
Kapteeni Miettunen Ilveksen ja FC Hongan välisessä ottelussa kaudella 2021. Kuva: Jimi Soinila
Keskiviikkoillan jännitysnäytelmä käydään Pirkkahallissa Ilveksen ja Hongan välillä. Espoolaiset näyttivät lauantaina tulivoimaansa ja Ilves puolestaan tiivistä koko kentän pelaamista. Kumpi saa paremmin pelisuunnitelmansa toimimaan Pirkkahallissa on lähellä lohkovoittajan titteliä.
Liigacupin tasapelillä FC Hakaa vastaan aloittanut Ilves saa Pirkkahalliin vastaansa keskiviikkona FC Hongan. Espoolaisille tämä on jo alkulohkon viimeinen ottelu. He ovat vahvasti kamppailemassa lohkon kärkipaikasta voitettuaan FC Lahden ja pelattuaan Hakan kanssa tasapelin.
Lauantaina Honka iski peräti neljä maalia Lahden verkkoon. Maaleista kaksi laukoi serbialaishyökkääjä Aleksandar Katanic ja kertaalleen onnistuivat ghanalainen Edmund Arko-Mensah sekä 18-vuotias nuorukainen Agon Sadiku. Maalissa espoolaisilla oli nuori Roope Paunio, kun kokenut venäläisvahti Maksim Rudakov oli lepovuorossa.
Lauantaisessa ottelussa Ilves oli hallitsevampi osapuoli, mutta keskiviikon kohtaamisen odotetaan olevan huomattavasti tasaisempi. Honka osoitti Lahdessa omaavansa tehokasta ratkaisuvoimaa, joten Ilveksen puolustuksen täytyy olla tarkempana. Kahden taitavan joukkueen kohtaamisessa vähemmän virheitä tekevä joukkue on lähempänä voittoa.
Kapteeni Miettunen ennakoi ottelua
Kapteeni Tatu Miettunen johdattaa joukkueensa otteluun luottavaisin mielin. Haka-pelissä oli paljon hyvää ja se täytyy pystyä ottamaan mukaan myös Honkaa vastaan.
– Kiva oli ensinnäkin pelata peli, jossa pelattiin pisteistä eikä enää tyylipisteitä jaettu. Pelikin sujui ihan hyvin. Liikutettiin hyvin palloa ja saatiin pidettyä pakkaa tiiviinä sekä kenttätasapaino hyvänä. Kuitenkin liikaa tuli syöttöhasseja ja tyhmiä pallonmenetyksiä, joista täytyy ennen kauden alkua päästä eroon. Tai ainakin selvästi minimoimaan.
Seuraava ottelu tulee kuitenkin melkoisen nopeasti, joten liikaa ei aikaa jää uusien kuvioiden hiomiseen.
– Ei tässä mitään taikatemppuja ehdi tekemään. Ollaan käyty videoilta läpi tiettyjä juttuja, mitä täytyy välttää ja karsia. Tietysti vähän muutetaankin jotain kun vastustajakin muuttuu. Enemmän aika on mennyt palautumiseen ja valmistautumiseen kuin harjoitteluun.
Honka iski neljä maalia Lahden verkkoon. Mitä ajatuksia tämä herättää kapteenissa?
– Honka on aina ollut sellainen joukkue, joka rankaisee jos oma prässi ei toimi tai pakka on vähän levällään. Heillä on paljon taitavia pelaajia ja hyvä pelisuunnitelma, jota pelaajat toteuttaa hyvin. Kuitenkin omalla hyvällä pelillämme pystymme heidät voittamaan.
Viime kaudella Ilveksen puolustajilla oli iso rooli myös maalien tekemisessä. Tatu iski tavoilleen uskollisena kaksi maalia ja hetken aikaa oli jopa joukkueen maalipörssin kärjessä. Tällä kaudella hän ei usko olevansa tuon listan kärjessä.
– Kyllä mä uskon, ettei maalinteko jää mun tai muutenkaan pakkien varaan. Hyökkääjät näyttävät aika lupaavilta ja vielä kun sinne saadaan vahvistuskin, niin eiköhän meikäläinen saa keskittyä pelkästään puolustamiseen.
Harjoituskauden otteluiden yksi merkittävä rooli on myös sisäänajaa uudet pelaajat joukkueeseen kunnolla sisään. Tatun mielestä yhteistyö kentällä sujuu jo kelvollisesti.
– Nyt ei ihan suurta pelaajaryntäystä ole ollut, joten helpompi tilanne kuin vuosi sitten. Runko on pysynyt hyvin kasassa ja uudet pelaajatkin ovat kokeneempia kavereita ja sopeutuneet hyvin, niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin.
Viime kausi meni Tatulta hiukan loukkaantumisista kärsien. Nyt tilanne on niiden suhteen hyvä ja toive ehjästä kaudesta on selviö.
– Kävin hiljattain Veikkausliigan vuosittaisessa lääkärintarkastuksessa ja olen itse asiassa paremmin kuntoutunut mitä osasin odottaa. Mennään nyt kuitenkin varovaisesti eteenpäin eikä hypätä suoraa syvään päähän. Suuri toive on saada pelattua ehjä kausi ja päästä kehittämään itseäni harjoituksissa eikä vaan kuntoutua jostakin.
Keskiviikon ottelu on kauden ensimmäinen kotiottelu, johon myös yleisö pääsee katsomoon. Tatu toivookin kannattajien tulevan luomaan oikeaa kotipelitunnelmaa Pirkkahalliin.
– Olisi hienoa saada mahdollisimman paljon yleisöä paikalle. Kyllä sitä kaipaa meteliä katsomoon luomaan kunnollista kotipelifiilistä, tietenkin kaikki turvallisuus- ja terveysmääräykset huomioiden. Tärkeää on nyt toimia niin, että saadaan jatkossakin ottaa yleisöä katsomoon. Tulkaa vaan sankoin joukoin katsomaan peliä, me lupaamme tehdä parhaamme, että peli mielenkiintoinen ja viihdyttävä. Sekä tietysti Ilveksen voittoon päättyvä.
Liput myynnissä verkkokaupassa!
Rajoitettu erä lippuja Liigacupin otteluun on myynnissä verkkokaupassamme! Tilaa omasi!