
Kumpi juhlii osumia tiistaina Kaupissa, keltapaitainen kotijoukkue vai helsinkiläisvieraat? Kuva: Joope Erkkilä.
Miesten Kakkosen B-lohkossa kaksi joukkuetta on ollut ylitse muiden. Ja sarjakärkikin johtaa kakkosta 12 pisteellä. Nousunsa Ykköseen jo varmistanut Klubi 04 saapuu tiistaina Kauppiin kohtaamaan myöskin hienon kauden pelanneen Ilves/2:n. Ottelu pelataan tiistaina 3. marraskuuta kello 17 alkaen Kaupin uudella tekonurmella.
Ilves/2 on pelannut tällä kaudella Kakkosessa 16 ottelua, joista voitto on irronnut 11 kertaa. Viimeisin voitto tuli lauantaina 24. päivä lokakuuta Ratinassa, kun sarjanelosena oleva PIF kaatui lukemin 2-0. Keltaisten maaleista vastasivat upean soolomaalin viimeistellyt Maksim Stjopin sekä lisäajalla osunut Santeri Kallio.
Helsinkiläiset ottivat viime kierroksella kotonaan rutiinivoiton lohkojumbo Pallo-Iiroista osumin 2-1. Kyseessä oli helsinkiläisjoukkueen 15. voitto 16. ottelusta, joten sinivalkoisten marssi on ollut hurjaa läpi kauden. Klubi 04:n ainoa pistemenetys tuli kesäkuun lopulla, kun joukkue jäi maalittomaan tasapeliin toisen tamperelaisen kanssa. Ehkä kauden toinen pistemenetys tulee myös Tampereella, tällä kertaa keltapaitaista vastustajaa vastaan?
Maalintekijöitä
Ilves/2 on paukutellut vastustajan verkkoja tällä kaudella 39 kertaa. Joukkueen parhaat maalintekijät ovat viisi ottelua pelannut ja kahdeksan maalia tehnyt Santeri Haarala sekä kahdeksan ottelua pelannut ja viisi maalia viimeistellyt Miska Rautiola. Molemmat pelimiehet lähtivät kesken kauden Veikkausliigan peleihin,ensimmäisenä mainittu Turkuun ja jälkimmäinen keltavihreän isoveljen riveihin. Myös aiemmin mainittu Maksim Stjopin sekä Tomas Varhi ovat molemmat tehneet viisi maalia Rautiolan tapaan.
Kauden viimeinen vastus on tehnyt peräti 53 maalia. Näistä maaleista leijonanosa on mennyt 14 kaappia paukuttaneen Kai Meriluodon sekä kahdeksan maalia mieheen tehneiden Casper Terhon ja Saku Heiskasen nimiin.
Veikkausliigassakin jo esiintyneet Oiva Jukkola ja Juho Pietola ovat olleet keltaisten aktiivisimpia esiintyjiä Kakkosen peleissä, sillä molemmat ovat pelanneet yhtä vaille kaikissa otteluissa. Keskikentän Julius Järvinen ja Rasmus Lehtonen sekä hyökkääjä Mikke Silvennoinen ovat kaikki pelanneet 14. ottelussa.
Pitkään rinta rinnan
Joukkueet etenivät pitkään B-lohkon kärjessä aivan tasapisteissä. Keltaiset kokivat kauden ensimmäisen pistemenetyksen elokuun 7. päivä, kun ”paikallisottelu” HJS Akatemiaa vastaan päättyi vieraissa maalikilvan jälkeen lukemiin 3-3. Syyskuun puolivälistä lähtien keltapaitojen ote hieman lipsui, kun joukkue kärsi Kakkosessa neljä tappiota putkeen. Kolme näistä tuli vieraskentillä.
Klubi 04 karkasi tällä välin tavoittamattomiin ja varmisti sarjanousun Ykköseen. Ilves/2 tosin varmisti sarjan kakkospaikan jo hyvissä ajoin, sillä HJS Akatemia on ennen viimeistä kierrosta yhdeksän pisteen päässä keltapaidoista.
