Mensahin 10 suosikkia

Baba Mensah viimeisimmän HJK-pelin jälkeen




Vuonna 2017 Ilveksen riveihin liittynyt toppari Baba Mensah on ollut tärkeä palanen alakerrassa tälläkin kaudella. Mitään pelkäämättömän 25-vuotiaan Mensahin vahvat otteet ovat keränneet paljon kiitosta, esimerkiksi MTV Urheilu valitsi hänet Veikkausliigan arvokkaimmaksi puolustajaksi.

Kiitos vain kannustuksesta, mutta en mielelläni puhu yksilösuorituksistani. Olen pieni osa joukkuetta, joka toimii parhaiten kokonaisuutena. Yritän vain olla mahdollisimman valmis jokaisessa pelissä ja tilanteessa, Mensah pyörittelee.

Kun vertaan tätä kautta edellisiin, niin olemme kehittyneet entisestään. Asetimme kauden alussa kovat tavoitteet ilman pelkoa. Olemme jättäneet selvän merkin osaamisestamme. Eurocup-paikka on jo, mutta mitali on vielä viimeisestä ottelusta kiinni.

Veikkausliigan päätöskierroksella Ilves saa vastaansa HJK:n. Tamperelaiset ovat tällä hetkellä sarjataulukon neljäntenä tasapisteissä pronssissa roikkuvan FC Hongan kanssa. Maaliero on niukasti espoolaisten eduksi.

Luvassa on todella tärkeä ottelu. Emme mene muuten vain pelailemaan, vaan haluamme ja tarvitsemme voiton. Kauden viimeisessä pelissä annetaan kaikki kentälle, Mensah lupaa.


Ennakkolipunmyynti: Ilves vs. HJK »





Baban kymmenen kivointa / setti suosikkeja

 

ruoka: kanansiivet

juoma: mineraalivesi

elokuva: Troija

musiikkiartisti: Akon

jalkapalloilija: Jaap Stam

seura Ilveksen lisäksi: Real Madrid

harrastus: kotona lepäily

asia Suomessa: Ihmiset, kaikki ovat sosiaalisia ja ystävällisiä.

matkakohde: Ghana

vitsi: Tämä on vähän noloa, mutta nyt sille voi jo nauraa. Kun olin lapsi, minulla oli tapana vaivihkaa varastaa äitini kokkaamia ruokia ja herkkuja. Kerran pihistin lihaa pannulta, mutta äitini alko epäillä ja tuli luokseni. En tiennyt mihin piilottaa ruoan nopeasti, joten laitoin sen vain housujeni sisään. Äitini tutki käsiäni ja yritin pitää pokkani. Tirisevä liha oli polttavan kuuma, mutta en voinut reagoida, jotta en jäisi kiinni. Housuissani poltteli ja lopulta tuska kävi niin sietämättömäksi, että laskin alleni. No, samalla tärveltyi ruoka ja sain kunnolla selkääni.

 

Aiemmat lempparilistat:

Matias Ojala »
Eetu Mömmö »

Mikael Almen »
Ilari Mettälä »
Yusif Moussa »
Naatan Skyttä »
Aleksi Tarvonen »
Tiemoko Fofana »
Iiro Järvinen »
Felipe Aspegren & Janne Saksela »
Tariq Kazi »
Eero Tamminen »
David Addy »
Tatu Miettunen »
Jesse & Roope Huhtala »
Tuure Siira »
Lauri Ala-Myllymäki »
Janne-Pekka Laine & Mika Hilander »

Lue myös