
Ilveksen kauden viimeinen kotiottelu pelataan tulevana lauantaina 12.10. ONS vastaan. Vaikka Ilveksen sarjapaikka on jo lähes varma, piste ottelusta riittää sen sinetöimään.
ONS puolestaan kamppailee vielä tiukasti omasta sarjapaikastaan. ONS on tällä hetkellä pisteen edelle suoran putoajan paikalla olevaa IK Myrania. Mikäli ONS haluaisi vielä Ilveksen saavuttaa tulisi sen latoa maaleja todella paljon, sillä ilveksen maalisuhde on selvästi parempi. Piste ei kuitenkaan varmasti tule ilmaiseksi. Edellisessä kotiottelussa Ilves koki 2-4 tappion ONS:lle.
Ilves-leirissä uskotaan kuitenkin omaan vahvaan tekemiseen. Maajoukkuetauon aikana Ilveksen valmistautuminen on sujunut päävalmentaja Lahtisen mukaan hyvin: ”Maajoukkuetauko antoi meille mahdollisuuden huilata hetken ja ladata akkuja kauden viimeiseen rutistukseen. Harjoittelimme viime viikolla kevennetysti ja loppuviikon otimme levon kannalta. Pelaajat ovat olleet harjoituksissa oikein virkeällä jalalla liikenteessä ja olemme vetäneet hyvän ja intensiivisen harjoitusviikon. Pitkä ja raskas kausi ei näy millään tavalla ainakaan harjoituskentällä ja myös suuremmilta loukkaantumisilta olemme välttyneet.”
Vierasottelussa 21.9. ONS:a vastaan Ilves hallitsi peliä jo selvästi, mutta silti jouduttiin tyytymään yhteen pisteeseen. Lauantain ottelussa Ilves aikoo jatkaa hyvää peliään, jota se esitti jo Oulussa. IK Myrania vastaan saatiin myös maalihanat auki eli joukkueessa on vahva luotto, että ONS kaadetaan ja saadaan lopullinen niitti sarjapaikan varmistamiseksi. ”ONS kohdattiin muutama viikko sitten ja tuon ottelun jälkeen olimme pettyneitä tasatulokseen, koska meillä oli kuitenkin ainekset voittoon. Oma pelaamisemme on ottanut edistysaskelia haluttuun suuntaan ja pelaaminen paranee ottelu ottelulta. Pääasia tulee olemaan hyvän vireystilan löytäminen ja tason säilyttäminen ottelun sisällä koko 90 minuutin ajan” ennakoi päävalmentaja Lahtinen vastustajaa ja tulevaa ottelua.
Ilves – ONS 12.10. klo 14:00 Tammelan Stadion
Liput 7 € / 5 €