Otteluraportti: Niukka tappio hyvän taistelun jälkeen

Hilkka Koskinen ampui upeasti uransa ensimmäisen pääsarjamaalin. Osuma jäi kuitenkin lopulta laihaksi lohduksi lauantaina.

Nälkäisesti voittoa hakenut Ilves joutui lopulta nuolemaan tassujaan hävittyään niukasti 2-1 (1-0) PK-35:lle. Nuori joukkue parantaa otteitaan peli peliltä ja tänäänkin se haastoi vahvan kotijoukkueen mallikkaasti. Viimeistelyyn kun vielä löytyy ripaus röyhkeyttä, niin voittojakin alkaa aivan varmasti tulemaan.

Ilves lähti pääkaupunkiin erittäin voitontahtoisena ja se myös näkyi joukkueen otteissa. Valitettavasti työvoitosta ei pisteitä kuitenkaan jaeta, joten kotimatkalle jouduttiin lähtemään niukan tappion jälkeen. Pelissä näkyi kuitenkin paljon hyviä elementtejä, joten mitään tarvetta murehtimiseen ei kuitenkaan ole.

Avausjakso

Ilves aloitti ottelun erittäin pirteästi ja ensimmäisen kymmenminuuttisen aikana hallitsikin peliä täysin.

Puolittaisiin maalipaikkoihin pääsivät sekä Anna-Stina Simonen että Sofia Määttä, mutta maaliin asti palloa ei kuitenkaan saatu. Kesken Ilveksen painostuksen onnistui PK-35 hyödyntämään oman paikkansa, kun Marie Mäkinen laukoi kotijoukkueen johtoon.

Ilveksen peli hiukan lamaantui takaiskumaalin jälkeen ja PK-35:llä oli parikin hyvää paikkaa lisätä johtoaan, mutta Ilveksen puolustus kesti ne tilanteet hienosti.

Kauaa ei kuitenkaan kestänyt, kun Ilves jälleen otti pelin hallinnan itselleen. Keltavihreät pystyivät koko ajan luomaan painetta kotijoukkueen kenttäpuoliskolle, ja kotijoukkue joutuikin useaan kertaan roiskimaan palloa yli sivurajan.

Ilves pyrki pitkillä pystyavauksilla puhkomaan PK-35:n puolustusta ja onnistuikin pari kertaa saamaan vaarallisen tilanteen aikaiseksi. Myös näkyvästi vastustajia harhautellut Pipsa Saarilahti pääsi kaukolaukauksellaan yrittämään tasoitusta, mutta tuloksetta. Tauolle mentiin kotijoukkueen maalin johdossa, sillä kovasta yrityksestä huolimatta ei keltavihreät maalinteossa onnistuneet.

Toinen jakso

Toiselle jaksolle Ilves ei enää saanut aivan samanlaista painetta luotua, mitä avausjaksolla. Aivan ensiminuutit olivat kotijoukkueen hallintaa, mutta pian alkoi Ilveskin jälleen saada paikkojaan luotua.

Ensin Määttä pääsi kokeilemaan maalintekoa, tuloksena kuitenkin kulmapotku. Heti perään oli Silja Tuomisella laukaisupaikka, muttei sekään tuottanut tulosta.

Ilveksen panostaminen hyökkäyksiin avasi kotijoukkueelle mahdollisuuden vastahyökkäyksiin, joissa se olikin melko vaarallinen. Roosa Karppinen sai Ilveksen maalilla olla koko ajan hereillä, sillä niin Amanda Rantanen kuin Olivia Kåhre pääsivät hyvistä paikoista yrittämään lisämaalin tekemistä.

Reilun tunnin pelin jälkeen rajusti töitä tehneet Saarilahti ja Simonen otettiin vaihtoon ja tuoreilla jaloilla sisälle juoksivat Armi Heikkilä sekä Pessia Purhonen. Pian vaihtojen jälkeen kuitenkin iski jälleen kotijoukkueen Mäkinen, joka vastahyökkäyksestä laukoi PK-35:n jo kahden maalin johtoon.

