa. Täytyy olla todella aktiivisesti yhteydessä meidän pelaajiimme, että tiedämme tilanteen.

Ei meidän toimintamme tästä silti kärsi. Se on ollut tiedossa, että jos hankkii paljon nuoria pelaajia ja toivottavasti taitavia sellaisia, niin he ovat joskus poiskin. Samalla jollekin muulle avautuu paikka tehdä se duuni joukkueen eteen, Wiss toteaa.

 

Junnuhuuhkajia Ratinan iltavaloissa (kuva: Jimi Soinila)

Lue myös