
Kansallista Liigaa on takana kahdeksan ottelun verran. Sijat 6-9 ovat neljän pisteen sisällä toisistaan ja sijalla 5 oleva Kuopion Palloseura on puolestaan vain kolme pistettä edellä yhden sijan takana olevia keltavihreitä. Perjantai-illan vastustaja PK-35 Vantaa on tällä hetkellä sarjataulukon kahdeksas.
Edellisellä kierroksella PK-35 Vantaa kävi pelaamassa lauantaina Turussa 1-1 tasapelin, kun keltavihreät puolestaan kokivat tappion PK-35 Helsingille kotona Tammelassa.
Liigan keskivaiheilla on siis tunkua, kun puoliväli sarjasta lähenee uhkaavasti. Viikonlopun kierroksen jälkeen otteluita on jäljellä enää yhdeksän, joista Ilves pelaa neljä kotona Tampereella ja viisi vieraissa.
Vastikään uutisoimme, että hyökkääjä Roosa Tuomisen kausi on ohi polvioperaation johdosta, mutta joukkueen tämän kauden paras maalintekijä kertoo, että vaiva oli jo aikakin hoitaa:
”Tässä kohtaa kautta oli mielestäni hyvä hetki mennä hoitamaan kauan vaivannut polvivamma ja jos kaikki menee hyvin, olen sitten heti ensi kauden alusta täydessä iskussa. Maltilla hoidetaan kuntoutus Ilves Fysiolla Heli Rekimiehen kanssa!”
Miten joukkue tulee suoriutumaan Vantaan reissusta?
”Meidän joukkueessa on paljon osaamista ja nälkäisiä pelaajia. Hyödynnetään kaikkien vahvuuksia ja pelataan joukkueena, niin kolme pistettä lähtee meidän mukana takaisin Tampereelle. Saanan (Tuomala) toivoisin tekevän vihdoin maalin, tolpat on kolissut, joten sormet ristissä perjantaina.”
Lähdetkö joukkueen matkaan vai katsotko ottelun Ruudun kautta?
”Tietenkin haluaisin lähteä joukkueen mukana reissuun, mutta on kova pala itselle istua katsomossa pelaamisen sijaan. Leenan (joukkueenjohtaja Työläjärvi) ruokia tulee pikkuhiljaa ikävä, joten kyllä jokunen vieraspelireissu tulee vielä tehtyä. Kaikki kotipelit kannustetaan ilman muuta paikan päällä! Kova luotto joukkueeseen, vaikka tällä kertaa katsonkin pelin Ruudun kautta.”
PK-35 Vantaa – Ilves perjantaina 14. elokuuta kello 19 alkaen. Jos et pääse paikan päälle perjantai-iltana Myyrmäkeen, niin ottelun näkee tosiaan Ruutu+:n kautta.