Tämän jälkeen peli aaltoili niin, että Ilves pyrki vahvasti hyökkäämään ja PK-35 puolestaan iskemään vastahyökkäyksistä. Kotijoukkue saikin vaarallisimmat tilanteet luotua, mutta vierasjoukkueen puolustus Karppisen johdolla kesti kuitenkin emäntien rynnistykset.

Pelin ollessa jo lisäajalla nähtiin ottelun hienoin maali. Sen laukoi upeasti vaihdosta sisään tullut Hilkka Koskinen, jonka kierteinen veto painui upeasti etuylänurkkaan tuoden Ilveksen maalin päähän kotijoukkueesta. Osuma oli nuorelle hyökkääjälle uran ensimmäinen pääsarjatasolla.

Aikaa ei kuitenkaan enää riittänyt tasoitusmaalin tekemiseen, joten avausvoitto jäi vielä odotuttamaan itseään.

Päävalmentaja Mika ”Lada” Lahtinen harmitteli tulosta, mutta oli kuitenkin tyytyväinen joukkueensa otteisiin.

”Satsasimme alkuun ja siinä oli tarkoitus heti iskeä, mutta ei sitten saatu kuitenkaan paikoista sisään. Ensimmäisen maalin merkitys on näissä peleissä niin suuri ja nyt sen sitten onnistui kotijoukkue tekemään.”

Toisen jakson panostaminen hyökkäyspelaamiseen ei tuonut toivottua tulosta riittävän ajoissa. 

”Otettiin tietoisesti siinä vähän riskiäkin, mikä antoi PK-35:lle sitten vastahyökkäyksiä. Maali saatiin sen verran myöhään, ettei enää jäänyt aikaa tasoitukseen. Hiukan siinä väsymyksen ja kiireen myötä tuli pelaajille sekä virheitä että huonoja valintoja.”

Kovaa työntekoa ei tänään palkittu, mutta Lada on silti joukkueestaan ylpeä.

”Jokainen pelaaja antoi kentällä kaikkensa, eihän sitä enempää voi vaatiakaan. Jalkapallo on maalintekopeli, eli aika raaka peli siinä suhteessa.”

Seuraavan ottelunsa Ilves pelaa jo tulevana keskiviikkona. Silloin Kauppiin vastustajaksi saapuu JyPK. Lyhyt valmistautuminen ei kuitenkaan Ladaa huoleta.

”Poikkeuksellisesti jo huomenna sunnuntaina harjoitellaan ja pidetään sitten maanantai vapaata. Tiistaina valmistaudutaan hyvin keskiviikon otteluun. Kyllä se avausvoitto otetaan silloin!

PK-35 – Ilves 2-1 (1-0), MagneCit Areena, Helsinki

Maalintekijät:

1-0 Mäkinen Marie 13’

2-0 Mäkinen Marie 65’

2-1 Koskinen Hilkka 90+2’

 

Ilveksen kokoonpano:

32 Karppinen Roosa (mv)

4 Rytkönen Julia -> Koskinen Hilkka 75’

8 Tuominen Silja

9 Tuomala Saana

10 Saarilahti Pipsa -> Heikkilä Armi 62’

16 Vesaniemi Eini -> Hämäläinen Noora 75’

18 Simonen Anna-Stina -> Purhonen Pessia 62’

19 Määttä Sofia -> Mäkelä Venla 66’

21 Salmijärvi Johanna (kapt.)

26 Kattelus Laura

88 Laine Sofia

 

Vaihtopelaajat:

41 Helminen Loviisa (mv)

7 Mäkelä Venla

13 Purhonen Pessia

23 Koskinen Hilkka

35 Heikkilä Armi

42 Hämäläinen Noora

Lue myös

X