Ojalan 10 suosikkia





Kaksi viimeisintä kautta Ilvestä edustanut Matias Ojala on pelkästään neljän viime vuoden aikana ehtinyt pelata jo 94 Veikkausliiga-ottelua. Oululaislähtöinen Ojala on aiemmin kokenut putoamistaisteluja, mutta Ilves-paidassa uutena on tullut pääsarjan kärkisijojen hätyyttely.

En ollut aikaisemmin taistellut mestaruudesta. Jos jäisimme nyt ilman mitalia, niin totta kai se harmittaa. Johdimmehan sarjaa jo niin pitkään ja olimme kärjessä vielä muutama viikko sitten, Ojala pohtii.

– Kokonaiskuvassa Ilveksellä menee kuitenkin hienosti ja joukkueena tämä kausi kyllä jää plusmerkkiseksi. Olen nauttinut pelaamisesta.


Päätöskierroksella 19.10. vastaan asettuu HJK. Pitkä kausi olisi makeaa päättää mitalijuhliin Tammelan yleisön edessä.

HJK on sellainen vastustaja, jonka päänahan jokainen haluaa. Siihen päälle kyseessä on vuoden viimeinen peli ja vielä kotona, joten tästä ei ainakaan latausta puutu. Jokainen haluaa näyttää ja päättää kauden voittoon.

Hienoimpina muistoina kaudesta nousevat mieleen Suomen Cupin voitto ja tietysti sekin, että sain tehtyä maalin finaalissa. Pokaalin nostaminen on koko tähän astisen urani hienoin hetki. Toivottavasti vielä saan liigamitalinkin kaulaan Ilves-paidassa, Ojala päättää.


Ennakkolipunmyynti: Ilves vs. HJK »

It is also necessary to flee the friends, the relatives or the students who diffuse anguish: if you have a group of friends who cheers you up, find an excuse to move away from it. If your parents are stressing you with their questions, tell them gently and take a little distance. About students who spread anxiety, do not be a victim of demoralization companies: sometimes it is enough to hear a sentence heard at the exit of an amphitheater or on arrival on the day of the exam, to bring up your fear of his box totally irrationally. Think of all the rumors as wind, and drive them away without allowing yourself to be contaminated. Stay focused on your work, and practice everything you’ve learned. Ah, but! That’s it, you’re at your exam table. We distribute the subjects, your heartbeats. Well. What if you breathe slowly and deeply two to three times? What is most important at this time? It is to read https://typemyessays.com in full with calm and attention: otherwise, the stress risks to make you leave on an off-topic or a mistake of insanity. Check that you have not forgotten to turn a page of the subject (yes, it happens). Do not rush, but take a little height, either to choose your subject (if there is a choice) or to think about your strategy.





”Matigolin” kymmenen kivointa / setti suosikkeja

 

ruoka: naudan sisäfilepihvi

juoma: Pepsi Max

elokuva: A Star Is Born

musiikki: R’n’B ja hip hop

jalkapalloilija: Lionel Messi

seura Ilveksen lisäksi: AC Oulu

harrastus: pleikkari

asia tai paikka Tampereella: Tammelan stadion

matkakohde: Thaimaa

vitsi: Tämä vitsi toimii ehkä paremmin ”Ilun” (Ilari Mettälä) ääneen lausumana, kuin kirjoitettuna, mutta miksi Turku on Suomen afrikkalaisin kaupunki?
Jos turkulainen menee kioskille, niin se sanoo ”An gola ja nami bia!”

 

Aiemmat lempparilistat:

Eetu Mömmö »
Mikael Almen »
Ilari Mettälä »
Yusif Moussa »
Naatan Skyttä »
Aleksi Tarvonen »
Tiemoko Fofana »
Iiro Järvinen »
Felipe Aspegren & Janne Saksela »
Tariq Kazi »
Eero Tamminen »
David Addy »
Tatu Miettunen »
Jesse & Roope Huhtala »
Tuure Siira »
Lauri Ala-Myllymäki »
Janne-Pekka Laine & Mika Hilander »

Lue myös