Moposport on naisten edustusjoukkueen uusi pääyhteistyökumppani

Moposport ja Ilveksen naisten edustusjoukkue ovat solmineet yhteistyösopimuksen! Moposportista tulee yksi edustusjoukkueen pääyhteistyökumppaneista.

Moposport tulee näkymään kauden mittaan niin keltaisten kotipaitojen etupuolella kuin myös ottelumainoksissa. Molemmat sopimuksen osapuolet vaikuttavat tyytyväisiltä yhteistyökumppanuuteen.

”Moposport tulee uutena pääyhteistyökumppanina naisten edustusjoukkueen mukaan. Olemme luonnollisesti innoissamme uudesta yhteistyökumppanista, joka toimii ja näkyy näyttävästi myös Tampereella”, Ilves jalkapallojaoston urheilutoimenjohtaja Janne Räsänen kertoo.

”Olemme todella innoissamme yhteistyöstä Ilveksen kanssa! Uskomme saavamme yhteistyöstä uusia ja mielenkiintoisia kontakteja sekä paljon positiivista näkyvyyttä. Uusi myymälämme Tampereen Lakalaivassa on otettu erittäin hyvin vastaan tamperelaisten keskuudessa ja haluamme siksi olla aina vain vahvemmin osana tamperelaista yhteisöä”, Juha Soukka Moposportilta sanoo.

Moposportilla on tällä hetkellä kaksi liikettä, joista Tampereen liike löytyy Lakalaivasta, osoitteesta Korjaamonkatu 2 ja Vantaan puolestaan osoitteesta Petikontie 22.

Uuden pääyhteistyökumppanin verkkosivuihin pääsee tutustumaan täällä: moposport.fi/.

Edustusjoukkueen muut pääyhteistyökumppanit ovat Pihlajalinna sekä YH Kodit.

Lue myös

X