Maaliton Vepsu-peli jatkaa tasuriputkea



Ilves – VPS

0 – 0  (0 – 0)

Yleisömäärä
3684

IS-tähdet
*** Voutilainen
** Ayarna
* Engström

Pancho Villan nälkäisin pelaaja
Järvinen
Hookin tulisin pelaaja
Ayarna

Kärsivällistä shakkia

Kotijoukkue aloitti ottelun kovalla prässillä. Pallonhallintaan pelinsä perustava VPS ei meinannut millään saada otetta rakentelusta. Ainoastaan pitkät syötöt jamaikalaishyökkääjä Andre Clennonia kohden työllistivät tupsukorvien puolustusta.

Iiro Järvinen oli lähellä ujuttaa pallon verkon perukoille jo muutaman minuutin pelin jälkeen. Hyvä tilan kavennus johti toppari Mikko Viitikon pallonmenetykseen. Järvinen päätti nopean laitajuoksunsa tarkkaan laukaukseen, mutta virolaismaalivahti Marko Meerits sai sormenpäänsä väliin.

Jakson edetessä Vepsu pääsi jälleen ns. kuskin paikalle. Päävalmentaja Petri Vuorisen miehistölle ominainen lyhytsyöttöpeli alkoi sujua totuttuun tapaan. Rauhallinen pallonsiirtely pysyi kuitenkin lähinnä omalla kenttäpuoliskolla.

Puolustusvoittoinen taktiikka näkyy tulostaululla

Tauolla taivas repesi hetkellisesti. Rankka sadekuuro pyyhkäisi Tammelan stadionin yli ja jätti kentän liukkaaksi. Liukastumiset ja kovenevat taklaukset antoivat oman lisänsä muuten varovaiseen peliin.

71. minuutilla alati maaliahnas Tuco aiheutti sydämentykytyksiä ”Raidan” puolustukselle. Hyvän pallonriiston myötä hän rynnisti puolittaiseen läpiajoon vasemmasta laidasta. Puolustaja Ebrima Sohna veti selkäpuolelta Tucon kumoon, mutta tilanteesta ei tuomittu rangaistuspotkua.

Loppua kohden alkoi olla selvää, että tasatulos kelpaa molemmille osapuolille. Päävalmentaja Jarkko Wiss tietää, että jalkapallossa kauneus on katsojan silmässä. Riskinotto väärissä paikoissa kostautuu pitkässä juoksussa.

 – Mielestäni ihan hyvätasoinen jalkapallo-ottelu, jossa molemmat pelasivat kurinalaisesti ja tiesivät vastustajan vahvuudet. En muista montaa maalipaikkaa Vepsulta tai että he olisivat päässeet murtamaan puolustuksen. Meillä oli avaimet voittoon, mutta maali jäi tällä kertaa puuttumaan. Sarja on tasainen ja kaikki on vielä auki, Wiss kertoo.



Kokoonpanot





ILVES

Avaus

1 Hilander Mika
4 Aspegren Felipe
6 Ayarna Reuben
8 Järvinen Iiro -> 75min 7 Matrone Marco
9 Rahimi Youness -> 86min 30 Agyiri Thomas
11 Ngueukam Ariel
13 Mensah Baba
15 Ala-Myllymäki Lauri -> 70min 14 Siira Tuure
16 Miettunen Tatu
17 Penninkangas Teemu
20 Tamminen Eero

Vaihto

12 Luukkanen Johannes
19 Juuti Jaakko
26 Hilska Antto





VPS

Avaus

1 Meerits Marko
2 Lahti Timi
3 Koskimaa Ville -> 46min 19 Sohna Ebrima
4 Engström Jesper
5 Viitikko Mikko
6 Voutilainen Jerry
8 Strandvall Sebastian
9 Lähde Juho
15 Levänen Jonas
17 Vahtera Joonas -> 54min 7 Hakola Juha
18 Clennon Andre Anthony -> 75min 10 Morrissey Steven

Vaihto

12 Volotinen Samu
13 Böling Kim
14 Jurgenson Markus





Seuraava ottelu

Ilves – JJK 5.8. klo 17:00 Tammelan stadion -> ENNAKKOLIPUNMYYNTI



Lue myös