Kokemusta menetettiin ja nuoruutta sekä raikkautta saatiin tilalle
Ilveksen naisten joukkue sijoittui viime kaudella seitsemänneksi. Päättynyt kausi toi tullessaan myös sukupolven vaihdoksen, sillä useampi kokenut pelaaja siirtyi joukkueesta pois. Ilveksen loistava juniorimylly tuottaa kuitenkin uusia lahjakkuuksia ja aukkoja oli heillä helppo paikata.
Johanna Salmijärvi ja Marjukka Mikkonen siirtyivät Norjaan, Amazon Grimstad FK:hon. Nea Lehtola ja Emmaliina Tulkki puolestaan siirtyivät pääkaupunkiseudulle HJK:n riveihin. Nea Nyrhinen, Erika Winter, Onna Ketola sekä Sara Inget pitävät välivuotta. Lopettamispäätöksen ovat puolestaan tehneet Kaisa Björn, Eini Vesaniemi sekä Emmi Ristimäki.
Tulopuolella ovat tällä hetkellä hyökkääjä Aino Varkoi, joka siirtyy Kuopion Pallokissojen joukkueesta keltavihreisiin. Omista junioreista edustusjoukkueeseen tiensä raivasivat Armi Heikkilä (keskikenttä), Jenni Kantanen (hyökkääjä) sekä Hanna Sherazer (maalivahti). Ilves pitää vielä ovia avoinna muutamalle vahvistukselle ennen kauden alkua ja neuvotteluita on jo käynnissäkin.
Aino Varkoi: Halusin pyrkiä Ilvekseen, koska joukkue on motivoitunut ja harjoitteluolosuhteet erittäin hyvät, joten uskon että tämä harjoitteluympäristö antaa hyvät mahdollisuudet kehittyä pelaajana. Lisäksi Tampereella pystyy yhdistämään hyvin jalkapallon ja opiskelun.
Armi Heikkilä: Naisissa ei enää valmentajien niinkään tarvitse vaatia pelaajilta motivaatiota taikka kunnolla treenaamista. Pelaajilta tuntuu tulevan itseltään motivaatio ja treeneissä on aina kiva harjoitella kun tietää kaikkien tekevän täysiä. Pelaajat myös vaativat enemmän toisiltaan. Selkeä ero on fysiikassa eli pelin tempo on nopeampaa ja tilanteisiin mennään kovemmin. Kaikki pelaa tosissaan mutta kuitenkin kaikilla on hauskaa.
Jenni Kantanen: Tavoitteenani tällä kaudella Naisten Liigassa on vakiopaikka avauskokoonpanossa. Yritän myös auttaa joukkuetta mahdollisimman paljon, jotta alkavasta kaudesta tulisi mahdollisimman onnistunut.
Hanna Sherazer: Hyvältä on tuntunut treenata naisten joukkueen mukana. Viime kaudella kävinkin jo siellä, mutta nyt kun olen tiiviimmin porukassa mukana, niin onhan tämä kivaa. Treeneihin on aina kiva tulla!