
Sunnuntaina vieraaksi Tammelaan saapuu IK Myran. Alaloppusarjan ensimmäisessä ottelussa Ilves otti Myranista selvän vierasvoiton. Edellisen kotiottelun Ilves hävisi TPS:lle, mutta viime viikonloppuna Ilves onnistui nappaamaan vieraspisteen ONS:lta. Sarjatilanne on edelleen hyvin tasainen kolmen viimeisen joukkueen osalta, kun kaikki ovat vain neljän pisteen sisällä. Sunnuntaina Tammelassa on siis tarjoolla jännittävä ja tasainen kamppailu. ” Edellinen ottelumme oli hyvä esitys meiltä ja päätavoite sunnuntain otteluun on pystyä pitämään vähintään sama taso yllä. Meillä on ollut viime aikoina esityksissä tason heilahduksia ottelusta toiseen, mutta kaikki tekeminen viikon aikana harjoituksissa viittaa siihen, että olemme erittäin virkeitä ja valmiita kohtaamaan Myranin, enkä millään jaksa uskoa, että emme pystyisi hyvään ja tasapainoiseen otteluun”, ennakoi Ilveksen päävalmentaja Mika Lahtinen tulevaa ottelua kotijoukkueen osalta.
IK Myran sisuuntui Ilves-tappiostaan ja otti ONS:sta komean 3-0 voiton. Edellisenä viikonloppuna, myös Myran joutui toteamaan TPS:n paremmakseen Turussa lukemin 2-0. Tällä hetkellä sarjan jumbopaikalla oleva Myran kaipaa lisäpisteitä säilyäkseen sarjassa. Joukkue onkin esittänyt hyviä otteita viime aikoina, mm. laitapelaaja Prest on ollut vahvalla pelipäällä. IK Myran ei siis varmasti tule päästämään Ilvestä helpolla. Ilveksen valmentaja Lahtinen myöntää myös että helpolla pisteet eivät tule: ”Vastustajat ovat tietysti tässä vaiheessa kautta jo erittäin tuttuja ja joukkueet tuntevat toisensa hyvin. Olemme toki käyneet läpi tulevan vastustajan pelaamista, kuten aina teemme, mutta kyllä suurin huomio on ollut omassa tekemisessä. Viime ottelussa Myrania vastaan saimme paljon onnistumisia kentän eri osa-alueilla ja tuloksena oli selkeä voitto. Täytyy kuitenkin muistaa, että jokainen ottelu on oma tarinansa ja on kaikille selvää, että kaikkia joukkueita vastaan asenteen ja keskittymisen täytyy olla kohdallaan, jos mielimme pisteitä saada.”
Ilves on valmistautunut otteluun hyvin ja lähtee tavoittelemaan sarjapaikan osalta erittäin tärkeää voittoa. ”Pelillisiä asioita on pystytty systemaattisesti viemään eteenpäin ja viime ottelussa oli taas nähtävissä selkeää kehittymistä varsinkin pallollisessa pelaamisessa. Pystyimme hyökkäämään monipuolisesti ja rakentamaan useita huippupaikkoja, mikä on aina hyvä merkki. Pelaajatilanne on hyvä. Toki tässä vaiheessa kautta pelaajilla on pieniä kolhuja ja tuntemuksia, mutta kaikin puolin minulla on erittäin luottavainen olo sunnuntaita ajatellen”, jatkaa Lahtinen ottelun ennakkointia.
Ilves – IK Myran 29.9. klo 15:00 Tammelan Stadion
Liput 7 € / 5 €