Talenttivalmentaja Lehtosen kommentit
Ilves/2:n ja A-poikien talenttivalmentaja Joni Lehtonen kertoo olevansa tyytyväinen nuoren porukan kauteen ja antaa paljon kiitosta pelaajille.
Millaiset fiilikset ovat päällimmäisenä, kun mietit mennyttä Kakkosen kautta?
”Kausi on ollut tuloksellisesti erittäin hyvä, mikä luonnollisesti antaa aihetta tyytyväisyyteen. Parhaan toiseksi sijoittuneen paikka on edelleen omissa käsissä viimeisellä kierroksella ja siitä lähdemme tosissamme taistelemaan (saattaa aueta vielä nousumahdollisuus Ykköseen). Yksilötasolla on tullut paljon onnistumisia ja useampi pelaaja on noussut jopa kolkuttelemaan Veikkausliigan portteja, mikä tietysti on kakkosjoukkueen pääasiallinen tavoite.”
Missä asioissa olette onnistuneet parhaiten?
”Onnistuimme hyvin koronan myötä aiheutuneen omatoimijakson harjoittelussa, mistä luonnollisesti suurin kiitos kuuluu motivoituneille pelaajille. Tuo antoi hieman etumatkaa suhteessa vastustajiin kauden alussa ja luonnollisesti itseluottamus kasvoi kohisten, kun voittoja alkoi sadella. Pelaajat ovat taktisesti melko kypsiä ja pystyvät mukautumaan erilaisiin rooleihin ja tapoihin pelata.”
Kuinka paljon omaa tekemistä vaikeutti, kun pelaajia lähti lähestulkoon ovista ja ikkunoista muun muassa edustuksen rinkiin?
”Tietysti esimerkiksi Miska Rautiolan siirtyminen edustusjoukkueeseen vaikutti paljon meidän pelaamiseemme. Miskalla oli erittäin iso rooli esimerkiksi pelin avaamisessa ja väkisinkin noin ison palasen puuttuminen vaikuttaa joukkueen pelaamiseen. Pelaajien siirtyminen ’eteenpäin’ avaa tietysti aina mahdollisuuksia seuraaville ja nuoremmat pojat ovat onnistuneet kautta linjan hienosti.”
Minkälaisen kouluarvosanan antaisit kaudesta joukkueelle?
”Kouluarvosana on ehdottomasti kiitettävä ja olisi lähennellyt jopa kymppiä ennen loppukauden harmittavaa neljän pelin tappioputkea. Nyt arvioisin suorituksen 9+ arvoiseksi.”
Minkälainen poppoo mielestäsi on sarjanousun varmistanut Klubi 04?
”Klubi 04 on sarjanousunsa ansainnut. Joukkue on täynnä poikien maajoukkuepelaajia ja lisäksi mukana on pari aikuisikäistä täsmävahvistusta, muun muassa liigakokemustakin omaava Chris James. Klubin selkeä tavoite kaudelle oli saavuttaa organisaatiolle paikka Ykkösessä ja sen he myös ansiokkaasti saavuttivat. Vilpittömät onnittelut annetaan sitten, kun taisto on tiistaina saatu päätökseen.”
Ilves/2 – Klubi 04 Kaupin uudella tekonurmella tiistaina 3. marraskuuta kello 17 alkaen. Katsomoon on vapaa pääsy, tervetuloa. Kannattaa huomioida, että istumapaikkoja katsomossa on rajatusti, varaa oma istumapaikkasi siis ajoissa, kaikki turvallisuussuositukset totta kai huomioiden.

Oiva Jukkola on esiintynyt 15 kertaa Kakkosen peleissä tällä kaudella. Veikkausliiga-debyyttikin on jo takana. Kuva: Joope Erkkilä.