Otteluraportti: Ilves/2 – TPV 3-0 – punakortti punaisille ja kolme maalia keltaisille

Ilves/2 ja Tampereen Pallo-Veikot iskivät yhteen Ratinassa kello 17 alkaen. Kotijoukkueelta puuttuivat kokoonpanosta muun muassa kahdeksan maalin Santeri Haarala, eikä edustuksestakaan tullut apuja, kun Eetu Mömmö ja Eemeli Raittinen pelasivat lauantaina Ratinassa HIFK:ta vastaan.

Ensimmäinen puoliaika

Ottelun ensimmäinen vaarallinen maalintekopaikka nähtiin kuuden minuutin kohdalla, kun vieraiden Jesse Oksanen nousi pitkän kuljetuksen jälkeen aina kotijoukkueen boksiin asti. Toppari Juho Pietola oli lopulta tilanteen tasalla ja blokkasi Oksasen laukauksen kulmapotkuksi.

Ensimmäinen maali nähtiin puolestaan kahdeksan minuutin jälkeen. Kulmapotkun jälkitilanteesta pallo päätyi kotijoukkueen Rasmus Lehtosen jalkaan. Tämä löysi kierteisellä keskityksellä korkealle nousseen Samuel Dahanin pään, josta pallo tippui vasempaan alakulmaan. 1-0 keltaisille.

11. minuutin kohdalla 2-0 johto oli todella lähellä. Mikke Silvennoinen hommasi vapaapotkun vasemmalta puolelta ja kapteeni Miska Rautiola asettui pallon taakse. Kipparin terävä laukaus oli jo matkalla vasempaan yläkulmaan, josta TPV:n maalivahti, Ilves-kasvatti Antti Kuusinen torjui pallon väljemmille vesille.

Reilut kymmenen minuuttia myöhemmin, myös Eetu Huuhtanen keltaisten maalilla joutui torjuntatöihin. Punavalkoisten Mauno Siren rynnisti oikealta maalintekoon, mutta nuori Huuhtanen esitti komean jalkatorjunnan pitääkseen lukemat yhdessä nollassa.

Muutama minuuttia tästä, Huuhtanen näytti jälleen kerran osaamistaan. Khary Omarin lähettämä vapaapotku vasemmalta kimposi Huuhtasen vartioimaa maalia kohti, mutta veskari reagoi päällään ja torjui pallon. Tilanne liputettiin myös lopulta paitsioksi.

31. minuutin kohdalla keltaiset lähtivät nopeasti pystyyn. Artturi Ruuth laittoi Oiva Ukkolan vauhtiin ja tämä eteni aina laatikkoon saakka. Jukkolan terävä maanuoliainen pysähtyi lopulta Kuusisen hyppysiin.

Muutama minuutti myöhemmin tasoitus oli TODELLA LÄHELLÄ. Kristian Yli-Hietanen nousi väkevästi boksiin ja pääsi jo nokikkain Huuhtasen kanssa. Maalivahti venytti hienosti jalkansa pallon tielle. Sama mies pääsi vielä paluupalloonkin ja ampui pallon uudestaan kohti Ilves-maalia. Tällä kertaa Pietola pelasti pallon maaliviivalta. Ilmassa oli lievän paniikin tuoksahdus ja purkukin päätyi vielä vieraille. Siren laukoi vielä kolmannen kerran hieman yli maalin.

Tauolle lähdettiin kotijoukkueen 1-0 johdossa.

Toinen puoliaika

Toisen puoliajan alkuun keltaiset suorittivat yhden pelaajavaihdon, kun Lauri Rasinen korvasi pirteästi ylhäällä vääntäneen Ruuthin.

Jälkimmäinen nelivitonen alkoi kovin rikkonaisesti, kun pikkurikkeitä nähtiin molemmissa päissä. TPV pääsi myös kokeilemaan Huuhtasen koppaamisosaamista pariin otteeseen ensimmäisten kymmenen minuutin aikana. Tämä osoitti olevansa hereillä maalinsa suulla.

Ottelun 62. toisella minuutilla maalintekijä Dahan riisti pallon hienosti keskiviivan päällä. Hän lähti terävään nousuun ja haastoi vieraiden Ardian Kovaqia. Kovaqi pelasi pelkkää miestä ja erotuomari Lassi Siukkola nosti puolustajalle toisen keltaisen kortin. Kovaqi suihkuun ja TPV alivoimalle.

Pari minuuttia punaisesta kortista, kippari Rautiola oli uudestaan lähellä maalin tekemistä. Lehtosen lähettämä kulmapotku oikealta löysi Rautiolan pään ja tämä puski pallon yläriman kautta yli.

Kulmapotku toisessa päässä aiheutti myös hämminkiä 69. minuutin kohdalla. Vieraiden Joonas Rantalan lähettämä kulmapotku oli kiertämässä jo sisään etukulmasta, mutta tolppamies Valtteri Hiilloskorpi oli hereillä ja nikkasi pallon pois maaliviivalta.

Miesylivoimasta huolimatta TPV:n puolustus onnistui pitämään keltaiset poissa vaarallisilta paikoilta vajaan 20 minuutin minuutin ajan, kunnes Taha Özcelik hommasi paikan väkisin. Muutaman metrin kuljetus päättyi tuliseen laukaukseen parista kympistä. Kuti osui Kuusisen vartioiman maalin ylärimaan, josta se pomppi yli maalin.

Minuutti tästä, Lehtonen puolestaan näytti taas pelisilmäänsä, kun keltaiset pääsivät ylivoimahyökkäykseen. Tämän tökkäys löysi vaihtomies Noel Hasan, joka hiipi kuuteentoista metriin saakka ja sijoitti kohti vasenta alakulmaa. Laukaus puolestaan hiipi noin puoli metriä ohi maalin.

Vaihdosta sisään tullut Tomas Varhi päätti vaarallisten hyökkäysten sarjan viimein maaliin ottelun 82. minuutilla. Ensimmäisen osuman iskenyt Dahan löysi Varhin, joka kirmasi vauhtiin. Varhin nosto osui Kuusiseen, mutta pallo painui lopulta verkon perukoille. 2-0.

Vauhtiin päästyään Varhi ei suostunut lopettamaan maalintekoa, vaan hyökkääjä osui jälleen 85. minuutilla. Hasan syöttö puhkoi TPV:n linjan ja Varhi kirmasi perään kuin nuori varsa. Nuoren varsan laukaus painui Kuusisen ali maaliin. 3-0 kotijoukkueelle.

Loistavalle pelipäälle yltynyt Dahan teki jälleen hienon nousun 88. minuutilla. Nousun jälkeen myöskin syöttö löysi tiensä perille, kun Lehtonen nousi toisesta aallosta vetopaikkaan. Vetokin oli sähäkkä, mutta Kuusinen esitti hienon torjunnan.

Ilves/2 otti lopulta helpohkon voiton lukemin 3-0 alivoimalla pelanneista vieraistaan. Kyseessä oli seitsemäs voitto putkeen, 21 pistettä täyteen ja kärkipaikkakin säilyi.

Keltaisten pelit jatkuvat 7. päivä, kun joukkue matkaa HJS Akatemian vieraaksi Hämeenlinnaan.

Lue myös