Otteluraportti: JyPK – Ilves 2-1

Jenni Kantanen ja kumpppanit eivät onnistuneet pysäyttämään JyPKin loppurynnistystä Jyväskylässä. Kuva heinäkuun kotivoitosta. Kuva: Joope Erkkilä.

JyPK – Ilves 2-1 (0-0)

Keltavihreät lähtivät lauantaina ryöstämään pisteitä Jyväskylästä ja pitkään Keski-Suomen ryöstöretki näyttikin jo hyvältä. Ilveksen kapteeninnauhaa kantoi keskikentän pyörittäjä Tuuli Enkkilä, kun vakinainen kapteeni Sanni Ojanen huilasi kamppailun varoitustilin täytyttyä. ”Pulla” Forss palasi toppariksi Lynsey Kellyn vierelle. TPS-ottelussa vaihdosta sisään tullut ja kotijoukkueen toisen maalin iskenyt Aino Varkoi nousi Jyväskylässä avauskokoonpanoon yhdessä Jenni Kantasen kanssa.

Niin vihreissä paidoissa pelannut kotijoukkue kuin keltavihreätkin pelasivat molemmat palloja eteenpäin paljon laitakaistojen kautta. Pisteiden merkitys korostui ensimmäisellä jaksolla kenties entistäkin kovemmin, joukkueiden tarkastellessa toisen tekemistä.

Emäntien Henna-Riikka Honkanen ja Riikka Lilja testailivat keltavihreiden puolustusta, joka kesti Annika Laihasen johdolla hienosti. Silja Tuominen, Aino Rasinen, Eini Vesaniemi ja Pipsa Saarilahti puolestaan joutuivat tekemään laitakaistoilla paljon töitä vierasjoukkueen hyväksi.

Ensimmäinen puoliaika päättyi maalittomana.

Toinen jakso

Toisella puolikkaalla sitten alkoi tapahtumaan. Puoliaikaa ei ehditty pelata kauaakaan, kun pallo oli ensimmäisen kerran Harjun kentän maaliverkoissa.

Jakso oli ollut käynnissä aika tarkalleen puolitoista minuuttia, kun Tuomisen lähettämä kulmapotku tippui sisäänpäin kiertävänä viiden metrin viivalle, jossa itselleen oli tehnyt tilaa Varkoi. Hyökkääjä puski pallon alakulmaan, vieden vieraat maalin karkumatkalle. Osuma oli Varkoin kauden toinen.

Vajaat kymmenen minuuttia johtomaalista, kotijoukkueen Henni Rinkinen oli lähellä tasoittaa ottelun, mutta Laihanen teki erittäin hienon pelastuksen etukulmasta.

Kymmenen minuuttia toisen jakson käynnistyksestä, keltavihreiden väreissä nähtiin liigadebytantti. Rauman Pallo-Iirojen kasvatti, 2004 syntynyt Sofia Määttä korvasi maalin tehneen Varkoin. Hyökkäyspään talentti Määttä tuli terävästi Kansallisen Liigan peleihin ja haastoi vihreiden puolustusta ennakkoluulottomasti. Samaan syssyyn Moona Talka korvasi maalin syöttäneen ja kovasti töitä tehneen Tuomisen. Talka toi Määtän ohella rutkasti tuoreita jalkoja ja vauhtia hyökkäykseen.

Ilves painosti kovasti vihreiden puolustuspäätä, hakien vimmatusti toista osumaa. 2-0 johtoa ei kuitenkaan nähty, vaan keltavihreiden johto kesti ainoastaan reilut 25 minuuttia.

Jyväskyläläisten kauden paras maalintekijä Honkanen oli asialla tasoitusmaalissa. Kulmapotkun jälkitilanteesta Lilja löysi toisella keskityksellään Honkasen, joka nikkasi viidestä metristä pallon takakulmaan ohi Laihasen.

Ilveksen lauantai-iltapäivä synkkeni kummasti tasoitusmaalin jälkeen. JyPK painoi päälle, Marika Ritvasen laukaukseen 79. minuutilla Laihanen ehti hienosti väliin ja nosti pallon kulmapotkuksi. Minuutti myöhemmin pallo oli kuitenkin Laihasen selän takana. Rinkinen haastoi puolustusta vasemmalla laidalla ja ampui pallon terävästi etualakulmaan.

Iltapäivä synkentyi sysimustaksi kaksi minuuttia JyPKin johtomaalista. Laihanen tuli kauas, reiluun 20 metriin maaliltaan vastaan, kun Rinkinen oli karkaamassa läpi. Rinkisen nosto osui maalivahdin käteen ja erotuomari nosti lyhyen neuvottelun jälkeen tälle punaisen kortin. Kiira Kaivola tuli vaihdosta loppupeliksi tolppien väliin, Saarilahden tehdessä tilaa maalivahdille.

Kaivola ja Ilves-puolustus teki sen minkä pystyi eli piti nollan loppumatsin ajan, mutta maaleja ei nähty myöskään toisessa päässä. Näin ollen pisteet jäivät Keski-Suomeen.

2-1 voitolla JyPK ohitti Ilveksen Kansallisen Liigan sarjataulukossa, nousten kolme pistettä keltavihreiden edelle. TPS on kolme pistettä keltavihreitä perässä, kun kautta on jäljellä kahden ottelun verran.

Seuraavan kerran pisteistä taistellaan kahden viikon päästä kotona Tammelassa. Kauden viimeisessä kotiottelussa vieraaksi saapuu PK-35 Vantaa, joka on puolestaan kaksi pykälää keltavihreitä edellä.

Tuo ottelu alkaa sunnuntaina 1. marraskuuta kello 14, tervetuloa viimeisen kerran Tammelaan kannustamaan pisteitä keltavihreille!

JyPK – Ilves 2-1 (0-0), Harjun stadion 17.10.2020

Maalit

JyPK: Honkanen 73, Rinkinen 80’

Ilves: Varkoi 47’

Varoitukset

JyPK: Ritvanen 68’

Ilves: Kantanen 75’

Ulosajot

Ilves: Laihanen 82’

Lue myös

X