Ilves ja 18-vuotias huippulupaus Naatan Skyttä ovat allekirjoittaneet kaudet 2021 ja 2022 kattavan jatkosopimuksen. Ilves Futis-Liigassa jalkapallon aloittanut Naatti teki Veikkausliigadebyyttinsä jo kaudella 2018. Tuolloin hän tuli vaihdosta kentälle 25.8. pelatussa ottelussa Turun Palloseuraa vastaan. Yhteensä Naatti on pelannut 22 Veikkausliigaottelua, joissa hän on viimeistellyt neljä maalia. Suomen maajoukkueita hän on edustanut U17 ja U19-tasolla. Syyskuussa hänet valittiin U21-maajoukkueeseen kahteen EM-karsintaotteluun, mutta loukkaantumisen vuoksi hän joutui jäämään pois otteluista.
Naatan on ollut usean ulkomaalaisen seuran kiinnostuksen kohteena, mutta Ilveksen ja Ilveksen kannattajien onneksi hän on katsonut Ilveksen olevan tällä hetkellä paras paikka oman kehittymisensä kannalta. ”Totta kai on kiva jatkaa pelaamista kotikaupungissa omassa kasvattajaseurassa. Täällä on hyvä ympäristö ja olosuhteet kehittyä pelaajana”, Naatti kommentoi tuoretta jatkosopimustaan.
Ilveksen päävalmentaja Jarkko Wiss on luonnollisesti iloinen Naatin jatkosopimuksesta: ”Tosi hienoa, että saatiin sovittua 2-vuotinen jatkosopimus Naatin kanssa. Olen todella iloinen, että seuran oma kasvatti päätti jatkaa kehitystään vielä täällä Tampereella. Nyt tarvitsee vain saada nuo pienet vaivat häneltä pois. Tarvitaan hyvä yhtäjaksoinen harjoittelujakso, niin saamme hänestä varmasti myös tehoja irti enemmän. Naatti on tietyllä tapaa poikkeuksellisen lahjakas suomalainen pelaaja ja varmasti koko Ilves-yhteisö iloitsee meidän kanssamme hänen jatkostaan. Nyt odotamme seuraavaa harppausta eli nousemista johtavaksi pelaajaksi Suomessa.”
Myös Ilveksen varatoimitusjohtaja Toni Hevonkorpi iloitsee Skytän jatkosopimuksesta: ”Mahtavaa, että Naatti allekirjoitti jatkosopimuksen kanssamme. Hän on todella hyvä pelaaja ja ominaisuuksiensa puolesta monella tapaa jopa poikkeuksellinen pelaaja meidän sarjassamme. Se, että hän on vielä käynyt läpi koko meidän seuran junioriputken aina kortteliliigasta Veikkausliigaan, tekee hänestä mielettömän hienon esimerkin kaikille seuramme junioreille.”

Naatti teki ensimmäisen maalinsa Veikkausliigassa ottelussa HIFK – Ilves Telia 5G Areenalla Helsingissä 23.8.2019