Marjukka Mikkonen palaa Ilvekseen vuonojen mailta

Maalivahti Marjukka Mikkonen siirtyi Ilvekseen jo kaudeksi 2018 Åland Unitedista. Opiskelut veivät hänet kuitenkin ensin Norjaan, jossa hän pelasi Amazon Grimstad FK:n riveissä. Nyt luotettava veräjänvartija on valmis palaamaan Tampereelle torjumaan Ilveksen takaisin kärkikahinoihin.

Iisalmessa jalkapallo-oppinsa saanut Mikkonen valitsi aikoinaan Ilvekseen kehittyäkseen jalkapalloilijana ja sama pätee edelleen.

”Täällä on loistavat olosuhteet sekä valmennus, joten oli todella helppo valita Ilves. Minulla oli mahdollisuus jatkaa Norjassakin, mutta halusin palata Suomeen”, avasi Mikkonen päätöstään paluusta. ”Ehkäpä houkuttelen jonkun norjalaispelaajan tänne Ilvekseen”, hän nauraen lisää.

Vahvuuksinaan Mikkonen pitää torjuntatyöskentelyä sekä pelinohjaamista. Kokenut maalivahti tuo mukanaan rauhallisuutta sekä johtajuutta, niin kentälle kuin pukukoppiin. Vapaa-aikansa hän viettää rauhallisesti kotioloissa, hyvää ruokaa syöden sekä tv-ohjelmia katsellen.

Ilves Naisten taival Suomen Cupissa alkaa tammikuun lopulla. Ensimmäisellä kierroksella joukkue kohtaa jyväskyläläisen JyPK:n sekä vantaalaisen PK-35:n.

Katso Marjukan terveiset Ilves TV:stä:

ps. Muistathan hyödyntää kausikorttitarjouksemme, joka on voimassa vielä vuoden loppuun asti! Kausikortilla näet myös Suomen Cupin ottelut. Tilaa omasi täältä.

Lue myös