Maaliton pistejako tuliaisina mastokaupungista




FC Lahti – Ilves

0 – 0  (0 – 0)

Varoitukset

FC Lahti: Paananen, Stenio, Hauhia, Hostikka
Ilves: Siira

IS-tähdet

*** Vasjutin
** Tamminen
* Jovanovic

Lahden stadionilla ei maaleja nähty – taaskaan

Taitavat puolustukset vastakkain

Joukkeet lähtivät perjantai-illan otteluun hyvin levänneinä maajoukkuetauon jäljiltä. Pirteistä jaloista huolimatta ensimmäinen puolisko ei tarjonnut kovin merkittäviä maalipaikkoja. Peli kyllä aaltoili päästä päähän, mutta molempien osapuolien puolustuslinjat pysyivät tiiviinä.

Rikkonaisen puoliajan lopulla kotijoukkue alkoi potkia korkeita palloja Ilveksen rangaistusalueelle. Santeri Hostikka ja Pavel Nazimov pääsivät peräjälkeen yrittämään maalintekoa keskityksestä. Laukaukset jäivät kuitenkin vaillinnaisiksi. Vierailijoiden paras paikka avautui Youness Rahimille, mutta maalivahti Aleksandr Vasjutin ehti liukua väliin.

Ilves aloittaa todellisen jahdin

Toisella puoliajalla peli alkoi hiljalleen avautua. 70. minuutista lähtien keltapaidat ottivat ottelun hallintaan ja loivat jatkuvasti painetta ”kuhnureiden” maalille. Lahtelaiset repivät ja raastoivat viidettä perättäistä nollapeliä puolustaessaan.

Jo kuusi maalia tällä kaudella iskenyt kamerunilaishyökkääjä Ariel ”Tuco” Ngueukam pääsi Eero Tammisen mainiosta syötöstä kasvokkain maalivahdin kanssa, mutta Vasjutin venytti upean torjunnan. Seuraavassa tilanteessa Tuco ponnisti ensimmäisenä Antti Hynysen keskitykseen, mutta voimakas pusku pysähtyi ylärimaan.

Vasjutinin johdolla lahtelaiset saivat kuin saivatkin pidettyä maalinsa puhtaana täydet 90 minuuttia. Ilves pelasi eheän ottelun, eikä antanut vastustajan tilastoihin ainuttakaan laukausta maalia kohden. 0-0-tulos oli FC Lahdelle jo neljäs perättäinen!

”Kaksijakoiset fiilikset”

Ilveksen kapteeni Antti Hynynen oli tyytyväinen joukkueensa taisteluilmeeseen, vaikka täysi pistepotti jäikin uupumaan.

 – Vähän kaksijakoiset fiilikset siinä mielessä, että oli kuitenkin paikkoja tehdä se voittomaali. Tietysti pitää olla tyytyväinen, että nolla pysyi omissa. Pakettimme pysyi kokonaisuudessaan kasassa.

 – Tänään ei tullut palkintoa. Seuraava peli tulee nopeasti, ja pallo menee kyllä pussiin jossain vaiheessa. Täytyy tosiaan keskittyä siihen, että puolustus pysyy tiiviinä. Meidän tulee pitää tästä yhtenäisestä taisteluilmeestämme kiinni, Hynynen tietää.

Päävalmentaja Jarkko Wiss oli samoilla linjoilla. Kurinalaisen FC Lahden haastaminen onnistui mukiinmenevästi.

 – Ei tasapeliin tietysti täysin tyytyväinen ole. Pelinkulku oli sellainen, kuin suunnittelimmikin. Vaihtojen kautta saimme uutta virtaa toiselle jaksolle. Etenkin loukkaantumisesta palannut Tamminen oli supervaarallinen laidalla. Loimme paljon paikkoja. Mikäli saamme pidettyä parissa viimeisimmässä ottelussa nähdyn peli-ilmeen ja tasaisuuden yllä, niin kyllä niitä voittojakin väkisin tulee, Wiss päättää.



Kokoonpanot



FC LAHTI

Kentällä

78 Vasiutin Aleksandr (mv)
3 Hauhia Mikko (c)
6 Kärkkäinen Pyry
5 Jovanovic Igor
22 Hertsi Loorents
25 Kuningas Mikko -> 85min 28 Kekkonen Oskari
19 Paananen Aleksi
10 Helmke Hendrik
16 Hostikka Santeri -> 73′ 21 Simonovski Marko
9 Stenio
8 Nazimov Pavel -> 46min 15 Sesay Hassan

Penkillä

20 Sadik Irfan
13 Malen Masa
30 Mujunen Miikka (mv)

ILVES

Kentällä

1 Hilander Mika (mv)
4 Aspegren Felipe
5 Tanska Jani
16 Miettunen Tatu
2 Hynynen Antti (c)
10 Tendeng Emile Paul
6 Ayarna Reuben
8 Järvinen Iiro -> 80min 7 Matrone Marco
14 Siira Tuure -> 63min 15 Ala-Myllymäki Lauri
9 Rahimi Youness -> 64min 20 Tamminen Eero
11 Tuco

Penkillä

26 Hilska Antto
25 Koskinen Antti
18 Lehtonen Aleksis
12 Luukkanen Johannes (mv)



Seuraava ottelu


Ilves – SJK  to 22.6. klo 18:30 Tammelan stadion -> ENNAKKOLIPUNMYYNTI



Lue myös

Haastajasarja käyntiin Valkeakoskella – ”Avainasiat, oikeastaan koko loppusyksyyn…” haastattelussa päävalmentaja Lehtonen

Haastajasarja käyntiin Valkeakoskella – ”Avainasiat, oikeastaan koko loppusyksyyn…” haastattelussa päävalmentaja Lehtonen

Tampereen Ilves aloittaa Veikkausliigassa sijoille 7-12 sijoittuneiden joukkuiden kesken pelattavan Haastajasarjan. Ilves tippui pääsarjan runkosarjaosuuden viimeisen kierroksen jälkeen sijalle 10. Loppusarjan viidestä ottelusta ensimmäisessä eteen osuu vierasmatka,...