Talka, Bergius ja Kantanen lähtevät juonimaan sarjakärkeä kumoon lauantaina. Kuva: Joope Erkkilä.

Viime sunnuntaina johtonsa toisella puoliajalla sarjakakkosta TiPSiä vastaan menettäneet keltavihreät ovat entistä sisuuntuneempia nappaamaan pisteitä kotonaan. Tällä viikolla vastus ei tosin ainakaan helpotu, kun sarjaa johtava Åland United saapuu lauantaina Tammelaan.

Liigan neljännellä kierroksella kohdanneet joukkueet ovat menneet tuon kohtaamisen jälkeen sarjataulukon eri päissä. Ahvenmaalla käydyn kamppailun vierasjoukkue Ilves voitti 0-1, kun Roosa Tuominen iski ottelun ainoan maalin aivan loppuhetkillä. ÅU on kokenut Ilvekselle kärsityn tappion lisäksi ainoastaan yhden häviön, joka tuli seitsemännellä kierroksella PK-35 Vantaata vastaan.

Edellisellä, 12. ottelukierroksella saarelaiset kaatoivat kotonaan sarjassa yhdeksäntenä olevan JyPKin lukemin 3-1.

Työhaalarit jalkaan ja talkaat pystyyn

Keltavihreiden avauskokoonpanossa paikkansa vakiinnuttanut Moona Talka pääsi tämän kertaisessa ennakossa avaamaan sanaista arkkuaan.

Joukkueella on menossa pisteiden valossa hieman vaikea jakso. Mitä teidän on tehtävä, jotta otteluissa saavutetut johtoasemat säilyisivät loppuun asti ja pistetä tulisi?

”Ehkä se, että nyt täytyy vaan tehdä kaikki asiat vielä pikkuisen paremmin. Ollaan treenattu ja pelattu hyvin, mutta se ei ole riittänyt kovia vastustajia vastaan, joten en usko, että jotain olisi tehtävä eri tavalla vaan yksinkertaisesti vielä paremmin.”

Itselläsi on jo yksi maali tehtynä ja olit myös TiPS-ottelussa vahvasti mukana Kantasen Jennin kauden avausmaalissa. Miten teidän yhteistyö mielestäsi sujuu?

”Se sujuu hyvin! Pelataan mun mielestä hyvin yhteen, vaikka ei olla kauaa edes keretty treenata yhdessä loukkaantumisten ja koronan takia. Jenni on taitava ja kova tekemään töitä joukkueen eteen, joten se helpottaa tietysti myös mun peliä.”

Aloitit penkiltä ja pääsit toisella puoliajalla kentälle vierasvoitossa Åland Unitedia vastaan. Miten ikävä vastustaja tämän hetken sarjakärki oikein on?

”Åland on vahva joukkue täynnä hyviä yksilöitä, mutta niin on moni muukin joukkue tässä sarjassa. Meidän täytyy tiedostaa niiden heikkoudet ja vahvuudet ja saada se yksi teho vielä lisää omaan peliin, niin sillä pisteet jää kotiin.”

Kaikki Kansallisen Liigan joukkueet ottavat viikonloppuna kantaa samanarvoisuuden puolesta ja pelaajat käyttävät otteluissa sateenkaaren värisiä kengännauhoja. Kengännauhoja sekä huippujalkapalloa pääsee ihastelemaan lauantaina Tammelassa, Ilves – Åland United alkaa kello 15. Lippuja saa stadionin porteilta, tervetuloa Tammelan katsomoon!