Mikael Soisalo ilahtui avausmaalistaan Veikkausliigassa

_DSC0248

Ilves kaatoi PK-35 Vantaan numeroin 2-0 (0-0) perjantai-iltana kotikentällään Tammelan stadionilla. Täksi kaudeksi Ilvekseen 2+1-vuotisella pelaajasopimuksella siirtynyt nuorisomaajoukkuekonkari Mikael Soisalo oli ottelun hahmoja.

Äskettäin 18 vuotta täyttänyt Soisalo syötti Tuure Siiran tykittämän 1-0-voittomaalin ja viimeisteli itse 2-0-osuman (kuvassa) senegalilaistaikuri Emile Paul Tendengin syötöstä. Nuorukainen oli mielissään, että avausmaali Veikkausliigassa on nyt tehty.

”Kyllä maali tuntui todella hyvältä! Olimme avausjaksolla vähän vaisuja, mutta päävalmentajamme Jarkko Wiss painotti tauolla, että muutamme pelitapaamme enemmän prässäävämmäksi ja pääsin siinä itsekin pelaamaan enemmän omilla vahvuuksillani.”

”Tottakai tällaiset onnistumiset antavat paljon itseluottamusta jatkoa ajatellen. Ja kun nurmien kunnot tästä vielä paranevat, niin uskon, että pääsen käyttämään vieläkin enemmän vahvuuksiani.”

Ilves on pelannut nyt kuusi sarjaottelua. Erittäin juoksuvoimainen ja energinen Soisalo on ollut niistä viidessä avauksessa. 

”Jollain tavalla on ollut pieni yllätys, että olen päässyt paljon pelaamaan ja on tullut onnistumisia, mutta toisaalta tämä on ollut minun tavoitteeni ja teen sen eteen jatkuvasti kovasti töitä. Jos tosissaan haluaa joskus pelata ulkomailla, niin tavoitteet on oltavat kovat ja pelaavaan kokoonpanoon Veikkausliigassa on murtauduttava jo nuorena. Täytyy vaan jatkaa kovaa harjoittelua” kommentoi Soisalo.

Otteluraportti TÄSTÄ
Tilannekooste TÄSTÄ.
Soikkelin pelaajakortti TÄSTÄ.

_DSC0250

soisalo1

Lue myös