Lahtinen viime kesän ottelussa Ilves – KuPS. Kuva: Joope Erkkilä.
Kansallinen Liiga pyörähtää käyntiin lauantaina, 13. päivä kesäkuuta. Ilveksen kauden avausvastustaja on vielä auki.
Mika ”Lada” Lahtisen ajatuksia omin sanoin:
”Joukkue on toteuttanut omatoimisesti harjoitusohjelmia maaliskuun puolivälistä saakka. On pitkä aika harjoitella lähes kaksi kuukautta omatoimisesti tällaisessa tilanteessa ja epätietoisuudessa, mutta pelaajat suoriutuivat erinomaisesti.
Haastavinta on ollut epätietoisuus kauden jatkumisen tai edes joukkueharjoitusten jatkumisen suhteen. Tällä hetkellä on hyvä asia,
kun on selkeä päivämäärä mihin tähdätään. Näinkin nopea kauden aloitus oli mahdollinen, mutta kyllä se silti pienenä yllätyksenä tuli.
Pienryhmäharjoittelua teemme nyt toista viikkoa ja kyllähän suurin vaikutus on ollut henkisellä puolella niin pelaajilla kuin valmennuksellakin. Valmistautuminen asettaa myös valmennukselle haasteita rajoituksineen, mutta turhat selittelyt pois ja me teemme niin hyvän valmistautumisen kuin on mahdollista, oli ne olosuhteet mitkä tahansa.
Tietysti tässä täytyy muistaa, että tilanne saattaa muuttua vielä myöhemminkin. Toivotaan kuitenkin, että tilanne ei pahene enää ja pääsemme kesän myötä kaikki nauttimaan jalkapallosta kentillä, katsomoissa ja kotona.”
Kansallisen Liigan kauden avausvastustajasta ja pelipaikasta ilmoitetaan myöhemmin.