Ilves – Åland United 0-2 (0-0)
Aurinkoisella Ratinan nurmella nähtiin tiukka ottelu, jonka Åland United käänsi edukseen varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla. Näin pisteet matkasivat saarelle loppulukemin 0-2.
0-1 #8 Nordin Sara 89′
0-2 #18 Danielsson Jenny 90+03′
Yleisöä: 167
Keltaiset kortit, Ilves: –
Keltaiset kortit, HJK: –
Erotuomari: Kapiainen Hanna

Aurinko helli Ratinassa 167 katsojaa, jotka olivat nauttimassa Ilveksen sekä Åland Unitedin välistä naisten liigan ottelua. Edellisellä kierroksella Åland United oli ottanut mielekkään päänahan hallitsevalta Suomen mestarilta FC Hongalta kotikentällään. Myös Ilves oli taistelut hyvän 0-0 tuloksen PK-35 Vantaata vastaan Vantaalla. Näin ollen otteluun oli hyvät lähtökohdat ja oli odotettavissa tiukka matsi.
Ilves aloitti vahvasti ja pystyi luomaan maalitilanteita. Päästen lähimmäksi ottelun ensimmäisessä kulmassa, jolloin pallo kävi jo maaliviivalla, mutta Åland Unitedin puolustajat onnistuivat siivoamaan pallon väljemmille vesille. Kyseinen tilanne ei kuitenkaan jäänyt Ilveksen viimeiseksi, mutta palloa ei vaan saatu toimitettua maaliviivan oikealle puolelle.
Mitä pidemmälle ottelu jatkui, sitä paremmin Åland United pääsi peliin mukaan. Ilves onnistui hyvin pitämään vierailijat kurissa aina 60 otteluminuutille. Kun noin tunti oli pelattu, niin silloin Åland United pääsi kipuamaan ottelussa kuskin paikalle.
Åland United onnistui luomaan vaarallisia tilanteita kohti Ilveksen maalia. Ilveksen naiset kuitenkin kestivät ja iskivät vastaan. Lähes käsissä ollut yksi piste kuitenkin valui pois niin tutusti. Ottelun 89 peliminuutilla kulman jälkitilanteesta Åland United onnistui runnomaan pallon Ilveksen maaliin, ja meni 0-1 johtoon. Tämän jälkeen Ilves vielä hyökkäsi rohkeasti, jonka ansiosta vierailija pääsi kaunistelemaan loppulukemiksi yliajalla 0-2.
”Eka puoliaika ja toisen alku pelillisesti ihan ok. Toisella puoliajalla pelin tempo laski selvästi ja jouduttiin puolustamaan melkein kokoajan. Pelin loppuhetket osoittautui tälläkin kertaa vaikeiksi ja kaks maalia turpaan 4 viimeisen minuutin aikana. Vastustajalle kredittiä puoliajan muutoksesta tukkia meidän keskusta. Avausvoiton metsästys jatkuu sitten parin viikon päästä Onssia vastaan.” kommentoi ottelua Johanna Salmijärvi.
”Ensimmäinen jakso oli meiltä hyvää suorittamista ja pystyttiin myös hallitsemaan palloa. Kuitenkin yläkolmanneksella valintamme olisivat voineet olla parempia, jotta olisimme olleet useammin uhkaavia. Nyt meillä on kuitenkin kaksi viikkoa aikaa kehittää omaa peliämme, sillä TiPS ottelu siirrettiin elokuulle, joten seuraavaksi kohtaamme toivottavasti jo Tammelassa ONS:n.” kommentoi Ilveksen vastuuvalmentaja Ville Väisänen.
Ilveksen seuraava ottelu pelataan 19.5. klo 13.00, jolloin Ilves kohtaa kotonaan ONS Oulusta.
Video
Kuvagalleria
Kokoonpanot
Ilves
Avauskokoonpano
2 Forss Julie
3 Mustajoki Selina
4 Lehtola Nea
6 Björn Kaisa (14 Rasinen Aino 77′)
8 Ristimäki Emmi
11 Tuominen Roosa (13 Ärväs Roosa 46′)
12 Laihanen Annika
16 Vesaniemi Eini (29 Tuominen Isa 67′)
17 Laakkonen Iida
21 Salmijärvi Johanna
28 Nyrhinen Nea
Vaihtopenkki
13 Ärväs Roosa
14 Rasinen Aino
29 Tuominen Isa
88 Mikkonen Marjukka
Åland United
Avauskokoonpano
2 Mattsson Isabella (9 Hirvonen Tiia 67′)
3 Johansson Emelie (6 Campos Briana 42′)
7 Aarna Signy
8 Nordin Sara
10 Blomquist Sydney
11 Raadik Pille
12 Tamminen Anna
17 Herreros Ossorio Rosa Maria (14 Karring Maryette 83′)
18 Danielsson Jenny
20 Björkvall Rebecca
24 Porali Sanna
Vaihtopenkki
1 Gripenberg Ann-Sofie
6 Campos Briana
9 Hirvonen Tiia
14 Karring Maryette