Otteluraportti Ilves – IK Myran

Ilves – IK Myran
2-0 (2-0)


Maalit
17 Iida Laakkonen 27′ (Ilves)
11 Roosa Tuominen 40′  (Ilves)

Varoitukset
2 Julie Forss  (Ilves)

Parhaat pelaajat
11 Roosa Tuominen  (Ilves)
11 Amanda Kass (IK Myran)

Ottelupöytäkirja

Yleisöä: 378




Ilvekselle tärkeä voitto Tammelassa 

Ilves lähti tämän päivän otteluun ainoastaan voitto mielessä ja se näkyi heti ensimmäisestä minuutista alkaen. Ilves loi heti alkuun useita vaarallisia maalipaikkoja. Kun ottelua oli pelattu vain 18 minuuttia hyvän hyökkäyksen päätteeksi Pipsa Saarilahti onnistui murtamaan IK Myranin puolustuslinjan ja Roosa Tuominen oli nokikkain maalivahti Jillian McVickerin kanssa. McVicker teki kuitenkin huippupelastuksen ja lukemat olivat edelleen 0-0. 

Ilves sai ottelun alussa myös lukuisa kulmapotkuja. Ottelun viides kulma ajassa 20 tuotti vihdoin tulosta. Rosa Siren antoi kulman, jonka loukkaantumisen jälkeen kentälle palannut Iida Laakkonen puski varmasti sisään. Johtomaalin jälkeen Ilves jatkoi edelleen painostusta.

Noin puolen tunnin pelin jälkeen myös IK Myran sai pelistä hieman kiinni ja pystyi myös ajoittamaan pitämään palloa. Pelikellon näyttäessä 32 minuuttia IK Myranin kapteeni Annika Grundvall antoi sivuvaparin, johon ensimmäisenä ennätti Chelsy Swackhamer. Hänen puskunsa jäi kuitenkin vaisuksi eikä Ilves vahti Kiira Kaivolalla ollut vaikeuksia poimia palloa. 

Kun ottelua oli pelattu 40 minuuttia oli Ilveksen vuoro jälleen iskeä. Isa Tuominen sai pallon vasemmalla laidalla. Hän syötti linjan taakse siskolleen Roosa Tuomiselle joka pääsi latamaan vasurillaan etuyläkulmaan eikä tällä kertaa jättänyt McVickerille mitään mahdollisuuksia torjuntaan. Tauolle siis siirryttiin Ilveksen 2-0 johtoasemassa.  

Ensimmäisellä puoliajalla Ilves pelasi vauhdikasta jalkapalloa. Palloa pelattiin vastustajan puolustulinjan etteen, jossa mm. Kantanen, Siren ja Rasinen pääsivät usein kääntymään ja haastamaan vastustajan puolustuslinjaa. Myös Tuuli Enkkilä pelasi jälleen vakuuttavaa peliä keskikentän pohjalla. Vastujista parhaimmistoon kuuluivat keskikenttä pelaaja Katie Murray sekä useita hyviä torjuntoja tehnyt maalivahti McVicker. 

Myös päävalmentaja Lepistö oli tyytyväinen ensimmäiseen jaksoon: ”Lähtökohtiin nähden saatiin erittäin hyvä peli aikaiseksi. Ahvenanmaan pisteen lisäksi tuotiin mukanamme koko viikon joukkuetta riivannut flunssa. Vielä juuri ennen peliä muutaman pelaajan kohdalla oli ilmassa suuria kysymysmerkkejä. Saatiin kuitenkin pelattua yksi kauden tähän asti parhaista jaksoista. Paikkoja oli useampaankin maaliin ja vastustajalla ei taas montaa tilaisuutta ollut. Tosi hyvä jakso meiltä.”

Toisella jaksolla ei kentällä nähty enää yhtä hyvää liikettä kummaltakaan joukkueelta. IK Myran oli kokoajan paremmin pelissä kiinni, mutta Ilves puolusti erittäin tiivisti eikä päästänyt Myrania vaarillisille maalipaikoille. 

Ilves tyytyi pitälti puolustamaan johtoasemaansa, mutta onnistui kuitenkin luomaan muutamia vaarallisia maalipaikkoja. Toisen jakson puolessa välissä Jenni Kantanen sai itselleen sivurajaheiton noin puolessa kentässä, kääntyi ja pujottelinkin aina Myran maalille asti, mutta jälleen Myran vahti McVicker veti pidemmän korren. 

Toisen puoliajan loppu meni pitkälti kahden hieman väsyneen joukkueen taisteluksi ja vääntämiseksi eikä kumpikaan joukkue onnistunut luomaan vaarallisia maalipaikkoja. Pisteet jäivät kuitenkin ansaitusti Tampereelle ja olivatkin Ilvekselle arvokkaat, sillä joukkue nousi sarjataulukossa heti kolme sijaa ylemmäs ja aivan TPS:n kantaan, joka on tällä hetkellä viimeinen joukkue menossa yläloppusarjaan. 

Lepistö oli tyytyväinen toisella jaksolla turvattuun kolmeen pisteeseen: ”Toiselle jaksolle tehtiin tietoinen valinta puolustaa pisteet kotiin. Tiedettiin, että jos prässätään kovaa niin juoksemme itseltämme jalat alta. Tavoitteena oli siis pitää oma pää puhtaana ja iskeä tilaisuuden tullen. Paikalla olleet nuoret Ilvesläiset sai siis nähdä kaksi hyvin erilaista jaksoa.”

Joukkueen parhaana palkittu Roosa Tuominen oli myös tyytyväinen etenkin Ilveksen ensimmäiseen jaksoon sekä kolmeen pisteeseen: ” Ekalla puoliajalla saatiin hyviä paikkoja, tehtiin maaleja ja hallittiin peliä. Tokalle puoliajalle Myran nosti prässiä ja paransi kenttätasapainoa, joka aiheutti meille vaikeuksia, eikä saatu omaa peliä niin hyvin hallintaan. Kaikesta huolimatta nolla omissa ja kolme pistettä meille, tästä on hyvä jatkaa!”

Tuomisen lisäksi Lepistö löysi joukkueesta liudan muita onnistujia ja oli tyytyväinen koko joukkueen taisteluun: ”Hankalaa nostaa yksittäisiä pelaajia esiin, kun kaikki laittaa itsensä likoon hankaluuksista huolimatta. Aino Rasiselta kauden paras peli. Roosa Tuominen/Jenni Kantanen kaksikko jaksaa hämmästyttää pelistä toiseen ja Kiira Kaivola ensimmäisessä Tammelan pelissä itse varmuus. Iida Laakkonen palasi vamman jäljiltä avaukseen ja oli upea pelaaja heti. Hieno joukkue oli tänään kentällä ja nyt ansaitaan pieni huili viikonlopun yli.” 

Ottelu oli Futis-Liigan kutsuottelu ja tuuliseen Tammelaan olikin saapunut paljon Futis-Liiga junioreita kannustamaan Ilvestä. Ilveksen seuraava ottelu pelataan torstaina 6.6. Turussa TPS vastaan ja seuraava kotiottelu vasta kesäkuun lopulla 26.6. kun silloinkin vastaan tulee TPS. 






Kuvat ottelusta

Lue myös