Otteluraportti: Ilves/2 – GrIFK 6-1 – Eetu Mömmölle hattutemppu


Miesten Kakkonen potkaistiin käyntiin lauantaina kello 15 erinomaisessa säässä, kun Ilves/2:n vieraaksi saapui Grankulla IFK Kauniaisista.

Viime kauden Kakkosen B-lohkon yhdeksäs ilmoitti peliä edeltäneellä viikolla kovasta hankinnasta, kun Veikkausliigassa ja ulkomailla asti meritoitunut Juha Hakola siirtyi GrIFK:n riveihin. Lauantaina sarja-avauksessa Hakolaa ei kuitenkaan nähty. Ilves/2:n kokoonpano lauantaina pullisteli edustuksen sopimuspelaajia, kun keskiviikkona SJK:takin vastaan edustuksen riveissä pelanneet Eetu Mömmö, Eemeli Raittinen, Juho Pietola ja Mikael Almen löytyivät kaikki joukkueen avauskokoonpanosta.

Ilves/2 aloitti ottelun todella terävästi päästen GrIFK:n boksiin useammankin kerran avausminuuttien aikana. Tämä sähäkkä alku myös palkittiin, kun Almen syötti Mömmön vauhtiin viiden minuutin kohdalla. Mömmö kaadettiin aivan päätyrajan tuntumassa ja tuomari Juho Nieminen osoitti pallon pilkulle. Kapteeni Miska Rautiola asettui ampumaan pilkkua ja hän painoikin sen varmasti oikeaan alakulmaan tehden joukkueen kauden ensimmäisen maalin. Reilun kymmenen minuutin pelin jälkeen GrIFK sai vapaapotkun parista kymmenestä metristä. Vihreävalkoisten Daniel Langhoff asteli pallon taakse ja hänen matala laukauksensa löysi myöskin reitin oikeaan alakulmaan ohi Ilves-vahti Eetu Huuhtasen.

Mömmö oli jatkuvasti vaarallinen vasemmalla laidalla ja aiheutti paniikkia vihreävalkoisten puolustuksessa. Mömmö viimeistelikin ottelun kolmannen maalin, kun Raittinen onnistui parinkymmenen minuutin kohdalla riistämään pallon GrIFK-puolustukselta ja jakoi pallon Mömmölle. Mömmö karkasi läpi ja viimeisteli hienosti etukulmaan. Vain reilu minuutti tästä ja Maksim Stjopin pujotteli GrIFK-puolustuksen läpi, pysähtyi ja löysi Oiva Jukkolan. Jukkola viimeisteli pallon maaliin puolustuksen jalkojen kautta.

Puolen tunnin pelin jälkeen vieraiden Langhoff pääsi yrittämään toisen maalin tekemistä vaarallisen vastahyökkäyksen jälkeen, mutta Huuhtanen esitti tähän astisen kauden ylivoimaisesti komeimman torjunnan ja piti keltavihreät kahden maalin johdossa. 33. peliminuutilla oli taas Mömmö Show’n vuoro. Mömmö lasketteli koko GrIFK-puolustuksen läpi ja jälleen hänet kaadettiin pilkun arvoisesti. Tällä kertaa pilkkua lähti ampumaan Raittinen, jonka yritys keskelle maalia kilpistyi GrIFK-veskari Toni Vuoriseen.

Tauolle siirryttiin kotijoukkueen turvallisessa kahden maalin johdossa.

Toinen puoliaika alkoi tasaisen väännön merkeissä, kunnes tunnin kohdalla vieraiden maalin tehnyt Langhoff pääsi jälleen kokeilemaan Huuhtasen osaamista. Huuhtanen veti kaksikosta pidemmän korren ja torjui jalallaan läpiajon lopulta kulmapotkuksi.

Mömmö Show sai jatkoa 65. minuutilla. Stjopin pelasi näyttävän seinän Raittisen kanssa, ohitti GrIFK-puolustajan ja löysi laidalta Mömmön. Paria kosketusta ja yhtä terävää laukausta myöhemmin pallo taas löysi itsensä GrIFK-maalin vasemmasta ylänurkasta.

74. minuutilla Raittinen oli enemmän kuin lähellä tehdä lukemiksi jo 5-1, mutta pallo pomppi niukasti ohi GrIFK-maalin, tuoden kotijoukkueella kahdeksannen kulman. Heti perään Raittinen venytti Stjopin keskitykseen, mutta ei osunut palloon. Viides maali kuitenkin roikkui ilmassa.

Ja se viides maali myös syntyi 77. minuutilla, kun Stjopin karkasi läpiajoon Valtteri Hiilloskorven hienosta syötöstä. Stjopin kiersi maalivahdin ja iski pallon tyhjänä ammottavaan maaliin.

Ja tästä reilu minuutti myöhemmin, Mömmö Show sen kuin jatkui: edustuksen nuori laituri iski pallon verkkoon puolustuksen kommunikaatioerheen jälkeen ja sai hattutemppunsa täyteen.

Raittisen maalin jahtaaminen jatkui ja onnistuminen olikin erittäin lähellä 85. minuutin kohdalla. Keskitys vasemmalta laidalta löysi hienon liikkeen tehneen Raittisen pään, mutta GrIFK-maalivahti Vuorinen venytti kätensä puskun tielle. Tämän jälkeen Raittinen teki tilaa Mikke Silvennoiselle.

6-1 jäivät ottelun loppunumeroiksi ja Ilves/2 onnistui nappaamaan isonumeroisen voiton kauden avausottelustaan. Tammelan stadionilla oli lauantaina 224 katsojaa todistamassa kotivoittoa.

Ilves/2 jatkaa pelejään keskiviikkona 17. kesäkuuta Porissa, kun vastaan asettuu FC Jazz.

Lue myös